Viljelyn ABC

YRTTIVILJELYN EDELLYTYKSET

vaaka

Markkinat

Markkinat on syytä kartoittaa etukäteen. Jos viljelet yrttejä vain omaan käyttöösi ja tuttavillesi, markkinat ovat varmat, mutta jos haluat kaupata tuotteitasi myös laajemmalle, on varmistauduttava ostajista ennen viljelyn aloittamista. Yrttien markkinakenttä on täysin erilainen kuin perinteisten puutarhatuotteiden, ja esim. edellytykset suoramarkkinointiin vaikuttavat paljolti yrttiviljellyn kannattavuuteen. Suuri osa yrteistä myydään toreilla ja luontaistuotekaupoissa, joten taajaman läheisyys edistää yrttien myyntiä. Alan kehityksen kannalta olisi tärkeää löytää uudenlaisia markkinointikanavia.

Yrttien viljely on usein varminta aloittaa tekemällä viljelysopimus sellaisen tahon kanssa, joka antaa koulutusta viljelyyn ja tarjoaa varman markkinoinnin. Yrttien viljelypinta-ala on yli kymmenkertaistunut vuosien 1990 ja 1995 välillä. Eniten on lisääntynyt siemenmausteiden viljely ja niistä erityisesti kuminan osuus (viljelyala n. 1500 ha). Myös unikon ja sinapin siemeniä tuotetaan yhteensä n.150 hehtaarin alueella. Juurimausteista viljellään eniten valkosipulia ja lehtimausteista lehtitilliä. Erittäin paljon on lisääntynyt vesiviljeltyjen ruukkuyrttien viljely: vuosien 1987 ja 1995 välillä tuotanto on 65-kertaistunut. Ruukkuyrttien markkinatilanne on erittäin hyvä.

Teollisuus käyttää valitettavasti mielellään ulkomaista yrttiä sen varman saannin, suurten tuotantomäärien ja ennen kaikkea alhaisemman hinnan vuoksi. Yli 80% Suomessa käytetyistä mausteista tuodaankin ulkomailta. Tiettyjen Suomessa vakiintuneesti viljeltyjen yrttien menekki on hyvä niitä käyttävien teollisuuslaitosten lähiympäristössä. Toivottavaa olisi, että yrttejä opittaisiin käyttämään enemmän ja omalla tuotannolla voitaisiin korvata ainakin tuontia ulkomailta, vaikka vientiin ei olisikaan suurempia mahdollisuuksia.

Lämpötila- ja maaperävaatimukset

Suomen ilmasto säätää ne rajat, joihin yrttien viljelyn on mukauduttava. Runsaasti lämpöä vaativat Välimeren ympäristöstä ja Intiasta kotoisin olevat yrtit eivät menesty useinkaan talven yli eivätkä tee siementä. Tällaisia ovat mm. anis, basilika, kesäkynteli, korianteri, laventeli, maustemeirami, rosmariini, ryytisalvia, sitruunamelissa, timjami ja venkoli. Suhteellisen kylmänkestäviä ovat aasialaiset, eurooppalaiset ja pohjoisamerikkalaiset lajit, ja kaikkein kestävimpiä ovat ne yrtit, jotka ovat kotoisin Siperiasta, Alpeilta ja Pohjoismaista. Kasvihuoneessa aremmatkin yrtit menestyvät, mutta tuotantokustannukset ovat tietysti suuremmat. Eniten kasvihuoneissa viljellään tilliä ja persiljaa.

Parhaat maalajit yrteille ovat hiekka, hieta ja erityisesti hiesumoreeni. Tiiviillä savimaalla yrttien taimettuminen ja hoito on vaikeaa, ja turvemailla lämpöä vaativat yrtit eivät viihdy. Turve myös hankaloittaa juurten puhdistamista. Yrtit tarvitsevat lämpöä, joten paras paikka on eteläinen rinne tai muu varhain lumesta vapautuva peltolohko. Vaikka keväthallat ovatkin uhkana varhain kylvetyille ja istutetuille yrteille, on silti tärkeää, että kasvukausi muodostuu mahdollisimman pitkäksi. Maan lämpöoloja voidaan parantaa myös erilaisilla viljelyteknisillä keinoilla kuten lavoilla, harjuilla, peittämisellä talveksi, katteilla, harsoilla, muoveilla sekä sadetuksella tai savutuksella hallantorjunnassa. Harson käyttö on usein välttämätöntä avomaaviljelyssä keväisin ja syksyisin; se nostaa lämpötilaa 1 - 3 oC ympäristöön verrattuna. Harso myös lisää aromaattisten aineiden määrää ja vähentää hyönteisten aiheuttamia tuhoja.

