Näillä sivuilla on tarinoita kasveista ja erilaisia suomalaiseen kansanparannusperinteeseen liittyviä syntyloitsuja.
PARANTAMISESSA KÄYTETTYJÄ LOITSUJA
Kreikkalainen naisrunoilija Sapfo (n.600eKr) kirjoitti naisten kantavan päässään anisseppeleitä saavuttaakseen hedelmällisyyden jumalattaren suosion. Sotilaslääkäri Dioskorides suositteli sitä mm. virtsavaivojen lievittämiseen, myrkyllisten eläinten puremiin ja väsähtäneen rakkauselämän virkistäjäksi. Plinius vanhempi uskoi lisäksi, että anis ylläpiti nuorekkuutta ja vahvisti heikkoudentiloissa sekä helpotti synnytyksiä. Tavallisimmin anista on käytetty leivän ja viinan mausteena.
Englantilainen runoilija William Langland (n.1332-1400) kertoo tavasta syödä perjantaisina paastopäivinä fenkolilla maustettua kalaa. Kalan ja fenkolin liittivät toisiinsa myös keskiajan astrologit, jotka uskoivat fenkolin ehkäisevän kalan aiheuttaman flegmaattisuuden. Tämän arveltiin johtuvan siitä, että fenkolia hallitsevat tähtikuviot Merkurius ja Neitsyt estävät Kalojen tähdistön vaikutuksen. Fenkolin voima velttouden poistajana oli tuttua myös roomalaisille gladiaattoreille, jotka nauttivat fenkolilla maustettua ruokaa ennen taisteluita. Voittajalle saatettiin panna päähän fenkolista solmittu seppele.
Kreikkalaisen mytologian mukaan titaani Prometeus varasti tulen taivaasta ja toi sen ihmisille fenkolin varressa. Uskonnollisissa menoissa sen varsia käytettiin tulen kuljettamiseen. Prometeus-taruun perustuen fenkolia on pidetty kätkemisen ja myös imartelun vertauskuvana.
Imartelun vaaroista muistuttaa uskomus, että fenkoli on käärmeiden mieluisaa ruokaa. Keskiajalla sitä on pidetty myös henkisen terävyyden tunnuskuvana. Fenkolia syövän käärmeen on uskottu luovan nahkansa, minkä takia kasvia on pidetty aika ajoin tapahtuvan uudistumisen ja nuortumisen merkkinä. Tuoksunsa ja kallisarvoisen öljynsä takia fenkoli omistettiin keskiaikaisessa kirkkotaiteessa Neitsyt Marialle.
Intiassa basilika on ollut pyhä kasvi, jota on käytetty hautajaismenoissa. Kasvilla uskottiin olevan voimaa näyttää tietä toisen maailman parhaimpaan paikkaan.
Euroopassa kasvi liittettiin jo varhain pahan voimiin. Kreikkalaiset uskoivat sen kasvavan hyvin vain jos sille huudettiin ja kirottiin, kun siemenet kylvettiin. Kreetalla sitä pidettiin paholaisen kasvina. Myöhemmin basilika on liitetty noitiin ja noituuteen.
Culpepper kirjoitti ettei ole toista ryytiä, josta olisi kirjoitettu niin ristiriitaisesti kuin basilikasta. Kreikkalaiset pitivät sitä myrkyllisenä, mutta Plinius ja arabialaiset lääkärit puolustivat sen käyttöä. Culpepper itse oli tullut siihen tulokseen, että basilika kasvoi Mars –planeetan ja Skorpionin tähtimerkin vaikutuspiirissä, ja se teki siitä miehisiin voimiin vaikuttavan. Basilikan lehdet tehosivat esim. käärmeen ja ampiaisen puremiin, sillä pahan voima karkoitti pahan. Varovaisuutta tuli kuitenkin noudattaa. Ranskalainen lääkäri Hilarius oli Culpepperin mukaan todistanut tapausta, jossa henkilö oli haistellut basilikaa ja heti hänen aivoihinsa oli kasvanut skorpioni.
