Nokkosen nimi juontunee nokka -sanan johdoksista, erityisesti nokata, joka merkitsee käärmeen tai hyönteisen pistämistä. Nokkosella on monta muuta kutsuma nimeä; mukkonen, mukuliainen, nukulainen, nokilainen. Nokkosen käyttöön vihanneksena viittaavat nimet nokkoskaali, viherkaali.

ROHTOKÄYTTÖ:

Puserrettu mehu hyvää keripukkiin, keuhkotautiin, verijuoksuihin ym. annostukseksi suositellaan 1-2 ruokalusikallista päivässä. Samoihin vaivoihin voi käyttää myös keitevettä juurista ja sitä juodaan pari lasillista päivässä. Siemenistä saadaan hyvää matolääkettä. Nokkosenpolttamiin auttoi Lönnrotin mukaan päälle sivelty öljy tai kerma.

Rautanokkosen keiteveden sanottiin auttavan lennähtelevään luuvaloon. Luu- ja nivelkipuja haudottiin nokkosilla.

Nokkosteetä on käytetty keuhkotaudin lääkkeenä sekä nokkoskuumeessa, tuhkarokossa sekä virtsataudissa. Vilu-ja vesitaudissa käytettiin nokkosia "heinähauteessa", johon oli kerätty yhdeksää lajia yrttejä. Halvauksen sattuessa ja reumatismissa käytettiin nuoria nokkosia jäsenten piiskaamiseen.

Naantalin luostarin keskiaikaisessa yrttikirjassa nokkosesta todettiin seuraavaa: "Urtica, nokkonen, on hyvin kuuma, ja se on hyvä keltatautiin, jos sitä muserretaan viiniin ja juodaan. Samoin on nokkosensiemen hunajassa kieriteltynä hyvää kivesvammoihin, ja se parantaa vanhaa yskää, jos sitä juodaan usein, ja poistaa keuhkoista kylmettymisvauriot, ja se on hyvää paisuneeseen vatsaan. Kaikkeen tähän nokkosen siemen hyvää hunajassa tai viinissä kieriteltynä, jos sitä usein juodaan tällä tavoin keitettynä. Sama vaikutus on tuoreella nokkoskeitteellä, jos sitä juodaan lämpimänä. Samoin, jos nokkosenlehdille muserretaan suolaa, se on hyvää paiseisiin ja pahoihin haavoihin ja hyvää hampaille, se on hyvää myös koiranpuremaan. Tämä lääke saa myös rusto- tai luuvamman kasvamaan kiinni, ja se kuivaa pahaa nestettä. Samoin, jos nokkosen juurta muserretaan etikkaan, se on hyvää perna- ja jalkapaiseille. Samoin pannaan nokkosen lehtiä nenään, jos se vuotaa verta. Samoin, jos voidellaan kasvoja verenvuotoa vastaan valmistetulla nokkoskeitteellä, se tyrehtyy. Samoin on nokkosensiemen hunajaan muserrettuna ja iholle siveltynä hyvää kylkiluupaiseisiin, kylkikipuun ja keuhkopaisisiin. Samoin kaali tuoreitten nokkosten kanssa keitettynä pehmittää vatsaa. Samoin, jos nokkoskeitteellä huuhdellaan suuta kauan, se on hyväksi kitakielekkeelle. Samoin voitelu edistää hikoamista."

Antiikin ainana nokkosen siemenistä tiedetään tehdyn viiniin sekoitettuna lemmenlääkettä ja hunajaan sekoitettuna yskänlääkettä.

Kansanlääkinnässä nokkonen on ollut apu kaikkiin vaivoihin. Nokkosen silputtuja lehtiä on käytetty kääreenä märkivissä haavoissa ja kuolioissa.

Ikivanha tapa on nokkospiiskaus, ärsytyshoito, jonka avulla saadaan haitalliset aineet poistumaan ihon kautta. Suomessa on tunnettu nokkossaunan lääkitsevät vaikutukset. Potilaan iho on voideltu ja sen jälkeen häntä on vihdottu kuivatulla nokkoskimpuulla. Tätä on käyttetty parannuskeinona mm. angiinan jälkitautina tulleeseen niveltulehdukseen. Nokkospiiskauksen synnyttämät rakkulat piti voidella vaseliinilla ja kietoa villahuiviin.

