Sitruunamelissa, reseptit
Sitruunamelissajuoma
5 dl kiehuvaa vettä
2 tl sokeria tai hunajaa
6 kokonaista neilikkaa
½ sitruunan mehu
12-15 sitruunamelissan lehteä
Kaikki muut aineet paitsi vesi pannaan kannuun. Kiehuva vesi kaadetaan päälle. Annetaan seistä vähintään tunti. Siivilöidään jäähtyneenä. Tarjotaan vilvoittavana juomana, johon voidaan lisätä vielä melissan lehtiä tai jääkuutioita.
Lehtonen, Ullan maustekasvimaa.
Kaalisalaatti
5 dl hienoksi silputtua kesä- tai kurttulehtikaalia
2 omenaa pieninä kuutioina tai viipaleina
Kastike:
1 dl appelsiinimehua
¼-½ tl sinappijauhetta
2 rkl öljyä
sitruunamelissan lehtiä
Omena, kaali ja 2-3 rkl suikaloituja melissan lehtiä sekoitetaan. Sinappijauhe vatkataan appelsiinimehun joukkoon, öljy lisätään. Kastike kaadetaan salaatin joukkoon ja sekoitetaan huolella. Annetaan maustua jääkaapissa tunnin verran. Tarjoillaan sitruunamelissan lehdillä koristettuna.
Appelsiinimehukastike sopii myös talvisiin puna- ja keltakaalisalaatteihin.
Lehtonen, Ullan maustekasvimaa.
Vihersalaatti
lehtisalaattia
keltaista kesäkurpitsaa pieninä kuutioina
sitruunamelissan lehtiä
kurkkuyrtin lehtiä ja kukkia
Salaatin lehdet revitään tai leikataan saksilla 3-4 kappaleeseen. Kurkkuyrtin lehdet leikataan suikaleiksi, sitruunamelissan samoin. Salaattiaineet yhdisteään. Salaatti maustetaan kerma- tai öljykastikkeella. Salaatti kaadetaan laakeaan kulhoon ja koristellaan reunoiltaan kananmunaviipaleilla ja kurkkuyrtin kukilla.
Lehtonen, Ullan maustekasvimaa.