Yrtillä tarkoitetaan sellaista luonnonvaraista tai viljeltyä kasvia, jota voidaan käyttää ravinnoksi, mausteeksi, juoman aineksena, rohdoksena tai kosmeettisissa valmisteissa. Useita yrttejä voidaan käyttää kaikkiin näihin tarkoituksiin. Käytettäviä kasvinosia voivat olla lehdet, kukat, siemenet, marjat, juuret tai koko kasvi.
Miksi yrttejä kannattaa käyttää?
Yrtit monipuolistavat kasvivalikoimaa ja antavat ruuille uusia makuvivahteita. Kotimaamme yrteissä on valoisan kesämme vuoksi korkea aromipitoisuus. Esimerkiksi luonnonvaraisen kuminamme on todettu sisältävän enemmän aromiöljyjä kuin ulkomaisen viljellyn kuminan.
Luonnonyrtit ovat usein myös ravintoarvoltaan parempia kuin vastaavat viljellyt kasvit. Esimerkiksi nokkosen ja voikukan lehtien vitamiini- ja kivennäispitoisuudet ovat selvästi suuremmat kuin pinaatin ja salaatin. Toisaalta läheskään kaikkien yrttien ravintosisältöä ei ole vielä tutkittu. Yrtit ovat muiden kasvien tapaan hyvin vesipitoisia, vähärasvaisia ja näin ollen vähän energiaa sisältäviä. Niissä on runsaasti suoliston toiminnan kannalta tärkeitä kuituaineita.
Monet yrtit ovat keruukelpoisia jo varhain keväällä -aikana, jolloin viljeltäviä kasveja vasta kylvetään maahan. Keruuaika riippuu kuitenkin kasvista ja käyttötarkoituksesta.
Yrtit ovat puhdasta ruokaa, kun niiden keruussa noudatetaan keruupaikoista annettuja ohjeita.
Keräämällä yrttejä voi pienentää omia ruokamenojaan ja toisaalta hankkia lisätuloja . Jos kahvin ja teen sijasta käytetään yrttijuomia, saavutetaan myös kansantaloudellista säästöä.
Yrttien keruu on virkistävä harrastus, jossa hyöty ja huvi yhdistyvät. Se lisää luonnontuntemusta ja tarjoaa luonnollisen liikuntamahdollisuuden.
Monia luonnonvaraisia kasvejamme voidaan verrata kaupassa myytäviin mausteyrtteihin, joista suuri osa on Välimeren maiden luonnonkasveja.
Lääkinnälliseen tarkoitukseen käytettäviä kasveja sanotaan rohdos- eli lääkekasveiksi. Niitä kerätään luonnosta ja myös viljellään. Eräät rohdoskasvit ovat myrkyllisiä. Pieninä määrinä käytettyinä nämä aineet ovat kuitenkin tehokkaita, joskus jopa korvaamattomia lääkkeitä. Toisten rohdoskasvien vaikuteaineet ovat miedompia. Näillä aineilla on todettu olevan suotuisa vaikutus ihmisen elintoimintoihin.
Jokamiehen ja -naisen oikeudet
Luontomme tarjoaa hyvät mahdollisuudet paitsi retkeilyyn myös erilaisten luonnontuotteiden keräämiseen. Kerääjän tulee kuitenkin tietää, mitä hän saa tehdä ja mitä ei.
Ns. jokamiehen oikeus tarkoittaa sitä, että tietyin rajoituksin jokaisella on oikeus vapaasti kulkea ja yöpyä toisen maalla ja myös kerätä esimerkiksi marjoja ja sieniä. Jokamiehen oikeuksia ei ole oikeuksina kirjattu mihinkään lakiin, vaan ne ovat vanhoja ikimuistoisia tapoja, joita nykyinen lainsäädäntömme ei kielläkään. Seuraavassa on mainittu , mitä jokamiehen oikeudet sallivat, ja myös se mitä rikoslakimme nimenomaan kieltää. (Ahvenanmaalla ovat voimassa osin eri säädökset.)
Sallittua on ilman eri lupaa
Kiellettyä on ilman eri lupaa
Kiellettyä on siis esim. kerätä ilman lupaa koivunlehtiä, pihlajanlehtiä sekä männyn- ja katajanneulasia, samoin tietenkin koivunmahlan juoksutus. Sallittua taas on esim. pihlajan- ja katajanmarjojen kerääminen.. Ruohomaisten yrttien kerääminen pienessä määrin (kotikäyttöön) on jokamiehen oikeuksien mukaan sallittua. Jos kerätään paljon esim. mesiangervoa tai nokkosta sirpillä leikaten, on keruu rinnastettavissa ruohon niittämiseen, mikä on rikoslain mukaan kiellettyä.
