Kurkkuyrtti, viljelyohjeet

Käyttö ja markkinat

Kurkkuyrtti on yksivuotinen karkeakarvainen kauniskukkainen kasvi. Sen nuoria lehtiä käytetään salaatteihin, keittoihin ja muhennoksiin; kukkia lähinnä ruokien ja juomien koristeluun. Siemenistä saatava öljy sisältää runsaasti tyydyttyneitä gammalinoleenihappoja. Suomessa kaupalliselle siemenviljelylle ei ole kovinkaan hyviä edellytyksiä, vaikka siemenille olisi kysyntääkin. Tärkeimmät kurkkuyrtin siemenviljelymaat ovat Englanti, Hollanti ja Unkari.

Kurkkuyrtti kuohkeuttaa tiivistä maata syvälle ulottuvan juuristonsa ansiosta. Se on myös erittäin hyvä mesikasvi, joka on mehiläisten suosikkilistalla heti toisena hunajakukan jälkeen. Kurkkuyrtin sanotaan olevan hyvä naapuri kaaleille ja kesäkurpitsalle, sillä se karkottaa näiden tuholaisia.

Viljelyedellytykset

Kurkkuyrtti kasvaa missä tahansa puutarhamaassa, kunhan valoa on riittävästi. Myös vedentarve kasvilla on suuri, eikä se kestä lainkaan kuivuutta. Hyvin lannoitetussa kasvualustassa kurkkuyrtti kasvaa n. 80 cm:n korkuiseksi laajaksi pehkoksi. Keväällä kasvi kestää hyvin pakkasia, mutta syksyllä halla voi vaurioittaa sitä helpommin.

Kurkkuyrttiä voi myös kasvattaa parvekkeella laatikoissa tai suurissa ruukuissa; ikkunalaudalla kasvatettavaksi se on liian kookas.

Lisäys

Kurkkuyrtin siemeniä voi kylvää avomaalle touko-kesäkuussa. Kylvösyvyys on 2 - 3 cm. Kaupallisessa viljelyssä kylvö voidaan tehdä traktorikäyttöisellä kylvökoneella, jolloin riviväliksi sopii 50 - 70 cm (siemenviljelyssä 80 - 90 cm). Siemeniä on grammassa 50 - 60 kpl, ja siementarve tarkkuuskylvökonetta käytettäessä on 2 - 3 kg/ha. Riittävän kosteassa maaperässä taimettuminen tapahtuu 10 - 14 vrk:ssa. Taimet on syytä harventaa 25 - 30 cm:n etäisyydelle toisistaan.

Koska kasvi kylväytyy helposti itsekseen, sitä ei välttämättä tarvitse kylvää kotipuutarhassa uudestaan seuraavina kesinä. Taimet tosin nousevat sinne tänne kauaksikin edellisvuotisesta kasvupaikastaan, eikä niiden siirtäminen onnistu enää suurempana pitkän pääjuuren vuoksi. Siemeniä kannattaa ottaa myös talteen, sillä omien siemenien itävyysprosentti keväällä kylvettynä on melko hyvä (50 - 60%).

Hoito

Kasvustoa voi harata 2-3 kertaa alkukesästä, minkä jälkeen rikkaruohot on hävitettävä kitkemällä kasvuston sulkeutumisen vuoksi. Kurkkuyrtin peittokyky on hyvä, joten siemenrikkaruohot eivät yleensä pysty haittaamaan sitä. Kuivina kausina kurkkuyrtti tarvitsee kastelua. Rehevät kasvit kaatuilevat helposti, joten kotipuutarhassa voi kasveja tukea esim. kepeillä. Tuholaisista kurkkuyrttiin voivat iskeytyä kirvat ja punkit sekä rypsiviljelmiltä leviävät rapsikuoriaiset.

Sadonkorjuu ja käsittely

Lehtisato korjataan heinäkuussa runsaan kukinnan aikaan 30 - 40 cm:n korkeudelta. Toinen lehtisato korjataan syyskuussa. Kukkia voi kerätä jatkuvasti, ja erikseen kerättävä kukkasato otetaan talteen ennen varsinaista lehtisatoa. Lehtien kuivattaminen on vaikeaa suuren vesipitoisuuden vuoksi. Kuivatuslämpötila saa olla korkeintaan +35 °C. Suurten määrien sadonkorjuussa ja kuivatuksessa suositellaan käytettäväksi hengityssuojaimia. Kuivatut lehdet on pakattava välittömästi kosteuden pidättäviin säkkeihin ja toimitettava mahdollisimman nopeasti jatkojalostukseen, sillä kuivattu tuote ei säily varastossa pitkään hyvälaatuisena.

Siemenet korjataan leikkaamattomasta kasvustosta. Paras korjuuaika on silloin, kun siemenet ovat vielä kypsymättömiä mutta alkavat muuttua ruskeiksi. Rivivälit on syytä kattaa muovilla, jotta varisseetkin siemenet saadaan talteen. Korjattu kasvimassa levitetään ohuena kerroksena kuivamaan. Siemenet kypsyvät 1 - 2 viikon kuluttua, jolloin ne on helppo irrottaa käsityönä tai puimakoneella.

Satoisuus

Kuivattujen lehtien sato on n. 20 - 30 kg/a (Lääperi). Kukkasatoa saadaan 1 - 3 kg/a ja siemensatoa 5 - 10 kg/a.

Lähteet:

Bertalan Galambosi: Mauste- ja rohdosyrttien luonnonmukainen viljely. Helsinki 1995.
Seija Hälvä: Mausteita omasta maasta. Rauma 1986.
Ulla Lehtonen: Ullan maustekasvimaa. Keuruu 1989.
Veli-Matti Lääperi: Rohdos- ja maustekasvit, Tuotannollisen luonnonmukaisen viljelyn ohjekirja. Porvoo 1995.
Ursula Pelttari: Ryytimaa. Juva 1995.