Sananlasku totesi: "Hukkaan meni hyvät humalat.", kun hyvin alkanut työ ei jatkossa sujunutkaan odotusten mukaisesti. Tässä humalalla tarkoitettiin oluenmaustamiseen käytettyä, arvostettua kasvia, eikä päihtymyksen tilaa. Aikanaan humalasato kelpasi jopa veronmaksun välineeksi.
Humala on esiintynyt luonnonvaraisena, mutta varsin pian ihminen on kuljettanut sitä mukanaan ja siirtänyt uusille kasvupaikoille. Humalan viljelyn aloittaminen Pohjolassa on tapahtunut jo ajanlaskumme ensimmäisinä vuosisatoina, kun esi-isämme omaksuivat germaanien tavan valmistaa olutta. Kalevalasta löytyy humalan kasvatuksesta kertova runo, jonka kielen tutkijat ovat ajoittaneet viikinkiaikaan. Humalan viljely on ollut ensimmäinen askel suomalaisen puutarhanhoidon historiassa.
Keskiajalla oluen kulutus lisääntyi ja humalaa jouduttiin tuomaan ulkomailta. Olut oli kansan tärkein juoma ja nautintoaine. Humalan kulutus saattoi olla vuosittain keskimäärin 9 kiloa henkeä kohden. Kauppatavarana humala oli varsin kallista. Naula humalaa (425 g) maksoi tynnyrillisen (47 kg) maltaita. Hintaa lisäsivät kevyen tavaran kalliit kuljetuskustannukset. Kaiken kaikkiaan humalan tuonti vaikutti haitallisesti maan kauppataseeseen.
Niin myös valtiovalta alkoi kiinnittää huomiota tähän epäkohtaan ja aloitti vuosisataisen edistystyön kotimaisen humalaviljelyn edistämiseksi. Maunu Erikinpojan 1347 maalaissa ja Kristoffer -kuninkaan uudistetussa maalaissa 1442 annettiin ankarat määräykset humalan kasvattamisesta. Jokaisen talonpojan piti omistaa humalatarha tai maksaa sakkoa. Vaikka humalan kasvattaminen yleistyi, sadot eivät olleet suuren suuria ja Suomesta ei tullut omavaraista humalantuotannossa.
Vasta kun Kustaa Vaasa ryhtyi tiukkoihin toimiin, maalakia alettiin noudattaa tarkemmin. Humala kuului niihin tuotteisiin, joilla maksettiin veroa ja sen viljelyksen laiminlyönneistä sakotettiin. Lisäksi ympäri maata rakennettiin kuninkaan kartanoita, joissa viljeltiin esimerkillisesti humalaa. Suomessa riitti humalaa jopa vientiin.
Vuoden 1734 lain rakennuskaaren 7 luvussa sanotaan: Miten humalisto on istutettava ja kunnossa pidettävä.
1§. Jokaisessa talossa pitää olla humalisto, ja istuttakoon talonpoika joka vuosi hyviä juuria neljän kymmenen salon varalle, kunnes näitä tulee kaksisataa kokonaiseen taloon. Joka ei sitä tee, vetäköön sakkoa kultakin vuodelta talarin, ja istuttakoon kuitenkin niin kuin on sanottu, jollei havaita, että humalistoa ei voi siihen istuttaa taikka siinä voimassa pitää.
2§. Nimismies pankoon syyskäräjissä syytteenalaiseksi sen, joka ei ole humalistoa näin istuttanut, ja ottakoon sakon ulos ennen Tuomaanpäivää. Jos nimismies sen laiminlyö, maksakoon itse sen sakon.
3§. Jos talonpojalla on jo kaksisatasalkoinen humalisto,
pitäköön sen voimassa ja enentäköön sitä, jos voipi. Jos
hän laskee humaliston rappiolle, vetäköön sakkoa kustakin
neljästäkymmenestä salosta. Jos hän sen ihan autioksi
jättää, vetäköön sakkoa kymmenen talaria ja tehköön
humaliston uudestaan.
- Laki humalan viljelyksen pakollisuudesta kumottiin vasta
1915.
Tammisaaren liepeillä osattiin viljellä hyvälaatusta humalaa, joka korkeasta hinnastaan huolimatta kelpasi Ruotsin markkinoille. 1750-luvulla se oli monen tammisaarelaisen paras tulonlähde. 1700-luvulla humalan tuontikiellot takasivat laajan viljelyn, mutta kun 1800-luvulla ne kumottiin ja humalan käytössä alettiin suosia tuontihumalaa. Vielä 1800-luvun alkupuolella yritetiin lakia valvoa, mutta myöhemmin humalistoihin kiinnitettiin huomiota vain kruunutilojen katsastuksen yhteydessä. 1850-luvulla suomalaiset olutpanimot olivat siirtyneet baijerilaiseen oluen valmistus tapaan, ja tavaksi tuli tuottaa myös humalat sieltä. Toisaalta laivaliikenteen kasvu pienensi ennen niin korkeita rahtikuluja. Kotitekoiseen kaljaan ja olueen kelpasivat oman humaliston tuotteet, mikä takasi sen ettei viljely täysin lakannut. Viljelyä puolusti myös se että kansan keskuudessa sitä pidettiin tärkeänä lääkekasvina.
Ähtäriläisten mielestä humala oli tärkeää oluessa, että jätettäessä se pois juoma meni vain jäseniin eikä lainkaan noussut päähän.
Humalistoon liittyi voimakkaita uskomuksia. Sahalahdella oli tapana polttaa kuolinoljet ja viedä tuhkat ja ruumiin pesuvesi humalistoon. Humalistossa uskottiin olevan haltijoiden asuinpaikka. Lammilla uskottiin että kävely humalistossa yöaikaan auttaa hammassärkyyn.
ROHTONA:
Lönnrot kirjoitti: "Hedelmä vatsaa vahvistava. Käytetään keittettynä kääreiksi ajettumisiin ja ulkonaisiin vikoihin, myöski vatsalle vävähtämisissä madoissa j.n.e. Siemeniä nautitaan vatsan kovuudessa ulostavana tahi pehmittävänä aineena."
Humalaa on käytetty teenä rakkovioissa, munuaistaudissa, maksataudissa, keltataudissa, unettomuudessa, naistentaudeissa ym. Humalaveden on uskottu hoitavan kaljua ja humalanlehtiä on käytetty mustelmien hauteena.
Nykyisin humalaa käytetään uutteena unettomuuden hoidossa. Se vaikuttaa rauhoittavasti myös ärsytys- ja jännitystilojen hoidossa. Yleensä sitä käytetään yhdessä valeriaanan eli rohtovirmajuuren kanssa.
Humalaa on nimitetty myös hiivaksi ja taponheinäksi.
RAVINTONA:
Humalan ensimmäisiä taimia, joita Lönnrot luonnehti "ehkä vähemmin maukkaiksi", voitiin syödä keväällä - "ja ovatki terveellisiä."