Kauppayrttien poimijan on aina varminta hankkia lupa asianomaiselta maanomistajalta, jolloin myös selviävät ne alueet, missä ehkä on käytetty lannoitteita ja torjunta-aineita. Monet käyttökelpoiset luonnonyrtit (esim. ahomansikka, koivu, maitohorsma, vadelma) leviävät helposti hakkuualueille, joilla on ehkä käytetty vesakontorjunta-aineita. Sitäpaitsi niille on usein istutettu puiden taimia, joita tulee varoa vahingoittamasta.
Ympäristöministeriön sivuilla löytyvät perusteelliset tiedot jokamiehen oikeuksista
Miten? Milloin?
Yrttijuomiin käytettävien kasvien versot ja lehdet poimitaan täysin kehittyneinä ennen kukintaa tai kukkien juuri puhjetessa. Kukat poimitaan täysin kehittyneinä (kuihtuneita kukkia ei saa olla mukana). Jos halutaan miedompaa juomaa, kerätään nuorempia lehtiä. Monien kasvien nuoret lehdet tummuvat kuivatessa. Hiostettaviksi sopivat vain täysikasvuiset lehdet.
Maustekasvien lehdet kerätään tavallisesti kukinnan aikaan. Yleensä aurinkoisilla paikoilla kasvaneissa kasveissa on enemmän aromiaineita kuin varjossa kasvaneissa. Kukat ja kukinnot kerätään juuri auenneina, siemenet kypsinä.
Kasvien juuret ja juurakot kerätään joko varhain keväällä (ennen lehtien puhkeamista) tai myöhään syksyllä (lehtien lakastuessa). Tällöin on tosin tunnistaminen vaikeinta. Keskikesällä juurten ravinto- ja aromiainepitoisuus on pienimmillään.
Mistä?
Luomusäännökset täyttävästä
keruusta löydät tietoa Suomen luontoyrittäjyysverkoston sivuilta.
Yrttien poimijan perusohjeet lyhyesti
- Kerää yrttejä vain kuivalla säällä ja aamukasteen haihduttua.
- Kerää yrtit ilmavaan koriin.
- Kerää vain terveitä ja virheettömiä kasvinosia.
- Älä koskaan kerätessäsi sekoita eri yrttejä. Rohdosyrtit on kaikissa vaiheissa pidettävä ravinnoksi tarkoitetuista yrteistä täysin erillään.
- Älä milloinkaan kokeile tuntemattomia kasveja ravinnoksi tai rohdoksi
- Yrttejä ei saa poimia:
- 50-200 m lähempää maantietä
- kaupunkien ja taajamien keskustoista
- saastuttavien teollisuuslaitostten läheisyydestä
- kaatopaikkojen lähistöltä
- keinolannoitetuilta tai torjunta-ainein käsitellyiltä alueilta
- Jos et käytä yrttejä tuoreena, pane ne kuivumaan heti poiminnan jälkeen
- Ennen kuin keräät yrttejä myyntiin, varmistu ostajasta. Ota ennakolta selville ostajan laatu- ja käsittelytoivomukset. Tee kirjallinen keruusopimus.
- Maanomistajan luvan tarvitset aina, kun keräät puiden lehtiä ja neulasia, ja myös silloin, kun keräät kasveja paljon myyntiä varten.
- Noudata aina luonnonsuojelun vaatimuksia, äläkä yrttejä kerätessäsi jätä luontoon jälkiä.
Keräämisen jälkeinen yrttien käsittely
Yrttien tavallisin käsittelytapa on kuivaaminen. Kuivaamisen onnistuminen on ratkaisevaa yrttien lopullisen laadun kannalta. On tärkeää että yrtit saadaan kuivumaan mahdollisimman pian keräämisen jälkeen. Kuivaamisen tulee tapahtua nopeasti ilman keskeytyksiä. Kasvit sisältävät vettä 75-85%. Pilaantumisvaaran vuoksi suositellaan, että kuivatuissa yrteissä saa olla vettä korkeintaan 5%. Yleensä tarvitaan esikuivaus huoneenlämmössä. Yrtit tulee kerätä niin puhtailta paikoilta, ettei niitä tarvitse pestä ennen kuivaamista. Juuret ja juurakot sen sijaan pestään huolellisesti ja leikataan ohuiksi viipaleiksi kuivumisen nopeuttamiseksi. Liian hitaasti kuivuessaan ne pilaantuvat helposti.
