Kautta aikojen valkosipulin on tiedetty sisältävän parantavia voimia. Jo Vergilius julisti valkosipulin olevan välttämätöntä sadonkorjaajien työtehon säilyttäjänä.

Valkosipulilla on rakastajansa ja vihaajansa. Vihamieliseen suhtautumiseen on syynä valkosipulin voimakas ominaistuoksu.

Eurooppalaisessa keskiaikaisessa keittiössä valkosipuli piristi yksinkertaista arkiruokaa, joka usein koostui kaalista ja pavuista. Englannissa viinietikassa liotettu valkosipuli elävöitti aterioita. Hajua ei tarvinnut pelätä, keskiaikaisessa hajumaailmassa valkosipulin tuoksahdukset olivat mietoa löyhkää. Tosin 1600-luvun klassikkokirjassa Cervantesin Don Quijotessa todetaan: "Älä syö valkosipulia tai muita sipuleja, sillä niiden haju paljastaa, että olet maalta." Suomalaisessa keittiössä ajatus ruuan maustamisesta on ollut vieras niin kauan kuin pelkän jokapäiväisen leivän saaminen ei ole ollut yhtä itsestään selvää kuin lempeämmissä ilmanaloissa vauraammissa oloissa.

Suomalaisille valkosipuli on ollut pääasiassa lääkekasvi. Sitä kuvailee myös Espanjan konsuli Angel Ganivet "Suomalaiskirjeissään", joita julkaistiin espanjalaislehdissä 1890-luvulla. Hän totesi, ettei Suomesta ole uudistamaan Espanjan ruokakulttuuria.

Ganivet oli ruvennut kaipaamaan valkosipulin tuoksua ja makua ja ryhtyi kyselemään kaivattua herkkua. Saksalaissyntyinen helsinkiläisrouva pystyi kertomaan että kirpeää kasvia myydään apteekissa. Konsuli siis lähetti Karoliina-palvelijattarensa ostamaan yhden valkosipulin ja kun tämä palasi herkkuineen käytiin seuraava keskustelu:

""Tämä on kovin hyvää rintatautiin", palvelijattareni huomautti, "mutta en tiennytkään että olitte sairas." "En olekaan sairas enkä nauti sitä lääkkeeksi. Espanjassa valkosipulia käytetään moniin erinomaisen maukkaisiin ruokiin. Sitä syövät jotkut myös paistettuna ja se maistuu ihanalta." Palvelijattareni jäi katsomaan minua suu auki ikään kuin säikähtäneenä."

Valkosipulin vierastaminen ei ole ollut vain suomalaisen keittiön ominaisuus. Sama piirre näkyy myös vanhoissa pohjoismaalaisissa keittokirjoissa. Tohtori Hagdahlin klassikko Kok-konsten som vetenskap och konst vuodelta 1879 tiesi kertoa että kynsilaukkaa käyttävät vain väkevän sipulinmaun rakastajat ja silloin tosi suuria määriä.

Valkosipulia on kyllä viljelty jo Suomessa kotitarhoissa jo 1600-luvulta lähtien. Vielä 1920 Lindgren-Steiningin Keittiökasvikirjassa todettiin: "Meille valkosipulilla ei keittiökasvina ole mitään arvoa. Apteekkitavarana sitä käytetään mutta sielläkin hyvin vähän." Kynsilaukan käyttöä on rajoittanut sen voimakas tuoksu ja ennakkoluulot. Se parantavat ja tauteja ehkäisevät vaikutukset on kuitenkin tunnettu pitkään.

ROHTONA: Kynsilaukkaa on käytetty Suomessa sisäisesti yskänlääkkeksi ja käärmeen puremiin. Valkosipulinmehulla on hoidettu ulkoisesti riisiä. Eurooppalaiseen uskomuksen mukaan valkosipulia on pidetty erityisen tehokkaana ja parantavana, jos se oli istutettu pitkäperjantaina.

"Valkosipulin hajun tuntevat kaikki paitsi se, joka on syönyt sitä ja ihmettelee, miksi muut kääntävät hänelle selkänsä..."

Alexandre Dumas