Basilika-nimen alkuperästä voi kiistellä. Onko se basiliski, maan alla elelevä lohikäärmettä muistuttava tarueläin, vai basilikos, joka kreikaksi tarkoittaa kuningasta?
Kuminan siemeniä on löydetty faaraoiden haudoista, Raamatussa se mainitaan kuningas Salomonin mielimausteeksi. Sitä on pidetty ehkä eräänlaisena hedelmällisyyssymbolina. Antiikin aikana sitä arvostettiin: Salernon tohtorien arvio oli seuraava:
"Se stimuloi halut lemmen ja ruuankin,
se saa herkästi juoksemaan pissankin
ja vatsan vaivoja helpottaa,
mutt’ paljon syötynä kalventaa!"
(käännös: Armas J. Pulla)
Kurkkuyrttiä eli purasruohoa on pidetty ilon yrttinä. Vanhan kreikkalaisen sanonnan mukaan Borago palauttaa elämänhalun. Culpepper piti purasruohoa Jupiterin kasvina, joka sai voimaa Leijonan tähtimerkistä. Yrttikeitos karkoitti raskasmielisyyden ja vahvisti sydäntä.
Karvaisen ulkomuotonsa ja hyvänmakunsa takia purasruohoa on pidetty vertauskuvana niille hyville luonteenpiirteille, jotka jäävät vaatimattoman ulkokuoren varjoon.
Tanskalainen raamatunkääntäjä Christiern Pedersen 1500-luvulla totesi: "Jos rikkaalla miehellä on sydänsuruja, hänelle on annettava kultaa, mutta jos sydän suruista kärsii köyhä, hänen on poimittava purasruohon kukkia ja syötävä ne."
Meiramin tieteellinen nimi Origanum johtuu kreikan sanoista óros (vuori) ja gános (kaunistus). Meiramilla on uskottu olevan voimaa poista metalliesineet ihmisen tai eläimen ruumiista. Plinius kertoi Kreetan villivuohien kiiruhtavan syömään meiramia, jos metsästäjän nuolen kärki oli jäänyt eläimen kylkeen. Kärki irtosi ja putosi maahan meiramin vaikutuksesta. Toiset uskoivat eläinten opettaneen ihmisille, miten nuolet otettiin pois ihosta ja haavat parannettiin meiramilla. Yrtillä parannettiin myös taistelussa saatuja haavoja. Keskiajalla Pyhä Hildegarde kielsi koskemasta meiramiin, sillä siitä saattoi saada spitaalin, mutta jos oli jo tuohon tautiin sairastunut, siitä saattoi parantua meiramia koskettamalla.
Jo keskiajalla opiskelijat ovat käyttäneet päässään minttuseppeleitä, koska se teki mielen iloiseksi ja opiskelun helpoksi. Minttua on yleisisti pidetty hyveen vertauskuvana, piparminttua on pidetty erityisesti sydämellisyyden symbolina.
Minttua on pidetty myös lemmenhaluja nostattavan yrttinä. Plinius tiesi kertoa, että kreikkalaisia sotilaita oli kielletty nauttimasta mintulla maustettuja ruokia, koska ne "kiihottivat niin rakkauden haluja, että tappeluhalut katosivat". Muinaisessa Roomassa viiniä saivat juoda vain miehet, mutta naiset maistelivat salaa ja mutustelivat mintun lehtiä salatakseen rikkomuksensa.
Brittikeittössä mintulla on perinteisesti maustettu kaikkea mahdollista perunoista lampaanlihaan. Saksalainen kokinvihje 1300-luvulta puolestaan totesi:
"Kaislaa ja liperiä, vältät ääniä kiperiä
vähenivät ilmavaivat ihmiset kun mintun saivat."
