Annemärta Borgenin "Minun yrttini"- kirjassa kerrottu kauhea tarina basilikasta ja noidasta kuuluu vähän lyhenneltynä näin:
Kauan sitten oli kuninkaalla linna kaukana metsän keskellä. Sinne vei yksi ainoa tie metsän halki ja matkalla katosi usein ihmisiä jäljettömiin. Kaikki kadonneet olivat kauniita nuoria miehiä, jotka olivat matkalla linnaan tullakseen valituiksi kuninkaan henkivartioon. Tien alkupäähän kuningas oli määrännyt vartijoita, jotka varottivat nuoria miehiä pysähtymästä tai poikkeamasta tieltä matkalla linnaan. Kolmen päivän ratsastus kuitenkin pakotti välillä voimakkaimmankin pysähtymään.
Silloin se tapahtui: nuori mies kuuli ihanaa laulua ja tunsi huumaavaa tuoksua. Mitä kauemmin hän haisteli tuoksua, sitä vähemmän hän muisti varoituksia. Hän poikkesi polulle vaikka hevonen rimpuili vastaan. Polku kävi kapeammaksi ja vaikeakulkuisemmaksi, mutta laulu ja tuoksu voimistuivat. Metsä hämärtyi ja oksat repivät miehen vaatteet. Pitkän matkan kuljettuaan hän saapui aukiolle ja näki lammen ja toisella puolella rannassa mökin. Vedessä ui mustia joutsenia. Ne uivat nuorukaista vastaan ja asettuivat vieriviereen muodostaen sillan lammen toiselle puolelle.
Saavuttuaaan mökin viereen hän näki unelmiensa naisen. Kaunottarella oli sylissään korillinen tuoksuvaa basilikaa ja jokapuolella puutarhaa kasvoi tuota tuoksuvaa yrttiä. Nainen astui miehen luo ja johdatti tämän hyräillen mökkiin, missä tarjosi tuoksuvaa basilikalla maustettua ruokaa. Ruoka oli valmistettu valtavan suuressa padassa, joka porisi liedellä.
Tarinan loppu on tyly: He söivät ja rakastelivat, rakastelivat ja söivät kunnes pata oli tyhjä. Sitten nainen surmasi miehen, pisti hänet pataan ja meni ulos keräämään basilikaa keitokseen. Uuden keiton valmistuttua hän alkoi laulullaan ja keiton tuoksulla houkutella luokseen uuden nuorukaisen. Keitto piti noidan ikuisesti nuorena ja kauniina.