Rakuuna, reseptit
Porkkana-omenakeitto
300g porkkanoita
200g omenoita
1 sipuli
8,5 dl kasvislientä
1 dl smetanaa
rakunaa
yrttisuolaa
Porkkanat, sipulit ja omenat, joista siemenkota on poistettu, lohkotaan kattilaan. Keitetään kypsiksi kasvisliemessä. Soseutetaan ja smetana lisätään. Maustetaan. Tarjotaan paahdettujen leipäkuutioiden kanssa.
Ulla Lehtonen, Onnellinen kasvissyöjä - Hyvän olon keittokirja.
Kanadalaisen yrttitilan rakuunakyljykset
4 siankyljystä
0,6 dl kuivaa vermuttia
2 rkl voita
1,2 dl kermaa
3 rkl silputtua rakuunaa
mustapippuria
Kyljykset paistetaan voissa 20-25 minuuttia miedolla lämmöllä. Maustetaan pippurilla ja pidetään lämpimänä. Vermutti kaadetaan pannulle, hämmennetään, kunnes kiehuu. Keitetään, kunnes neste on haihtunut puoleen. Kerma lisätään hämmentäen, keihautetaan. Rakuuna lisätään ja kiehuva kastike kaadetaan kyljysten joukkoon.
Lehtonen, Ullan maustekasvimaa.
Kala-kasvispaistos
2 pakettia pakastettua seitä tai 800 g tuoreita kalafileitä, turskaa tai haukea esimerkiksi
1 kookas porkkana
2 lehtisellerin vartta tai pala juuriselleriä
1 keltasipuli tai pala purjoa
1 tl kuivattuarakuuna tai tuoreita rakuunan lehtiä
3 dl kermamaitoa
½ tl suolaa
ripaus valkopippuria
Kasvikset kuoritaan ja leikataan 2 cm pitkiksi tikuiksi. Lehtiselleri leikataan ohuiksi viipaleiksi, sipuli silputaan. Kasviksia keitetään maustetussa kermamaidossa viitisen minuuttia. Tulenkestävä vuoka voidellaan ja kalapalat levitetään vuoan pohjalle. Kuuma kasviseos kaadetaan kalan päälle ja kalat kypsennetään 225 asteessa.
Lehtonen, Ullan maustekasvimaa.
Rakuunakirjolohi
1-1,5 kg kirjolohi
1,2 dl sulatettua voita
2 rkl sitruunamehua
3 rkl silputtua rakuunaa
1 sitruuna ja rakuunan lehtiä
Sulatettu voi ja rakuuna sekoitetaan. Puhdistettu kala pannaan paistopussiin ja voiseos levitetään kalan pinnalle. Paistetaan tunnin verran. Kala viedään tarjolle sitruunaviipaleilla ja rakuunan lehdillä koristeltuna.
Lehtonen, Ullan maustekasvimaa.
Kanadalainen munapaisti
8 kananmunaa
mustapippuria
0,45 dl voita
0,3 dl kermaa
0,6 dl tuoretta silputtua rakuunaa
Kananmunat sekoitetaan kevyesti, pippuri ja puolet rakuunasta lisätään. Voi sulatetaan pannulla tai kattilassa. Kun voi juuri ja juuri sulaa, lisätään kananmunat. Kypsennetään miedolla lämmöllä, hämmennetään pohjasta. Kun munat ovat kypsymäisillään, lisätään kerma ja melkein kaikki loppu rakuuna. Tarjotaan kuumana, jäljellä oleva rakuuna ripotellaan pinnalle.
Lehtonen, Ullan maustekasvimaa.
Lämmin yrttikastike
25 g voita
1 rkl jauhoja
suolaa, mustapippuria
1,5 dl kermaa
1,5 dl kasvislientä
½ rkl hienoksi silputtua tuoretta rakuunaa
½ rkl hienoksi silputtua tuoretta kirveliä
½ rkl hienoksi silputtua ruohosipulia
1 rkl hienoksi silputtua tuoretta persiljaa
Voi sulatetaan kattilassa, jauhot lisätään. Keitetään 1 minuutti hämmentäen. Kattila siirretään liedeltä ja kasvisliemi lisätään joukkoon koko ajan hämmentäen. Kattila siirretään takaisin levylle, hämmentämistä jatketaan ja kastiketta keitetään 3 minuuttia. Kerma lisätään, sekoitetaan, mutta kastikkeen ei anneta enää kiehua. Maustetaan ja yrtit lisätään. Tarjotaan paistettujen tai keitettyjen kala- ja liharuokien tai kasvispihvien kanssa.
Lehtonen, Ullan maustekasvimaa.
Vihreä yrttikastike
1 rkl hienoksi hakattua rakuunaa
1 rkl hienoksi hakattua persiljaa
1 rkl hienoksi hakattua kirveliä
1 rkl hienoksi hakattua ruohosipulia
1 rkl sinappia
1 raaka munankeltuainen
1 kovaksi keitetty munankeltuainen
2 dl öljyä
1 tl rakunaetikkaa
Sinappi ja munankeltuaiset sekoitetaan, yrtit lisätään. Joukkoon hämmennetään öljy tipoittain, lopuksi viinietikka. Kastikkeen voi tehdä myös tehosekoittajassa, jolloin yrttejä ei tarvitse etukäteen silputa.
Lehtonen, Ullan maustekasvimaa.
Rakuunakermakastike
0,3 dl silputtua tuoretta rakuuna
2 valkosipulin kynttä
ripaus, vajaa puoli teelusikallista currya
2,5 dl majoneesia
1,2 dl kermaa tai maitoa
0,3 dl viinietikkaa
0,6 dl öljyä
Kaikki aineet sekoitetaan tehosekoittimessa tai monitoimikoneessa. Jäähdytetään ennen käyttöä. Tämä kastike sopii erittäin hyvin kaalisalaatteihin, samoin lihan kalan kastikkeeksi. Kokeile sitä myös keitetyn purjon ja lehtisellerin kanssa.
Lehtonen, Ullan maustekasvimaa.
Rakuunakastike kalalle ja vihanneksille
85 g voita
1,25 dl kahvikermaa
0,3 dl tuoretta silputtua rakuunaa
1 rkl sitruunamehua
mustapippuria
Voi kuumennetaan pannulla, kerma lisätään. Keitetään, kunnes kerma sakenee. Rakuuna, pippuri ja sitruunamehu lisätään ja keitetään 2-3 minuuttia.
Lehtonen, Ullan maustekasvimaa.
Rakuunakastike salaateille
2 dl hyvää öljyä
1 dl viinietikkaa
1-2 dl kylmää vettä
1-2 valkosipulin kynttä pienen pieninä paloina
1 tl mineraalisuolaa
1 tl vaahterasiirappia tai maun mukaan
2-3 silputtua rakuunaa
Aineet kaadetaan pulloon, sekoitetaan ja kastike säilytetään kylmässä.
Lehtonen, Ullan maustekasvimaa.