Kuivauspaikan on oltava pölytön ja suojassa auringonvalolta, linnuilta ja hyönteisiltä. Kasveihin ei saa tarttua vierasta hajua tai makua. Kuivaustapaa valittaessa on otettava huomioon kuivattavien yrttien määrä, laji ja ikä. Kuivauslämpötilaksi suositellaan korkeintaan 35 °C. Liian korkeassa lämmössä yrtit menettävät kauniin vihreän värinsä ja tummuvat (35 °C:n lämmössäkin monet tummuvat). Paras tulos saavutetaan, jos yrttien annetaan kuivua huoneenlämpötilassa ohuena kerroksena yli yön ja ne pannaan sen jälkeen kuivuriin. Auringossa ei yrttejä saa kuivata.
Marjojen kuivuminen on hitaampaa kuin lehtien. Marjoja ei tarvitse käännellä kuivauksen aikana, jos ne levitetään riittävän ohueksi kerrokseksi.
Suuria yrttimääriä voi kuivata viljan lavakuivurissa. Kuivuminen perustuu ilman puhaltamiseen eikä lämmitykseen.
Pieniä määriä kuivataan kotioloissa seuraavasti:
1)Yrtit levitetään kuivaan, ilmavaan, pölyttömään paikkaan ohueksi kerrokseksi kuivausseuloille tai puhtaan paperin, esimerkiksi voipaperin päälle. Sopivia kuivaustiloja saattaa löytyä ullakolta, saunasta, pannuhuoneesta, aitasta, leivinuunin tai jääkaapin päältä.
2)Yrtit kuivataan nippuina katon rajaan pingotetussa narussa. Kun kimput ovat kuivuneet, niistä irrotetaan käytettävät osat heti, sillä kasvit pölyyntyvät ja menettävät arominsa nopeasti.
Kasvien kuivumiseen kuluva aika riippuu niiden sisältämästä vesimäärästä, kuivausoloista ja siitä, kuinka lujasti vesi on kiinnittynyt kasvisolukkoihin. Kuivurissa yrtit kuivuvat muutamassa tunnissa , ilmavalla ullakolla vajaassa viikossa. Umpinaisissa tiloissa kasveja ei saa kuivata. Tällöin ilmankosteus saattaa nousta liian korkeaksi ja yrtit homehtuvat helposti. Jos yrteissä on vähänkin hometta, koko erä pitää heittää pois.Miten säilytän kuivatut yrtit?
Kuivattuja yrttejä ei ole syytä jauhaa hienoksi, koska vaikuttavat aineet haihtuvat tällöin nopeammin. Kauppa haluaa useimmat yrtit karkeana rouheena.
Yrtit toimitetaan kauppaan paperisäkeissä tai -pusseissa, koska muovisäkkien käytöstä on huonoja kokemuksia. Yrttisäkit on säilytettävä kuivassa paikassa, etteivät kasvit ime itseensä kosteutta. Kotioloissa yrtit on paras säilyttää valolta suojassa puhtaissa ja tiiviissä lasi- tai peltitölkeissä.
Kuivatut yrtit menettävät säilytyksen aikana sekä vaikuteaineitaan että makuaan, joten satoa ei kannata säilyttää 1-2 vuotta kauempaa.
Useiden yrttijuomiin käytettävien kasvien lehtiä voidaan hiostaa samoin kuin tavalliselle teellekin tehdään. Tällöin syntyy uusia aromiaineita ja toisaalta kitkerät parkkiaineet hajoavat. Hiostaminen soveltuu erityisen hyvin ruusukasvien heimon marjakasvien lehdille esim. ahomansikalle, lillukalle, mesimarjalle, pihlajalle, omenalle ja vadelmalle sekä myös maitohorsmalle ja mesiangervolle. Seuraavassa Yrttitarhan korjatut hiostusohjeet, jotka on muutettu Joensuun yliopiston tutkijoiden kirjoittamaan artikkeliin pohjautuen (Huttunen, M., Kirsi, M. & Julkunen-Tiitto, R. 1987: Maut esiin hiostamalla. - TEE-lehti 5/87, s. 7-8.). Kiitos Markku Huttuselle korjauksista vanhoihin ohjeisiin, joissa neuvottiin yleisen käytännön mukaan tekemään hiostus hapettomassa tilassa.