Persilja itää hitaasti. Vanhan englantilaisen käsityksen mukaan persilja kävi ennen maasta näkyviin nousuaan paholaisen luona. Tämän estämiseksi se piti kylvää pitkäperjantaina. Samankaltaisia tarinoita on kerrottu myös muualla maailmalla. Antiikin aikana uskottiin että persilja menestyi ainoastaan kunnollisen ja miehekkään tarhurin puutarhassa. Kunniattoman miehen puutarhassa se ei edes itänyt.
Keskiajalla uskottiin, että jos tempaisee juuripersiljan juurineen maasta ja samalla lausui vihamiehensä nimen, tämä kuoli siinä paikassa. Kansanuskomuksiin on kuulunut sellainenkin käsitys, että lapset tulevat persiljasta, joten haikaralle on ollut kilpailijoita.
Suuri runoilija Horatius sanoi että juhlista ei saa puuttua persiljaa. Ylijumalatar Junon hevoselle syötettiin ainoastaan persiljaa. Myöhemmin taas on uskottu että ennen juominkeja nautitut persiljan siemenet auttavat juopottelijan pysymään jaloillaan.
Rosmariinin nimi merkitsee meren kastetta (Ros Marina). Kansan uskomusten mukaan se kasvaa parhaiten kuullessaan meren kohinan. Nimen samankaltaisuuden takia vähän virheellisesti rosmariinista tuli Neitsyt Marian nimikkokasvi (Esim englanniksi rosemary). Sen syntyyn liitettiin keskiajalla monia kaunita tarinoita. Erään legendan mukaan rosmariinin kukat olivat alunperin valkoisia, kunnes Maria pakomatkallaan Egyptistä laittoi viittansa rosmariinipensaan päälle, ja kukat muuttuivat sinisiksi.
"Rosmariinia, se on muistia varten", tiesi Shakespearen Ofelia. Antiikin kreikkalaiset opiskelijat käyttivät päässään rosmariiniseppeleitä, jotta heidän muistinsa toimisi mahdollisimman hyvin. Rosmariini uskottiin myös pitävän pahat henget ja sairaudet loitolla.
Ikivihreästä rosmariinista solmitut morsiusseppeleet taas kuvasivat kuolemaan asti kestävää rakkautta ja uskollisuutta. Hautajais- ja hautakasvina ikivihreys on kuolemattomuuden ja ikuisen elämän vertauskuva. Rosmariinia on pidetty naisten kukkana ja sen on oletettu kasvavan parhaiten jos sen on nainen istuttanut.
Rosmariinilla on ollut hyvin vankka maine ihmelääkkeenä. Kerrotaan, että Unkarin 72 vuotias kuningatar Elisabeth, joka sairasti 1370-luvulla kihtiä ja reumatismia ja oli puoliksi halvaantunut, parani rosmariinilla niin nuorekkaaksi, että Puolan kuningas kosi häntä. Tätä rosmariinia, setriä ja tärpättiä sisältävää nuorennuslääkettä kutsutaan yhä Unkarin kuningattaren vedeksi.
Kiinalaisen sanalaskun mukaan salvian voimaan on luotettu niin idässä kuin lännessä. Pohjolaan salvia tuli keskiajalla luostarilaitoksen mukana. Keskiajalla salvia oli voimallinen rohtoyrtti. Pyhän Hildegardin mielestä salvia oli rohto kuoleman mahtia vastaan. 1300-luvulla salviasta kulki lentävä lause: "Miksi miehen annettiin kuolla, kun puutarhassa kerran kasvaa salviaa?"
Salviaa käytettiin kirkkotaiteessa kuvaamaan Neitsyt Marian parantavaa voimaa. Vertauskuvaa vahvistivat salvian siniset kukat, sillä sininen oli Marian tunnusväri. Etenkin Englannissa sinisenä kukkivaa salviaa on käytetty hautakasvina.
Sipulia on vihattu ja halveksittu hajun takia, mutta ilman sitä ei olla tultu toimeen. Sen parantavat ominaisuudet on tunnettu kauan. On todisteita siitä, että muinaisskandinaaviset pitivät sipulia suuressa arvossa. Se mainitaan sekä Eddassa että islantilaisissa laeissa. Islannissa kutsutaan vielä suvun etevintä miestä, "suvun sipuliksi" ja Norjassa puhutaan "parhaasta sipulista seurassa", millä tarkoitetaan seurueen iloisinta vierasta.