Vaikka monet yrtit luonnossa kasvavatkin kivisessä kuivassa maastossa, helpointa viljely on ehdottomasti kivettömässä maassa. Rikkakasveja kasvualustassa ei saisi myöskään olla, sillä monet yrtit itävät hitaasti ja rikkaruohot saavat helposti niistä yliotteen. Esikasveiksi yrteille sopivat esim. peruna, porkkana ja muut vihannekset sekä hyvin hoidettu kesanto. Viljat sopivat esikasveiksi, jos niiden rikkaruohot on saatu hävitettyä kunnolla pois. Nurmikasveista ja apilasta jää maahan niin paljon rönsyjä ja juurakoita, että niitä ei voi pitää hyvinä esikasveina.

Investoinnit

Yrttien viljely on paljolti käsityötä pienillä viljelmillä. Suuremmilla pinta-aloilla tarvitaan erityisvälineitä ja -laitteita, joiden hankinnan kannattavuus on osattava arvioida etukäteen. Jos yrttiviljely voidaan liittää jo olemassa olevaan viljelytoimintaan, investointien tarve on olennaisesti pienempi. Yhteiset koneet esim. viljelyrenkaan kesken olisivat usein paras ja taloudellisin ratkaisu.

Koneiden tarve voidaan jakaa eri luokkiin sen mukaan, millaisia yrttejä on aikomus viljellä. Siemenkasvien tuotanto onnistuu usein perinteisillä viljanviljelyn koneilla, kun taas juurimausteiden tuotanto vaatii yleensä juurien nostokoneen ja pesulaitteen. Lehtikasvien viljelyssä tarvitaan eniten uusia erikoiskoneita. Esimerkiksi suurien pinta-alojen sadonkorjuussa yrttipuimuri on välttämätön. Kukkakasvien korjuu on usein käsityötä, ja erikoiskoneita ei välttämättä tarvita. Taimien tuotantoon ja varsinaiseen viljelyyn voidaan tarvita kasvihuonetta. Sadonkorjuun jälkeen yrtit tarvitsevat jonkinlaisen esikäsittelytilan. Niitä voidaan myös joutua välivarastoimaan ennen kuivausta ja kuivauksen jälkeen.

Kuivuri ja lajittelija ovat välttämättömiä kuivattujen yrttien myyjälle. Halpoja ratkaisuja pienten yrttimäärien kuivatukseen ovat verkkopohjaiset lavat lämmitetyssä tilassa (esim. pannuhuoneessa) tai kuivauskaapit. Lavakuivureita käytetään suuremmille satomäärille. Niiden huonoja puolia ovat pitkä kuivatusaika ja suuri lämmönhukka. Uudempia kuivatussysteemejä ovat mm. erilaiset kanava-, nauha- ja tunnelikuivurit sekä infrapunakuivurit.

Viljelytekniikan hallitseminen

Yrttejä voidaan lisätä joko kylvämällä ne suoraan avomaalle, kasvattamalla taimet tai lisäämällä yrttejä kasvullisesti. Jos lisättävälle kasville on olemassa useita lisäysvaihtoehtoja, valintakriteereinä ovat halpuus, tehokkuus ja varmuus. Yleisimmät virheet yrttien lisäyksessä ovat tietämättömyys siementen ominaisuuksista ja itävyydestä, pienten siementen kylvö liian syvälle tai liian tiheään, väärä lämpötila tai liian suuri ilmankosteus taimikasvatuksen aikana, karaisun unohtuminen ennen ulos istutusta, ravinteiden loppuminen pitkän taimikasvatusajan vuoksi, juurien seisominen vedessä ja saastuneesta kasvualustasta johtuva taimipolte.

Luonnonvaraisten yrttien viljely on usein kannattavampaa kuin keräily luonnosta. Tällöin sadot ovat tasalaatuisempia, rikkakasveista vapaita ja yleensä 10 -20 kertaa suurempia kuin luonnosta vastaavalta alalta kerättäessä. Uhanalaisten rohdoskasvien viljely on usein ainoa keino pelastaa ne sukupuutolta ja saada niistä raaka-ainetta jalostukseen. Luonnonvaraisten kasvien viljely on kuitenkin vaativampaa kuin pitkään viljelyssä olleiden, sillä ne ovat viljelyominaisuuksiltaan arvaamattomampia. Varmimpia ovat ne luonnonkasvit, joiden kasvutapa on pysty, jotka reagoivat helposti lannoitukseen ja hoitoon ja joiden siemenet itävät ja kypsyvät yhtäaikaisesti eivätkä varise.

