Vide, pil
Willow
Weide
Salix spp.
Salicaceae-heimo (Pajukasvit)
Hajava, halaja, halapaju, halava, haleva, jalaja, ojahalava, raaja, virnaja
Vide, pil
Willow
Weide
Maapallon pohjoisella pallonpuoliskolla on eri pajulajeja n. 300; Suomessa niistä tavataan kolmisenkymmentä. Pajujen koko vaihtelee maassa matavista varvuista yli 20 metrisiin puihin. Kasvisuku on hyvin sopeutunut pohjoisen ilmastoon, ja monia pajulajeista tavataankin vain Oulun ja Lapin lääneistä. Eri pajulajit risteytyvät herkästi keskenään; jopa niin herkästi, että se Linne´n mielestä suorastaan häpäisi lajin käsitteen. Jos eri lajien kukkiminen ei tapahtuisi portaittaisesti pitkin kevättä, risteytymiä olisi vieläkin enemmän. Lajien tunnistamista vaikeuttaa lisäksi se, että samankin lajin eri kasvustoissa lehtien muoto voi vaihdella suuresti.
Pajunkissat ovat kukkanuppuja, joihin myöhemmin toukokuussa aukeaa satoja pieniä kukkia. Koska pajut ovat kaksikotisia, yhdessä yksilössä on joko vain keltaisilla heteillä varustettuja hedekukkia tai emien usein punaisista luoteista värinsä saavia emikukkia. Tuulipölytteiset pajulajit kukkivat ennen lehtien puhkeamista. Hyönteispölytteisiä lajeja ovat raita ja tuhkapaju, joista varsinkin raita on tärkeä siitepölyn ja meden lähde kevään aikaisille hyönteisille. Pajujen siemenet säilyttävät itävyytensä vain lyhyen aikaa.
Vanhat kookaskasvuiset raidat ovat haapojen tavoin tärkeitä harvinaisten lajien turvapaikkoja. Raidalla (Salix caprea) elävät mm. raidantuoksukääpä ja raidankeuhkojäkälä. Nimensä raita on saanut puumaisten yksilöiden rungon raidallisesta ulkonäöstä, joka johtuu kuoren pystysuuntaisesta halkeilusta ja uurteiden punertavasta väristä. Toinen korkean puumaiseksi kasvava pajulaji on halava (Salix pentandra), jonka lajinimi pentandra viittaa kukkien poikkeukselliseen viisiheteisyyteen. Halava kukkii lehtien jo ollessa puussa, ja eminorkot säilyvät puussa läpi talven. Siemenet kypsyvät myöhään syksyllä, jolloin halava on helppo tuntea villamaisista siemenkodistaan. Myös salavat (Salix fragilis) voivat kasvaa kookkaiksi puiksi. Terijoensalava (Salix fragilis ´Bullata´) on salavan luonnostaan pallomainen muoto, jota viljellään paljon koristepuuna. Se lienee kotoisin Karjalan kannakselta. Luonnonvaraisena salavaa ei Suomesta tavata.
Käyttö rohtona
Rohdoksi käytetään pajujen kuorta, joka kerätään nuorista 2 - 3 -vuotiaista yksilöistä keväällä ja kuivataan nopeasti. Jauhetusta kuoresta voidaan keitettä. Sopiva annos on esim. ruokalusikallinen jauhetta, jota keitetään 2 dl:ssa vettä viiden minuutin ajan. Siivilöity keite juodaan parissa osassa päivän aikana. Pajun kuori sisältää salisiini-glykosidia, joka elimistössä pilkkoutuu saligeniiniksi ja glukoosi-sokeriksi ja edelleen hapettuu salisyylihapoksi. Salisyylihappo eli aspiriini vaikuttaa kuumetta alentavasti, kipuja lievittävästi ja tulehduksia poistavasti. Pajun kuorta käytetäänkin reumaattisiin vaivoihin, päänsärkyyn, kuumeeseen ja ulkoisesti vaikeasti paraneviin haavoihin. Pajun kuori lisää myös virtsahapon eritystä, joten siitä on apua kihtivaivoihin. Lisäksi pajun parkkiaineet vaikuttavat ruuansulatuselimistön vaivoissa ripulia ehkäisevästi, tulehduksia hoitavasti ja verisuonia supistavasti. Ulkoisesti salisyylihappo-rohdoksilla voidaan hoitaa ihottumia ja ihoa hilseilyä. Eniten rohdoksi on kerätty raidan ja halavan kuorta, mutta monet muutkin lajit sisältävät merkittäviä määriä salisiinia (mm. mustuvapaju, pohjanpaju ja valkopaju).
Pajun versoista on perinteisesti punottu koreja, mertoja ja huonekalujakin; kuoren sisäosista on puolestaan tehty köysiä, mattoja ja muita kudonnaisia. Kuorella on parkittu nahkoja. Raidan löyhän sitkeä puuaines sopii monenlaisiin puutöihin.
Energiapajuna kasvatetaan yleisimmin nopeakasvuista koripajua (Salix viminalis). Pajuviljelmiä käytetään myös jätteiden käsittelyn kasvisuodattimIna puhdistamaan maata mm. jätelietteistä ja raskasmetalleista.