Saksassa tilliä on pidetty oikeudenmukaisuuden vertauskuvana. Tapana oli sulloa kenkiin tilliä ja kauranolkia ennen oikeuden eteen menemistä. Tällä keinolla sanottiin oikean tuomion varmistuvan. Flanderissa tilliä pistivät kenkäänsä taas morsiamet: se takasi, että aviomies kunnostauttuu sängyssä. Kengästä tilli siirrettiin tyynyn alle, eikä väsynyt mies häirinnyt nuorikkonsa unta kuorsaamisellaan.
Antiikinkirjoittajat pitivät sitä Afroditen kasvina ja urhoollisuuden vertauskuvana, se ymmärrettiin pitkälle keskiajalla. Ritarit sitoivat asetta kantavaan käteensä huivin johon oli kirjailtu timjamin oksan kuva. Timjamia kutsuttiin myös Neitsyt Marian sänkyruohoksi.
Culpepper kirjoitti timjamin olevan Venuksen vaikutuksen alainen ja siten se auttoi kaikkia naisia. Sen uskottiin olevan myös tehokas lääke raskasmielisyyteen. Kansanuskomuksissa timjamin on uskottu olevan haltijoiden, keijukaisten ja menninkäisten mieliravintoa.
Eräissä vanhoissa rohdoskirjoissa hirvenjuurta on kutsuttu "Helenan kyyneliksi". Tarun mukaan kasvi oli itänyt Helena-neidon maahan valuneista kyyneleistä, kun tämä suri ystäväänsä Canopusta, joka oli menehtynyt paluumatkalla Troijasta. Lienee kuitenkin niin että myytti on kehitetty kasvin nimestä, joka antiikin Kreikassa oli helenion, - eikä päinvastoin.
Roomalaiset antoivat kasville nimen inula ja Linné yhdisti klassiset nimet antaessaan tieteellisen nimen "Inula helenium."
Orvokki on kehitelty kasvinnimi samaan tapaan kuin kaunokki tai talvikki. Elias Lönnrot käytti kehittelemäänsä orvokki nimeä kasviossaan 1860. 1800-luvun alussa kasvi tunnettin kolmikukkana. Tillandzin kasviluettelossa vuonna 1683 Viola tricolorin nimenä oli Colmi Cuckainen. Helposti ei huomaa että johdoksen takana on sana orpo. Orpoon viittasivat myös kasvin kansanomaiset nimet: sitä on sanottu orvonkukaksi tai orpolapsenkukaksi.
Länsi-Suomessa kukka tunnettiin Ruotsin mallin mukaan äitipuolenkukkana. Nimi juontuu kukan muodosta, joka on innoittanut seuraavan tarinan, jota kerrotaan ympäri Eurooppaa: Kukan alimpaa terälehteä on pidetty äitipuolena joka istuu kahdella tuolilla eli verholehdellä. Keskimmäiset lehdet ovat omia lapsia, jotka istuvat omilla tuoleillaan. Ylimpänä ovat lapsipuolet, jotka jakavat keskenään yhden verholehden. Toisen käsityksen mukaan kasvinnimen tausta ei ole näin dramaattinen. Kasvin varhainen nimi on muistuttanut ääntämykseltään indoeurooppalaista äitipuolta tarkoittavaa sanaa. Alunperin nimi lienee juontunut sinistä tarkoittavasta sanasta.
Keto-orvokista on kerrottu myös seuraavaa legendaa: keto-orvokki oli aikoinaan ihana tuoksu, joka huokutteli poimijoita. Kukkien kerääjät talloivat samalla kuitenkin viljapeltoja, joissa orvokki kasvoi rikkaruohona. Niinpä orvokki pyysi, että Jumala ottaisi tuoksun pois, jotta vilja säästyisi. Pyyntö toteutui ja kukalle annattiin tuoksun tilalle Pyhän kolminaisuuden värit kulta, valkea ja violetti. Viola odorata, eli tuoksu orvokki on edelleen yksivärinen - keto-orvokkia sinisempi ja tuoksuva.