Hiostusohjeet
1. Hiostettavien lehtien annetaan nahistua muutama tunti huoneenlämmössä. Hiostettaviksi sopivat kaikenikäiset lehdet, kunhan ne ovat puhtaita ja kuivina kerättyjä.
2. Lehdet murskataan hiertämällä tai puristamalla niitä kaulimella tai kämmenten välissä voimakkaasti pyöritellen niin kauan, että soluneste kostuttaa lehdet tasaisesti. Tämä on hiostuksen tärkein vaihe! Mikäli lehdet jäävät mankelin jäljiltä levyksi, sen voi saksia suikaleiksi. Jotta kosteus säilyisi, lehdet pannaan lasipurkkiin. Lehtiä ei sullota tiukkaan, ja purkki suljetaan löysästi niin, ettei happi pääse loppumaan, sillä hiostuminen on aerobinen ilmaa vaativa tapahtuma.
3. Purkit pannaan lämpimään (40 - 50 °C) esim. hyötykasvikuivuriin. Kotioloissa voi kokeilla aurinkoista ikkunalautaa, sähkölamppua, lämpöpatteria tai saunaa. Lasipurkki on tällöin suojattava mustalla paperilla tai muovilla (se auttaa lämpenemistäkin). Hyviä kokemuksia on saatu myös kylmälaukulla, jonne saa suhteellisen tasaisen lämpötilan kuumavesipullojen avulla.
Hiostusta jatketaan, kunnes lehdet ovat muuttuneet ruskehtaviksi. Tämä vie aikaa muutamasta tunnista vuorokauteen riippuen kasvilajista (pihlajalle saattaa riittää jopa tunnin hiostus), hiertämisen tehokkuudesta, hiostuslämpötilasta ja entsyymien hapensaannista. Tasaisesti murskatut lehdet hiostuvat nopeasti, kun taas hiertämättömät pysyvät vihreinä. Hiostus nopeutuu lämpötilaa nostettaessa, mutta liian kuumassa entsyymit eivät toimi. Samoin jos happi poistetaan, lehtien hiostuminen estyy.
(Jos lehdet hiertämisen sijasta on vain leikattu silpuksi, ne pitää sulloa tiukkaan lasipurkkiin, jotta lehdet kokonaisuudessaan kostuisivat. Kun purkki vielä sullotaan täyteen lähes hapettomaksi, tarvitaan pitkä hiostusaika (2 - 3 vrk). Homehtumisvaaran takia purkki täytyy tällöin sulkea ilmatiiviisti, mikä estää hiostumista.)
4. Kun lehdet ovat riittävästi hiostuneet (ruskeita ja aromikkaita), lehtipalloset tai -kimput avataan ja levitetään ilmavasti kuivumaan. Tuuletus nopeuttaa kuivumista olennaisesti. Kuivumisen tulee tapahtua nopeasti, etteivät bakteerit ja homesienet pääse pilaamaan aineksia. Paras tulos saadaan termostaatilla varustetulla hyötykasvikuivurilla (35°C).
5. Valmiit rutikuivat teeainekset pakataan sellaisinaan tai käsin karkeaksi rouhittuna aromitiiviisiin lasi- tai peltipurkkeihin. Hienoksi jauhetuista lehdistä aromit haihtuvat nopeammin.
6. Tee valmistetaan hauduttamalla lehtiä poreilevassa (n. 95 °C) vedessä vähintään viisi minuuttia. Yleensä teelusikallinen rouhetta riittää teekupillista kohti.
Pakastaminen
Pakastaminen sopii parhaiten yrteille joita käytetään ruuanvalmistukseen, esimerkiksi nokkoselle. Ennen pakastamista lehdet tai versot kiehautetaan pienessä vesimäärässä tai höyryssä. Myös keitinvesi voidaan pakastaa. Jos keitinvesi hylätään, menetetään suuri määrä arvokkaita ravintoaineita, mutta toisaalta päästään eroon mm. nokkosen mahdollisista nitraateista. Yrttien pakastaminen tuoresilppuna rasioihin sopii useille risti- ja sarjakukkaisille (esim. vuohenputkelle), joita on tarkoitus käyttää sellaisenaan ruokien mausteeksi. Yksi kätevä tapa pakastaa yrttien lehtiä on laittaa ne jääpala-astian lokeroihin, laskea vettä päälle ja pakastaa kuutioiksi.
