Takiaiset

Arctium spp.
Asteraceae-heimo (Asterikasvit)

Isotakiainen, Seittitakiainen, Pikkutakiainen, Lehtotakiainen
Karriainen, nakkiainen, porriainen, takkiainen, tarttiainen, ämmänkenkä

Kardborre
Burdock
Klette

Piirroskuva suurempana
Valokuva

Yleiskuvaus

Takiaiset ovat kaksivuotisia tai lyhytikäisiä kerran kukkivia kasveja. Ne viihtyvät Etelä-Suomessa vanhan asutuksen seuralaisia, sillä ne pitävät ihmisen toiminnan tuloksena syntyneistä runsastyppisistä paikoista kuten karjasuojien seinustoista ja tunkioista. Seittitakiainen (Arctium tomentosum), joka on takiaisistamme yleisin, viihtyy kyllä heikommillakin joutomailla. Sille on tyypillistä mykeröiden ulkopintaa peittävä hämähäkin verkon kaltainen seitti. Pikkutakiainen (Arctium minus) eroaa edellisestä puolet pienemmän kokonsa sekä kukintojensa seitittömyyden ja terttumaisuuden perusteella. Sitä voi tavata paikoitellen etelä- ja keskiosista maatamme. Isotakiainenkin (Arctium majus, valokuvassa) on eteläinen ja melko harvinainen takiaislaji, joka herraskaisesti viihtyy varsinkin vanhojen kartanoiden pihapiirissä. Seittitakiaisesta sen erottaa koon lisäksi mykeröiden seitittömyyden ja suomujen keltakärkisyyden perusteella. Kaikki edelliset kolme lajia ovat tulleet maahamme Keski-Euroopasta. Vain lehtotakiainen (Arctium nemorosum) on Suomessa alkuperäinen laji. Sitä voi tavata harvinaisena maamme lounaisosan saariston lehdoista. Se on ulkonäöltään kuin suurennettu painos pikkutakiaisesta sillä erotuksella, että mykeröiden haarat siirottavat alaspäin. Takiaiset risteytyvät keskenään, joten niiden määrittäminen lajilleen ei aina ole helppoja.

Takiaisten kypsät mykeröt irtoavat kokonaisina ja tarttuvat suomuissa olevilla koukuillaan tehokkaasti vaatteisiin, hiuksiin ja eläinten turkkeihin, mistä niiden irrottaminen on hankalaa. Siemenissä itsessään ei ole mitään tarttumaelimiä. Antiikin kreikkalaisilla oli ilmeisesti aikaa irrotella mykeröitä, sillä he antoivat takiaisille nimen ihmisystävä (filanthropos) niiden tarttumiskyvyn vuoksi. Tämä kyky tarttua kaikkeen liikkuvaan lienee sopeutumaa ajalta, jolloin suuria kasvinsyöjänisäkkäitä eli vielä laumoittain Euroopassa. Takiaisten siemenet ovat tärkeä ravintolähde erityisesti tikleille. Suvun tieteellinen nimi Arctium tulee kreikan sanasta arktos, karhu, mikä viittaa karheiseen ja karvaisiin kukkamykeröihin.

Käyttö ravintona

Kaikkien takiaisten juurakko on syötävä, ja erityisesti isotakiaisesta on jalostettu Aasiassa paksujuurakkoinen ravintokasvi, jonka juurta käytetään mustajuuren tapaan. Takiaisen nuoria varsia voi hyödyntää tuoreena salaateissa ja keitettynä muiden vihannesten tapaan.

Käyttö rohtona

Takiaisia on perinteisesti käytetty erilaisten ihovaivojen hoitoon. Suomessa kaikkia takiaislajeja on pidetty yhtä tärkeinä haavojen, paiseiden, rohtumien, palovammojen ja hiuspohjan vaivojen hoidossa sekä "verta puhdistavana" rohtona. Juuresta tehtyä keitettä (esim. 50 g juurta litraan vettä) on juotu sisäisesti ihovaivojen hoitamiseksi ja vahvemmalla keitteellä on pesty ulkoisesti ihoa. Juuren sisältämillä tyydyttymättömillä hiilivedyillä, polyeeneilla, on bakteereja ja sieniä tuhoava vaikutus. Juuri vaikuttaa mm. stafylokokkeihin ja lisää vastustuskykyä infektioita vastaan. Sisäisesti nautittuna takiaiskeite lisää myös sapen ja virtsan eritystä sisältämiensä alkoholihappojen ja kaliumsuolojen ansiosta. Eläinkokeissa takiaisen juurten on havaittu tasaavan korkeaa verensokeria. Juuret sisältävät vararavintonaan inuliinia (isotakiaisella jopa 50%), joka on diabeetikoille sopiva sokeri, sillä se on koostunut pääasiassa fruktoosiyksiköistä. Takiaisen lehtiä on käytetty kääreinä ihottumiin ja kutisevan ihon hoitoon. Lehdet sisältävät kirpeän makuisia karvasaineita, arktiopikriinejä, joilla on bakteereja tuhoava vaikutus. Isotakiaisen siemenistä puristetulla öljyllä on jonkin verran käyttöä lääketeollisuudessa.

Muu käyttö

Takiaisia käytetään kosmetiikkateollisuudessa kasvovesissä ja -voiteissa sekä hiustenhoitovalmisteissa. Karheita kukkamykeröitä on käytetty villan karstaamiseen

Viljelyohjeet

Kansanperinne