Legendat koiruohosta luovat kasville pahan maineen: kerrotaan että, kun käärme luikerteli pois paratiisista, houkuteltuaan Eevan maistamaan omenaa, kasvoi käärmeen jälki koiruohoa. Raamatun suomennoksissa koiruoho on usein katkeran ja hirmuisen vertauskuva. Koiruoho on Johanneksen Ilmestyskirjassa lopun ajan ennusmerkki: "Ja kolmas enkeli puhalsi pasuunaan; niin taivaasta putosi suuri tähti, palava kuin tulisoihtu, ja se putosi virtoihin, kolmanteen osaan niistä ja vesilähteisiin. Ja tähden nimi oli koiruoho ja kolmasosa vedestä muuttui koiruohoksi ja paljon ihmisiä kuoli vedestä, koska se oli karvaaksi käynyt." Koska koiruoho ei kasva Palestiinassa, oikeampi käännös saattaisi olla katkero.
Kreikkalaisille ja roomalaisille koiruoho Artemisia oli Artemiin eli metsästyksen jumalatar Dianan symboli ja metsästäjät koristautuivat kasvilla lähtiessään pyyntiretkille. Taistelujen ja kilpailujen voittajat saattoivat saada päähänsä koiruohoseppeleen. Egyptissä parannustaidon jumalattaren Isis-mysteereihin vihityt kantoivat koiruohovarpuja.
Saksan ja englannin kieliset nimet wermut ja wormwood juontuvat käärmettä ja matoa tarkoittavista sanoista. Koiruohosta valmistettuja lääkeaineita käytettiin matojen häätämiseen. Jo kauan ennen kuin bakteerit keksittiin, aavisteltiin, että taudit johtuvat loisista. Ei vain osattu arvata, että taudin aiheuttajat olivat paljaalle silmälle näkymättömiä. Kaikkien tautien selitettiin johtuvan madoista vatsassa, useimmat lääkeaineet siis olivat matolääkkeitä. Vermutti on viiniä, johon on lisätty koiruohouutetta.
Mäkimeiramia on käytetty varjelemaan synnyttäviä äitejä, siitä on tullut syntymän ja synnyttämisen vartauskuva. Ainakin Pohjoismaissa mäkimeirami on ollut entisaikaan omistettu Neitsyt Marialle.
Nokkosen nimi juontunee nokka -sanan johdoksista, erityisesti nokata, joka merkitsee käärmeen tai hyönteisen pistämistä. Nokkosella on monta muuta kutsumanimeä; mukkonen, mukuliainen, nukulainen, nokilainen. Tavallinen nokkonen tunnetaan myös viholaisen ja rautanokkonen polttiaisen nimellä. Nokkosen käyttöön vihanneksena viittaavat nimet nokkoskaali, viherkaali. Tavallisen nokkosen varren kuidusta voidaan valmistaa
lankaa.Polttavuutensa takia nokkosta on pidetty kateuden ja katkeruuden vertauskuvana. Raamatussa nokkonen on Jumalan rangaistuksen symboli. Keski-Euroopan kansanperinteessä tunnetaan monia kertomuksia nokkospuskissa asuvista salaperäisistä, ihmisiä vahingoittavasita olennoista. Erityisen vaarallisia näistä olivat "keskipäivän noidat", jotka kuumimpaan aikaan päivästä ryöstivät taloista pikkulapsia.
Suomalaisia nokkosen syntytarinoita
Culpepper piti ratamoa Venuksen kasvina ja koska Venus ei pitänyt sodanjumala Marsista, ratamolla oli voimaa parantaa kaikki sodassa saadut haavat ja vammat. Tämän olivat tienneet myös Pohjolan viikingit, jotka olivat käyttäneet ratamoa myös paiseisiin. Kansanperinteessä tunnetaan myös tapa ripustaa ratamonjuuria kaulaan, jolloin se ajoi tiehensä kaikki kirput ja täit.