Kaikille yrteille pakastaminen ei sovi. Kotipakastimessa pakastettuja yrttejä ei saa myydä.
Vihreiden kasvien aineenvaihdunnan tuotteena syntyy pääasiassa hiilihydraatteja ja valkuaisaineita. Osa hiilihydraateista muuttuu ravintoaineina hyödynnettäviksi rasvayhdisteiksi. Toissijaisia aineenvaihduntatuotteita ovat esim. alkaloidit, glykosidit ja haihtuvat öljyt. Näillä aineilla on merkitystä mm. kasvien puolustautumisessa. Ihminen on oppinut käyttämään niitä hyväkseen lääkkeinä, mausteina, tuoksu- ja väriaineina.
Alkaloidit ovat emäksisiä typpipitoisia yhdisteitä. Niitä tunnetaan yli 1000, ja ne ovat tehokkaimpia kasvikunnasta saatavia lääkeaineita. Monet niistä ovat vaarallisia myrkkyjä. Alkaloideja esiintyy varsinkin leinikki- palko- ja liljakasveissa. Niitä on kaikissa kasvin osissa, mutta erityisesti kuoressa, lehdissä ja hedelmissä. Lääkekasveista oopiumiunikon, hulluruohon ja belladonnan vaikuttavat aineet ovat alkaloideja. Alkaloideja on myös mm. tupakassa, kahvissa, teessä ja kaakaossa.
Glykosidit liittyvät läheisesti hiilihydraatteihin. Niitä on hyvin monentyyppisiä lähes sadassa eri kasviheimossa. Desinfioivasti, tulehduksia estävästi ja virtsan eritystä lisäävästi vaikuttavia fenoliglykosideja on mm. sianpuolukassa. Sydämen toimintaan vaikuttavia glykosideja on mm. sormustinkukassa ja kielossa. Ne ovat tappavan myrkyllisiä, mutta samalla korvaamattomia lääkkeitä. Ulostavasti vaikuttavia antrakinoniglykosideja on mm. paatsamassa. Glykosideja ovat myös limakalvoja ärsyttävät saponiinit. Mm. sudenmarjan ja hevoskastanjan saponiinit ovat vaarallisia myrkkyjä, sillä ne hajottavat veren punasoluja.
Haihtuvat öljyt (eteeriset öljyt) ovat usein miellyttävän tuoksuisia. Koostumukseltaan ne ovat yleensä kymmenien eri aineiden seoksia. Haihtuvat öljyt esiintyvät kasveissa erityisissä elimissä, kuten kukkien ja lehtien eritekarvoissa, eritetiehyeissä ja -käytävissä sekä erilaistuneissa soluissa. Niitä on varsinkin havupuissa, sarjakukkaisissa ja huulikukkaisissa. Esimerkiksi katajanmarjojen, lipstikan ja persiljan eteeriset öljyt lisäävät virtsaneritystä. Kamomillan, piparmintun ja kuminan öljyillä on suolistokaasuja poistava ja suolistokramppeja laukaiseva vaikutus. Eräät haihtuvat öljyt ovat myrkyllisiä. Esim. pietaryrtin ja koiruohon tujoni vaurioittaa keskushermostoa. 30% putkilokasveista sisältää runsaasti haihtuvia öljyjä.
Karvasaineet ovat voimakkaasti karvaan makuisia. Ne edistävät mahanesteen eritystä ja ruuansulatusta. Niitä on erityisen runsaasti mykerökukkaisissa kuten voikukassa ja koiruohossa sekä katkerokasveissa ja huulikukkaisissa.
Parkkiaineet ovat kitkerän makuisia. Niitä käytetään nahan parkitsemisessa, koska ne muodostavat valkuaisaineiden kanssa liukenemattomia yhdisteitä. Parkkiaineet sopivat ihovaurioiden hoitoon ja ripulilääkkeeksi. Niitä on lähes kaikissa kasveissa, runsaasti mm. mustikan lehdissä ja tammen kuoressa.
Orgaanisilla hapoilla (esim. askorbiini-, bentsoe-, omena-, sitruuna-, ja viinihapolla) on merkitystä kotitaloudessa, sillä ne estävät bakteerien kasvua. Eruka- ja oksaalihappo ovat lievästi myrkyllisiä.
Kasvien vaikuteaineita ovat myös hiilihydraatteihin kuuluvat lima-aineet (esim. islanninjäkälässä ja pellavansiemenissä). Lisäksi kasveissa on vaikuttavina aineina rasvoja, vahoja, hartseja, palsameja, hormoneja ja vitamiineja.
