ROHTOJEN VALMISTUS JA YLEISET ANNOSTUSOHJEET Kasvirohtojen valmistukseen voi käyttää yrttejä luonnosta ja puutarhasta, ja myös kaupasta löytyy yrttejä tuoreena ja kuivattuna. Itse kerätyt tai kasvatetut tuoreet yrtit ovat tietysti parhaita rohdosten raaka-aineita. Ne on vain tunnettava ehdottoman varmasti ennen käyttöä. Lisäksi yrttien tulee olla parhaaseen aikaan kerättyjä, jotta vaikuttavien aineiden määrä olisi suurin mahdollinen (kts. yrttien keruuohjeet). YRTTITEET Yrttitee voi olla valmistustavasta riippuen joko haude tai keite. Kuumassa vedessä haudutettua teetä valmistetaan yleensä kasvien lehdistä ja kukista; kasvin muista kovemmista osista tehdään puolestaan keitettä tai kylmähaudetta. Yrttiteet voidaan nauttia sisäisesti kuumana tai kylmänä juomana tai niistä voidaan valmistaa ulkoisesti vaikuttavia kylpyjä ja kääreitä. Haude (infuusio) valmistetaan tuoreista tai kuivatuista yrteistä. Yrtit murskataan ja niitä haudutetaan lähes kiehuvassa vedessä kannen alla 5-20 minuuttia. Tuoretta yrttiä tarvitaan ruokalusikallinen, kuivattua yrttiä riittää ½ - 1 tl teekupillista kohti. Kylmähaude (maseraatio) tehdään yleensä kasvin juurista, kuoresta, siemenistä, hedelmistä tai esim. jäkälistä. Murskattujen kasvinosien annetaan seistä huoneenlämpöisessä vedessä 6-12 tuntia, minkä jälkeen ne sihdataan pois hauteesta. Seosta ei lämmitetä lainkaan. Keite (decocta) valmistetaan myös yleensä juurista, kuoresta, siemenistä tai hedelmistä. Kuivattua yrttiä tarvitaan 1-2 tl teekupilliseen vettä. Murskattuja kasvinosia liotetaan huoneenlämpöisessä vedessä 6-12 tuntia, minkä jälkeen seosta keitetään muutamia minuutteja. Sitä voidaan myös hauduttaa vielä keiton jälkeen. Sisäisesti nautittuna rohtona teetä voidaan käyttää kuuriluontoisesti ½-1 litraa vuorokaudessa parin viikon ajan. Tämän jälkeen on hyvä pitää tauko tai siirtyä toiseen yrttiin. Myös yleisteenä käytettyjä yrttejä on hyvä vaihdella melko usein, poikkeuksena miedosti vaikuttavat yrtit kuten nokkonen ja vadelma. Lapsille ja vanhuksille yrtin määrä on puolitettava, mutta nestemäärä voi olla sama. Pienille vauvoille yrttiteetä voi antaa vain muutamia lusikallisia. Yrttitee säilyy lämpimänä termospullossa koko päivän. Se voidaan myös jäähdyttää ja säilyttää jääkaapissa, jolloin se on käyttökelpoista parin päivän verran. Ulkoisesti yrttiteetä voi käyttää kylpyjen ja kääreiden muodossa. Kylpyjä varten yrtit haudutetaan n. 20 minuuttia muutamassa litrassa kuumaa vettä ja näin saatu haude lisätään sitten kylpyveteen. Kokokylpyyn tarvitaan n. 30 g kuivattuja yrttejä tai 200-300 g tuoreita yrttejä, jalkakylpyyn riittää vajaa puolet tästä määrästä. Kääre valmistetaan kastamalla pyyhe kuumaan tai kylmään (tulehdusten hoidossa) yrttiteehen ja asettamalla se hoidettavalle alueelle. Märän pyyhkeen ympärille sidotaan kuiva kangas tai pyyhe ja päällimmäiseksi vielä esim. villahuivi. UUTTEET Uute (tinktuura) valmistetaan uuttamalla murskattua kasvimassaa vahvassa (40-60%) alkoholissa. Uuttosuhde on painon mukaan 1 osa kasvia ja 2-5 osaa alkoholia; kuivatut yrtit vaativat yleensä 4-5 osaa alkoholia. Uutosta sekoitetaan päivittäin ja noin kahden viikon kuluttua seos siivilöidään ja suodatetaan esim. kankaan läpi. Uute puristellaan talteen kasvimassasta mahdollisimman tarkkaan. Yleinen uutteen sisäinen annostusohje on 15-20 tippaa veden kera 3-5 kertaa vuorokaudessa. Vanhuksilla annostus on puolet tästä. Lapsilla tippojen määrä voidaan laskea 3 + ikävuodet. Aivan pienille uute kannattaa sekoittaa kuumaan veteen, jolloin alkoholi haihtuu pois. Yrttiuute