Shakespeare antoi Romeon neuvoa kesken tragediaa Benvoliota käyttämään rautalehteä silmävaivaansa. Muutamassa muussakin hänen näytelmässään keskustellaan rautalehden parantavista ominaisuuksista.
Pujo eli maruna on tunnettu pahankarkoittajana ja taikakasvina kautta Euroopan. Sen tieteellinen suvun nimi Artemisia johtuu muinasesta kreikkalaiseta metsästyksen jumalattaresta Artemiksesta, (roomalaisten Diana) jonka tehtävä oli myös suojella synnyttäjiä ja nuoria. Pujo on ollut nuorten morsiamien onnea tuova taikakasvi. Kansanparannuksessa teellä hoidettiin erilaisia naistenvaivoja. Miehet hoitivat sillä lukuisia ruuansulatuksen ongelmia ja paljon muuta. Matkalaiset pitivät pujo mukanaan onnen amulettina. Se piti loitolla paholaisen ja väsymyksen, sekä villieläimet ja monet muuta uhkaavat vaarat.
Monissa maissa pujoon liittyy juhannuksen aikaan uskomus, että sen juurten alta löytyy hehkuva hiili, joka juhannusyönä kahdentoista lyöntien kaikuessa häviää. Jos sen onnistui itselleen hehkuvana nappaamaan, terveys oli taattu seuraavaan juhannukseen saakka. Juhannushiiltä on mm. Saksassa nimitetty "narrinhiileksi", mutta pötypuheeksi sitä ei kukaan ole väittänyt. Moni vanha yrttikirjantekijä on tällaisen hiilen nähnyt.
Siankärsämön latinankielisen nimen kerrotaan juontuvan antiikin sankari Achilleuksen mukaan. Hänen on kerrottu ensimmäisenä havainneen kasvin parantavat ominaisuudet. Dioskorides, joka oli Rooman legioonien sotilaslääkäri Neron valtakaudella, nimitti sitä sotilasyrtiksi ja ohjesäännössä sanottiin että jokaisen sotilaan piti pitää sitä mukanaan "ensi avuksi".
Ranskassa siankärsämöä on kutsuttu timpurin yrtiksi, koska se riskialttiissa työssä ammattimiehet pitivät sitä aina käsillä vahingon varalta. Siankärsämön haavojen parannusvoimasta on kerrottu hurjia tarinoita mm. Norjassa. Mies oli vahigossa leikannut sormensa irti. Hän kietoi sormensa siankärsämön lehtiä ja siankärsämöviinassa kostutetun rievun ja sormi parani nopeasti. Toinen mies oli juomingeissa joutunut puukkotappeluun ja häneltä oli sivallettu nenä irti. Samalla hoitokeinolla hoidettuna arpea ei tahtonut edes erottaa.
Eräissä maissa siankärsämöä on pidetty hääkukkana, joka on taannut vähintään seitsemän vuotta kestävän rakkauden. Kynnyksen alle tai lapsen kehtoon piilotettuna se on pitänyt noitavoimat poissa ja tehnyt tyhjiksi vahingoittavat taiat.
Culpepperin mukaan voikukka kasvoi Jupiterin vaikutuksen alaisena ja sillä oli avaavia ja puhdistavia vaikutuksia ravintoarvonsa lisäksi. Voikukalla voitiin hoitaa rakkovaivoja, luulotautia ja mahahaavaa ja auttaa unen saantia. Tähän liittyy myös kukan nimeäminen leijonanhampaaksi. Nimitys elää ainakin englannin, ranskan ja saksan kielessä. Leijonanhammas viittaa kasvin liittämistä Jupiteriin ja Leijonan tähtimerkkiin.