Myrkyllisiä putkilokasveja on Suomessa noin sata lajia, joista 20 on erittäin myrkyllisiä. Kaikkien kasvien myrkyllisyydestä ei vielä edes olla selvillä. Siksi on syytä kerätä ja käyttää vain sellaisia kasveja, jotka varmasti tietää ja tuntee myrkyttömiksi. Myrkyllisiä kasveja kannattaa välttää, vaikka niitä on saatettu perinteisesti käyttää rohtoina. Luonnossa elävät eläimet saattavat käyttää ravinnokseen sellaisia kasveja, jotka ihmiselle ovat tappavan myrkyllisiä (esim. näsiän marjat). Kotieläimet eivät välttämättä tunnista myrkyllisiä kasveja ja saattavat saada niistä myrkytysoireita. Yleensä myrkkyä on koko kasvissa, mutta joskus sitä on vain tietyssä kasvinosassa. Myrkyllisyys voi myös muuttua kasvin iän mukaan. Toisinaan taas maaperän saastuneisuus tai kasvitaudit aiheuttavat myrkyllisyyden.
Sarjakukkaisissa kasveissa on paljon toisiaan muistuttavia lajeja, joista osa on erittäin myrkyllisiä. Koiranputki, kumina, vuohenputki, karhunputki ja väinönputki on kyettävä erottamaan myrkkyaineita sisältävistä hukanputkesta, myrkkykeisosta ja myrkkykatkosta. Myös peltokortteen ja myrkyllisen suokortteen erot on tiedettävä.
Monet kasvien vaikuttavista aineista ovat myrkkyjä, joita pieninä määrinä käytetään rohdostarkoituksiin. Vanha totuus onkin ”sola dosis facit venenum”, vain annos tekee myrkyn. Esimerkiksi sormustinkukan ja kielon sisältämiä sydänaktiivisia glykosideja käytetään sydämen toiminnanvajaukseen. Sekä sormustinkukka että kielo ovat tappavan myrkyllisiä, mutta samalla korvaamattomia lääkkeiden raaka-aineita. Ulostuslääkkeenä käytetyssä paatsamassa on antrakinoniglykosideja, jotka suurempina annoksina aiheuttavat myrkytyksen. Voimakkaasti vaikuttavia kasveja ei pidä koskaan käyttää omin päin. Turvallisinta on kerätä ja käyttää mietoja rohtokasveja, ja niidenkin suhteen on muistettava, että mitään kasvia ei saa käyttää liian suuria määriä eikä liian pitkää aikaa yhteen menoon.
Lapsille kannattaa antaa vain lievästi vaikuttavia yrttejä ja vain pieninä annoksina. Tällaisia lapsille sopivia yrttejä ulkoisesti tai sisäisesti käytettäväksi ovat mm. kamomilla, kehäkukka, keto-orvokki, kihokit, ratamot ja ukontulikukka. Pienille lapsille ei suositella mm. piparminttua, rosmariinia ja salviaa eikä mitään voimakkaasti vaikuttavaa yrttiä.
Allergikkojen on syytä olla varovaisia yrttien käytössä ja kokeilla aluksi hyvin pienillä annoksilla. Pujoallergikot voivat saada helposti allergisia reaktioita muistakin mykerökukkaisten eli asterikasvien (Asteraceae) heimon kasveista kuten siankärsämöstä, kehäkukasta, kamomillasta ja kultapiiskusta. Herkkäihoiset voivat saada iho-oireita mm. arnikista, humalasta, kevätesikosta, koristekrassista, rätvänästä ja siankärsämöstä. Jotkut kasvit aiheuttavat helposti kosketusallergiaa auringonvalossa. Tällaisia ovat mm. kuismat, lipstikka, palsternakka, sellerit, tuoksuruuta, väinönputki sekä erityisesti koristekasvina viljelty jättiukonputki. Asperiinille allergiset saattavat reagoida myös pajun ja mesiangervon sisältämiin salisylaattiyhdisteisiin.
Raskaana oleville ei suositella kohtua supistavien ym. vaikutusten vuoksi suurina määrinä katajaa, kehäkukkaa, persiljaa, piparjuurta, rosmariinia ja salviaa. Koiruohoa, pietaryrttiä ja pujoa ei ole syytä käyttää pieniäkään määriä odotusaikana.
Pääasiallinen lähde: Kauppayrttiopas (Edita)