Yrttien viljely vaatii tarkkaavaisuutta ja huolellisuutta. Viljelykset on käytävä tarkistamassa useita kertoja viikossa, jotta rikkaruohot, kasvitaudit tai tuholaiset eivät saisi yliotetta, ja tarvittavat viljelytoimenpiteet tulisi tehtyä ajallaan. Lannoituksen tulisi olla riittävä, ja oikea korjuuajankohta on tärkeä sadon laadun kannalta. Liian tehoton kuivatus tai korjatun yrtin liian pitkä säilytys ennen kuivatusta alentavat usein laatua. Kuivatus- ja säilytystilojen tulee olla riittävän puhtaat ja hygieeniset.

Kuivatuksen jälkeen yrtit jatkojalostetaan sen mukaan kuin ostajan kanssa on sovittu. Näitä jatkojalostustoimenpiteitä ovat mm. hienonnus murskaamalla, leikkaamalla tai jauhamalla sekä lajittelu. Yrttien liiallista murskausta on vältettävä. Jos kuivattu tavara ei tarvitse jatkojalostusta, se voidaan paalata, jolloin käsittely ja kuljetus helpottuvat. Kuivat yrtit pakataan kosteutta pidättävään ja valolta suojaavaan materiaaliin. Usein käytetään paperi- ja muovisäkin yhdistelmää. Myös muoviakryyliharsosta tehty säkki on hyvä yrttien säilytykseen.

Laatuvaatimukset

Myyntikelpoisia osia yrteistä ovat lehdet ja kukat ja joskus juuret. Varsia ei yleensä saa lopputuotteessa olla. Kuivatusta yrttimassasta on hyödyllisen kukka-lehtiaineksen osuus n. 55 - 65%, joten varsien osuus on 35 - 45%. Matalat maanpintaa lähellä kasvavat yrtit, joiden lehdet ovat karvapintaiset, ovat kattamattomassa maassa yleensä aina multaisia. Ne joudutaan pesemään ennen kuivatusta, ellei hiekkaa ja pölyä pystytä poistamaan kuivatuksen ja murskauksen jälkeen.

Kaupallisessa tuotannossa yrttien tulee täyttää sekä ulkoiset että sisäiset laatuvaatimukset. Ulkoisiin laatutekijöihin kuuluvat yrtin aitous, ulkonäkö, haju, maku, varastointikelpoisuus, tarkoituksenmukainen jatkojalostus, tasalaatuisuus ja puhtaus. Tuotteen värin, tuoksun ja maun tulee olla ko. yrteille ominainen eikä yrteissä saa olla hyönteisten vioitusta eivätkä ne ei saa sisältää epäpuhtauksia. Varastointikelpoiseksi luetaan tuote, joka on kuivattu 10 - 12 %:n kosteuspitoisuuteen. Sisäisiä laatutekijöitä ovat aromiaineiden tai muiden vaikuttavien aineiden määrä sekä haitallisten aineiden pitoisuudet ja mikrobiologinen puhtaus. Vaikuttavien aineiden osalta yrttien on täytettävä eurooppalaisen farmakopean vaatimukset.

Luonnonmukaisuus on yrttiviljelyssä yhä tärkeämpää, ja puhtaasti tuotettujen yrttien kysyntä kasvaa koko ajan Euroopassa. Niiden on osoitettu olevan laadultaan selvästi parempia kuin tavanomaisesti viljeltyjen. Typpilannoitteet vähentävät yrttien aromia ja lisäävät alttiutta sienitaudeille. Torjunta-ainejäämiä yrteissä ei saa olla, ja rikkakasvimyrkkyjen käyttö on ylipäätäänkin yrttiviljelyssä kielletty muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Siirtyminen tavanomaisesta yrttiviljelystä luonnonmukaiseen yrttiviljelyyn on melko luontevaa. Siirtymävaihe vie kuitenkin aikaa kolme vuotta.

Pääasialliset lähteet:

Bertalan Galambosi: Mauste- ja rohdosyrttien luonnonmukainen viljely. Helsinki 1995.
Bertalan Galambosi: Mauste- ja rohdoskasvien jalostus. Mikkeli 1994.
Veli-Matti Lääperi: Rohdos- ja maustekasvit. Tuotannollisen luonnonmukaisen viljelyn ohjekirja. Porvoo 1995.