KATEVILJELY

Luonnossa maa ei ole koskaan paljaana. Myös viljelyssä pitäisi pyrkiä peittämään paljaat alueet, sillä kasviton ja katteeton maa on suojaton sateita, tuulta ja aurinkoa vastaan. Paljaana pidetty maa on verrattavissa avoimeen haavaan, jonka ei anneta umpeutua itsestään.

Kateviljelyssä olennaista on se, että maata ei muokata, vaan sen pinnalle lisätään aina uutta maatuvaa ainesta. Katteeksi sopivat kaikki eloperäiset materiaalit: ruohosilppu, syksyn lehdet, vihannesten naatit, merilevä, kaislat, olki, kuorikate, puuhake, paperi ja sahanpuru. Viimeksi mainitut sopivat hyvin marjapensaiden alustan kattamiseen.

Ylivoimaisesti paras kate ravinnepitoisuudeltaan on ruohosilppu eli nurmikon leikkuujäte. Maatuessaan eloperäiset ainekset tuottavat lämpöä ja lisäävät maan ilmavuutta sekä humuspitoisuutta. Ne myös pidättävät maassa olevaa kosteutta. Toisaalta kateainekset estävät maan liettymisen sateella ja pintakerroksen liiallisen kuumenemisen auringonpaisteella. Syksyllä maa pysyy katteen suojassa pidempään lämpimänä, mutta keväällä eloperäinen kate hidastaa jonkin verran maan lämpenemistä.

Kate on matojen ravintoa. Matojen läpi kuljettuaan kasvijäte muuttuu ravinteikkaaksi ja hyvän mururakenteen omaavaksi mullaksi, jonka happamuus on kasveille sopiva (pH n. 7). Madot muokkaavat maata ja tekevät siitä käytäviensä ansiosta ilmavan kasvualustan kasveille. Katteen suojaamassa muokkaamattomassa maassa viihtyvä pieneliöstö tuottaa runsaasti hiilidioksidia, jonka kasvit hyödyntävät kasvuunsa.

Tärkein katteen etu on se, että rikkaruohot pysyvät kurissa: siemenrikkakasvit eivät pääse itämään ja juuririkat eivät jaksa työntyä katteen läpi. Ja jos ne kuitenkin sinnittelevät näkyviin, katteella peitetystä maasta ne on paljon helpompi kitkeä pois juurineen. Juolavehnä kannattaa kitkeä mahdollisimman pienenä, kun se vielä käyttää juuren vararavintoa kasvuunsa. Toinen vaihtoehto on aina vain lisätä katetta juolavehnän ja muiden rikkaruohojen päälle, kun ne alkavat puskea läpi katteesta. Pikkuhiljaa rikkaruohot käyttävät vararavintonsa loppuun ja nuukahtavat katteen alle ja viljelykasvien varjostukseen. Sanomalehdet katteen alla käytettynä auttavat juolavehnän ja esim. ohdakkeiden tukahduttamisessa.

Jos maa on huonokuntoista tai savista, se ei tule hetkessä kuntoon katteitakaan apuna käyttäen. Kannattaa harrastaa kateviljelyä kolmena kesänä, ennen kuin vetää johtopäätöksiä sen vaikutuksista. Kuohkeilla mailla katteen vaikutus näkyy selvästi jo ensimmäisenä kesänä.

Sopiva kerros kateainesta on 10-20 cm. Pieniin riviväleihin katteen levittäminen voi olla hankalaa. Ruohosilpun levittäminen onnistuu 20 cm:n riviväliin, mutta pitkälle heinälle ja oljille tarvitaan 40-50 cm:n rivivälit. Taimesta istutetuille kasveille kate levitetään heti istutuksen jälkeen ja siemenestä kylvettäville esim. ensimmäisen harvennuksen jälkeen. Maa on hyvä kuohkeuttaa haraamalla ennen katteen levitystä.

Katetta saa levittää ainoastaan lämpimään maahan, sillä liian aikainen maan kattaminen keväällä estää sen lämpenemisen. Syksyisellä katteen levityksellä vältytään sekä syys- että kevätmuokkaukselta, sillä katteen alla maa pysyy sopivan kuohkeana ja kosteana kylvöä ja istutusta varten. Keväällä kate vain työnnetään syrjään kylvörivien kohdilta tai taimien istutuspaikoilta. Monivuotisten kasvien kate saa olla aina paikallaan, tai jos haluaa välttämättä nopeuttaa kasvien kasvuunlähtöä keväällä, katteen voi vetää joksikin aikaa sivuun kasvien juurelta. Aina kun kasvimaalta on korjattu satoa, paljastunut maa peitetään katteella.

Katteen väitetään houkuttelevan kasvimaalle etanoita, mutta näin ei kuitenkaan ole. Kateviljely ja sen myötä lisääntyvät kastemadot nostavat maan pH:ta, minkä sanotaan jopa karkottavan etanoita. Jos haluaa katteen tuovan maahan jotain tiettyä ravinnetta, on syytä perehtyä kateaineiden sisältämiin ravinnepitoisuuksiin tarkemmin. Hyvä typenlähde on nokkoskate, ja rohtoraunioyrtistä irtoaa katteena käytettynä runsaasti kaliumia kasvien käyttöön.

Ruohosilppua ei voi käyttää katteena loppukesällä, sillä tällöin se on liian ravinnepitoista lannoitetta kasvien tuleentumista ajatellen. Sitä voi kuitenkin säilöä seuraavaa kevättä varten jätesäkkeihin, joko sinällään tai hiekkaan sekoitettuna. Jos se säkitettäessä on aivan tuoretta, se muuttuu säilytyksen aikana vetiseksi muhjuksi, joka on lannoitearvoltaan (ja hajultaan) verrattavissa lantaan. Hieman kuivempana säkitettyä ruohosilppua on miellyttävämpi käsitellä säkistä pois otettaessa. Säkitettyä ruohosilppua voi levittää keväällä vain ohuen kerroksen kasvien ympärille. Sitä voi käyttää myös kasvualustaan sekoitettuna lannoitteena kasvimaalle ja kukkaistutuksiin. Ruohosilpussa on oikeassa suhteessa kaikki ne ravinteet, mitä kasvit tarvitsevat.

Kateviljely eloperäisiä katteita käyttäen sopii erittäin hyvin yrttimaalle. Edellä mainittujen etujen lisäksi tärkeä seikka on yrttien pysyminen puhtaampana. Monivuotiset yrtit eivät tarvitse juuri muuta hoitoa kuin katteen lisäämisen entisen painuttua vähiin. Varsinkin suurille yrteille katteen käyttö on kätevää ja hyödyllistä. Kasvihuoneessa kate estää tehokkaasti kosteuden haihtumista.

Mustaa muoviakin käytetään paljon yrttimaan kattamiseen. Se ei ole tietenkään niin luonnonmukainen vaihtoehto kuin eloperäiset katteet, mutta esim. yksivuotisille yrteille sitäkin voi harkita. Jos muovi on paikoillaan useamman vuoden, maa tiivistyy sen alla liikaa. Mustan muovin etuna on se, että maa lämpiää hyvin. Haittoja ovat veden- ja ilmankierron estyminen sekä kasvualustan liiallinen kuumeneminen helteisinä kesinä. Suurilla viljelyksillä käytetään yleensä muovia, kuitukangasta tai hortopaperia maan kattamiseen.

Kateviljelystä kiinnostuneiden kannattaa lukea teos Ruth Stout & Ingrid Olausson, Vaivatonta puutarhanhoitoa, Kateviljelyn opas, Taito + Tieto -sarja, Otava 1986.