Pihlajaa on pidetty sekä pyhänä että paholaisen puuna. Alunperin se oli ukkoselle pyhitetty. Kun kristinuskon vaikutuksesta ukkonen luokiteltiin pakanalliseksi jumaluudeksi, pihlajasta tuli paholaisen puu. Pihlaja luonteen pyhänä puuna on tulkittu juontuvan sen marjoista, jotka ovat olleet tärkeä ravintoaine. Pyhyyteen lienee vaikuttanut myös marjojen punainen väri. Ristiriitaisuudet pihlaja-käsityksissä juontunevat siitä että pihlaja-nimi on aikaisemmin tarkoittanut myös tammea. Eräiden käsitysten mukaan pihlaja ei olisi ollut lainkaan pyhä puu suomalaisessa kansanuskossa - taikapuu kylläkin. Yleensä pihlajaan liittettiin vartioiva tai suojeleva voima, mutta siinä uskottiin piilevän myös vahingoittavia voimia.

Pihlajaa ja sen marjoja on käytetty runsaasti erilaisissa taioissa.

ROHTOKÄYTTÖ:

Marjat helpottavat kivitaudissa ja vesiummessa. Lönnrot määräsi hoidoksi ko. vaivoihin 10 tai useamman marjan kahdesti päivässä pitemmän ajan.

RUOKA- JA MAUSTAMISKÄYTTÖ:

Etenkin vilunpanemia marjoja Lönnrot suositteli paloviinaa maustamaan, niistä voitiin tehdä myös mehua tai siiteriä, ehkä etikkaa. Katovuosina pihlajanmarjoja voitiin lisätä leipätaikinaan ja niitä annettiin eläimille ravinnoksi.

MUU KÄYTTÖ:

Pihlajanmarjoja pidettiin oivina syötteinä laululintuja pyydystettäessä.