Nokkoskylpyä on käytetty reumatismin oireiden lievittämiseen. Nokkosen lisäksi veteen haudutettiin suopursua, kanervaa, marunaa männyn ja katajan oksia ennen kuin potilas päästettiin veteen.

Nokkoskeitettä on juotu munuaistautiin. Sen nauttiminen lisäsi myös äidinmaidon tuloa.

Kutiavaan ihottumaan nokkoskeittoa juotiin illalla, jotta uni olisi ollut rauhallisempaa.

Nokkosen kerrotaan parantavan kaljuuntumista. Tarina kertoo ruotsalaismiehestä, joka oli kulkenut koko kesän nokkosia hatussaan ja saanut siten hiuksensa kasvamaan. Myös suomalainen kaljupää oli kokeillut keinoa ja väitti sen tuoneen hienoa haituvaa tulokseksi.

Epävarmana hoitokeinona voidaan pitää sukupuolitautia sairastaneen vaatteiden käsittelyä, jossa ne pantiin yöksi nokkospuskaan tai vastaavasti voitiin vaatteita pitää muutama päivä muurahaispesässä.

MUU KÄYTTÖ:

Nokkonen on ollut tärkeä kuitukasvi. "Varret taidetaan hoitaa kuin pellava kehräyksiin." totesi Lönnrot. Nykyisin tiedetään kivikauden naisten kutoneen kalaverkkoja nokkosen kuiduista ja nokkospalttinaa on tavattu pronssikautisten hautalöytöjen yhteydessä Tanskassa. Nokkossäkki on tarkoittanut puolestaan karkeasta nokkoslangasta kudottua säkkiä, jota voitiin kutsua myös viholaissäkiksi.

Nokkosesta saatava kangas oli pehmeää. Nokkosesta valmistetut kankaat olivat arvokkaita, yleensä vain säätyläisten yksinoikeutta. Norjalainen Annemärta Borgen kertoo kirjassaan "Minun yrttini", kuinka nokkospellavasta tehtiin kaikkein hienoimmat alusvaatteet, koska nokkosesta tehty kangas oli ihoa vasten paljon pellavaa pehmeämpää. Saksassa nokkosen käyttö tekstiilin raaka-aineena saavutti teolliset mittasuhteet 1. maailman sodan aikana. Etelä ja Itä-Euroopassa nokkosta viljellään yhä kehruu tarkoituksiin.

Nokkosen kuidut ovat vahan peitossa olevassa kuorikerroksessa yksittäisinä varren ympärillä, ei kimppuna kuten pellavassa. Nokkosen sisäkerros on puumainen ja ydin on ontto.

Nokkoskuitu voidaan irroittaa varresta eri menetelmin. Kuidut voidaan käsitellä samaan tapaan kuin pellava: liotetaan kuivataan, loukutetaan, lihdataan häkilöidään ja harjataan. Nokkosen kuitupitoisuus on huomattavasti alhaisempi kuin pellavan, mutta siitä saadut kuidut ovat pidempiä. Nokkosen kuidut ovat valkoisia, silkkimäisiä, hyvin hienoja ja lujia kuituja. Niiden lujuus paranee kastuessa.

Helpoin tapa irroittaa nokkosen kuidut on heti keräämisen jälkeen, ennen kuin varret ehtivät puutua. Nokkoset kerätään juhannuksen jälkeen ennen heinäkuun puoliväliä. Nokkosen juuri katkaistaan, lehdet ja latva karsitaan. Ontto varsi halkaistaan. Kuoriosa irroitetaan päistäreistä vetämällä se irti tyvestä latveen. Kuorisuikaleet asetetaan kuivumaan tai niitä liotettaan lämpimässä vedessä. Kuoririhmoissa on vielä liima- ja vaha-aineita. Kuoririhmoja voidaan loukuttaa ja hangata laudan reunaa vasten useamman rihman nipuissa. Sileän ja päistäreettömän kuidun aikaansaamiseksi joutuu tekemmään paljon työtä, mutta lopputuloksena saa arvokasta kuitua.

Lähteenä: Luontoäidin lähikauppa. Toimittaneet Marjaana Liukko ja Tiina Rinne. Suomen 4H-liion julkaisuja. Hki 1996.