kannattaa ottaa aterioiden välillä tai esim. unitipat puolisen tuntia ennen nukkumaanmenoa. Iholle yrttiuutetta voidaan käyttää paikallisesti laimentamattomana esim. haavojen tai hyönteistenpistojen hoitoon. Suun limakalvojen purskutteluun uute on syytä laimentaa suhteella 1 osa uutetta ja 1-3 osaa vettä. Uutteita voidaan käyttää myös esim. kääreisiin ja kylpyihin. Jalkakylvyissä annostus on 20-40 tippaa uutetta vadilliseen lämmintä vettä. Kokokylpyyn tarvitaan 80-100 tippaa uutetta, sopiva kylpyaika on 10-30 minuuttia iän ja kunnon mukaan. Yksinkertainen kääre valmistetaan sivelemällä iholle yrttiuutetta ja peittämällä kohta kylmään tai kuumaan veteen kastetulla pyyhkeellä. Päällimmäiseksi laitetaan kuiva pyyhe ja villahuivi. ÖLJYT Öljyjen valmistuksessa murskatut kasvinosat (esim. kuisman tai ukontulikukan kukinnot) pannaan lasipurkkiin ja peitetään mieluiten oliiviöljyllä, myös auringonkukka- ja rypsiöljy kelpaavat. Kanneksi asetetaan pyyhe, jotta kosteus pääsee haihtumaan pois. Purkki pannaan aurinkoiselle ikkunalle, missä sisältöä sekoitetaan päivittäin. Noin kahden viikon kuluttua öljy on valmis siivilöitäväksi. Jos halutaan nopeuttaa öljyn tekoa, yrtit ja öljy pannaan uuninkestävään vuokaan ja seosta haudutetaan uunissa 50-70 °C:ssa 1-2 vuorokautta. Öljyjä käytetään iholle hierottuna paikallisesti kipujen ja ihovaivojen hoitoon. Öljykääre tehdään hieromalla yrttiöljyä hoidettavalle alueelle ja peittämällä se kuumalla pyyhkeellä. Pyyhe on hyvä sitoa paikalleen ja peittää vielä esim. villahuivilla, jotta lämpö säilyisi mahdollisimman pitkään. Yrttiöljyjä voidaan käyttää myös kylvyissä joko yksinään tai yhdessä eteeristen öljyjen kanssa. Jalkakylpyihin käytetään yrttiöljyä n. 5 ml ja kokokylpyyn n. 15 ml. Salvoja voi tehdä lämmitetyistä yrttiöljyistä sekoittamalla niihin sulatettua mehiläisvahaa ja lisäksi esim. lanoliinia tai kaakaovoita. Säilöntäaineeksi, hajusteeksi ja rohtovaikutusta tehostamaan voi jäähtyneeseen seokseen lisätä sopivaa eteeristä öljyä. HOITOPAKKAUKSET Hoitopakkauksissa voidaan käyttää tuoretta tai kuivattua kasvia joko sellaisenaan tai sekoitettuna esim. rahkaan, puuroon, saveen tai turpeeseen. "Tulisia pakkauksia" (esim. piparjuuri ja valkosipuli) käytetään mm. poskiontelon- ja keuhkoputkentulehdusten hoitoon. Murskattu kasvimassa sekoitetaan esim. rahkaan ja seos levitetään öljytylle iholle 3-30 minuutiksi. Piparjuuri-rahka -pakkausta käytetään poskiontelontulehdusten hoitoon. Siinä raastettu piparjuuri sekoitetaan rahkaan suhteella 1 osa kasvia ja 5 osaa rahkaa. Herkälle iholle rahkan osuutta täytyy lisätä. "Vetävät viileät pakkaukset" sopivat reumaattisten kipujen ja tulehtuneiden nivelten hoitoon. Yrtteinä voi käyttää esim. pihatähtimöä, piharatamoa tai kaalia. Murskattu kasvi tai nuijitut lehdet asetetaan hoidettavalle alueelle ja ne peitetään lämpimällä peitteellä. Pakkaus saa olla paikallaan ½-10 tuntia. Kamomillamurska sopii märkivien ihottomien ja ihotulehdusten hoitoon. Viljanjyvillä (kaura, ruis, ohra, vehnä) täytetyt pussit sopivat lämmitettyinä esim. jännittyneiden hartioiden hoitoon. Kylmät viljapussit ovat hyviä tulehdusten sekä esim. venähtyneen selän hoitoon. Kun yrtit sekoitetaan saveen tai turpeeseen, saadaan näiden materiaalien hyöty yrttien vaikutuksen lisäksi. Saven pinnan negatiiviset ionit sitovat itseensä positiivisesti varautuneita ammonium-ioneja sekä virtsahappoja ym. kuona-aineita. Viileä savi-yrttipakkaus sopii tulehtuneen ja kipeän kohdan hoitoon, lämmin savi-yrttipakkaus käy puolestaan jännitysten laukaisemiseen. |