Etelänruttojuuri

Petasites hybridus
Asteraceae-heimo (Asterikasvit)

Pestrot, pestskråp
Butterburr
Pestwurz

Yleiskuvaus

Etelänruttojuuri on suurilehtinen monivuotinen kasvi, jonka nimikin jo kertoo vanhasta rohtokäytöstä. Kasvia on tuotu Suomeen rohdoskasviksi 1600- ja 1700-luvuilla . Ruttojuuri kukkii varhain keväällä ennen lehtien puhkeamista välttääkseen kilpailua pölyttäjistä. Lihanpunaiset mykerökukinnot muodostuvat terttumaisesti varsien latvoihin. Kukinnan lopulla alkavat kehittyä raparperin lehtiä muistuttavat lehdet, jotka voivat olla jopa metrin pituiset. Ruttojuuri on kaksikotinen, mutta Suomessa viljellyt yksilöt ovat lähes poikkeuksetta hedekasveja. Tämän vuoksi etelänruttojuuri ei tee meillä siementä eikä leviä siemenestä uusille kasvupaikoille. Siellä missä ruttojuuri on kerran päässyt kasvun alkuun istutusten myötä, se leviää kyllä erittäin tehokkaasti tukahduttaen alleen kaiken muun kasvillisuuden. Sen viljelyssä onkin syytä käyttää esim. juurimattoa estämässä juurten leviämistä. Ruttojuuri on komealehtinen kasvi, joka sopii rajoitettuun puutarhan osaan tuomaan eksoottista tunnelmaa. Kasvin lisääminen on helppoa juurakoita jakamalla. Se viihtyy mangaanipitoisessa maassa.

Suvun tieteellinen nimi Petasites tulee ilmeisesti kreikan kielen sanasta "petasos", joka tarkoittaa leveälieristä hattua.

Näköislajit

Japaninruttojuuri (Petasites japonicus) muistuttaa hyvin paljon etelänruttojuurta. Se on kotoisin Japanista ja Sahalinin saarelta, ja Suomessa sitä voi tavata harvinaisena eteläisenä viljelykarkulaisena. Erottavana piirteenä ovat lehtien tyviliuskat, jotka japaninruttojuurella koskettavat toisiaan mutta etelänruttojuurella eivät. Suomessa ainoa alkuperäinen ruttojuurilaji on pohjanruttojuuri (Petasites frigidus). Sitä voi löytää Itä- ja Pohjois-Suomen letoilta, soilta, korvista ja lähteiköistä. Yleinen se on ainoastaan Keski- ja Pohjois-Lapissa. Kooltaan pienempänä se eroaa selvästi viljellyistä ruttojuurista: suurimmillaankin sen lehdet ovat vain kämmenen kokoiset . Hentoja kukkia ja siemeniä on melko niukasti, tai sitten kasvusto on vain yhtä sukupuolta ja siemeniä ei muodostu. Pohjanruttojuuri ei pysty tukahduttamaan muita kasveja lehdillään niin kuin viljellyt sukulaisensa.

Käyttö rohtona

Rohdoksi on käytetty lähinnä etelänruttojuuren juurta tai tuoreita lehtiä. Vaikka pohjanruttojuurta ei perinteisesti olekaan käytetty rohtona, se muistuttaa kemialliselta koostumukseltaan niin paljon etelänruttojuurta, että se soveltuisi ilmeisesti yhtä hyvin rohdoskasviksi. Ruttojuurelle tyypillisiä yhdisteitä ovat seksviterpeenialkoholeihin luettavat petasinolit, petasiini, isopetaiini, fukinoni ja furanopetasiini. Erityisesti petasiinilla ja isopetasiinilla on kouristuksia laukaiseva vaikutus, ja kasvia onkin käytetty kouristuskipua lievittävänä rohtona maksan ja mahan toimintahäiriöissä, suoliston vaivoissa sekä kuukautiskivuissa. Myös päänsärkyä ja keuhkoastmaa on lääkitty ruttojuurella. Ulkoisesti kasvin lehtiä voi käyttää haavojen hoitoon.

Ruttojuurella on havaittu olevan syöpäkasvainten kasvua hidastava vaikutus, joka saattaa johtua kasvin, etenkin lehtien, suuresta mangaanipitoisuudesta. Mangaanin puutteen ravinnossa arvellaan olevan yksi syöpää edistävä tekijä.

Varoitukset

Lehdet sisältävät pyrrolitsidiinialkaloideihin luettavia senekioniineja, jotka ovat haitallisia maksalle ja voivat aiheuttaa myös geenimuutoksia ja syöpää. Kaupan olevista ruttojuurivalmisteista pyrrolitsidiinialkaloidit on poistettu.