Viikinkinaiset käyttivät voikukkia kauneudenhoidossa; iltaisin lehdillä hierottiin kasvoja. Myöhemmin samaa keinoa on käytetty pisamien poistamiseen. Voikukalla on ollut myös mainetta taikayrttinä. Tytöstä joka peseytyi voikukan mehulla tuli vastustamaton ja hän sai mitä ikinä halusi.
Myös voikukan siemenhaituvien puhaltamiseen on liittynyt monia tarinoita. Annamärta Borgen kertoo että Norjassa sanottiin, ettei koskaan saa puhaltaa kaikkia haituvia yhdellä kertaa, muuten puhaltaisi hengiltä sen jota viimeksi oli ajatellut. Englannissa puhaltamisella on ratkaistu sydämen arvoituksia: jos kaikki siemenet irtoavat yhdellä puhalluksella, on ollut varmaa että puhaltajaa on rakastettu intohimoisesti. Jos osa siemenistä jää irtoamatta, toinen ei todellakaan ole välittänyt hänestä. Puhalluskonstia on käytetty myös arkipäiväisemmin sään ennustamiseen. Jos aamulla puhaltaa hahtuvapalloon ja kaikki siemenet lähtevät leijailemaan, tulee kaunis päivä.
Lönnrotin nimeämä väinönputki on latinaksi Angelica archangelica. Nimi tulee kreikan ja latinan enkeliä tarkoittavasta sanasta. Kerrotaan, että arkkienkeli Gabriel ilmestyi eräälle munkille ja antoi kasvin lääkkeeksi ruttoa vastaan. Usko sen ihmeitä tekevään vaikutukseen ilmenee kasvin erikielisissä nimissä. Saksassa se tunnetaan nimillä "Engelwurtz" ja "Heiliggeistwurtz", Englannissa "Holy Ghost" ja Ranskassa nimellä "Racine du saint esprit". Kasvi levisi Eurooppaan Norjasta luostarilaitoksen välityksellä.
Pohjolassa villinä kasvava väinönputki on ollut paimenten tärkeä ravinnonlisä. Köyhä kansa söi putkea keiteetynä ja kuivasi katovuosina varsia puurojauhoiksi. Väinönputken keruumatkat olivat marjamatkoihin verrattavia tapahtumia. Myös suomalainen sananlasku "Isä putkeen, poika marjaan, muu perhe muurameen" kertoo suomalaistenkin osanneen hyödyntää kasvia ruokataloudessaan.
Puulajien perusolemuksesta kansanperinteessä
Koivupuu Jumalan luoma,
kuusipuu Jumalan luoma,
mäntypuu Jumalan luoma,
kaikki puut Jumalan luomat.
Pihlaja pirun tekemä,
haapa Hiien huoripoika,
leppä lemmeksen tekemä.
Jos lehtipuu pahan tekköö,
Havupuu parantelee;
Jos havupuu pahan tekköö,
Lehtipuu parantelevi;
Jos tyvipuol pahan tekköi,
Niin latvapuol parantelee;
Jos latvapuol pahan tekköi,
Niin tyvipuol parantelee.
(Suomen kansan vanhat runot VIII, 3:365.)
Haapapuun värisevät lehdet ovat antaneet alun monelle kertomukselle. Useimmat ovat kansainvälisiä, useimmat liittyvät Kristuksen elämään. Haapa on paha puu, useimmat kertomukset voidaan jakaa seuraaviin: Jeesuksen risti oli haapapuinen, Juudas hirttäytyi haapaan, haapa ei kumartanu Jeesusta tai haapa ilmiantoi Jeesuksen.
Tutustu suomalaiseen legendaan
Haapa on ollut useissa kansanuskonnoissa pyhä puu, sille siis lienee käynyt kuten pihlajalle. Muinaisten jumalten puu lienee vain vaihtanut herraa. Lehtien värinä on tehnyt haavasta kohtalonomaisuuden, pelon ja ylenmääräisen tunteellisuuden vertauskuvan: "Vapisee kuin haavanlehti."
Kataja on ollut suomalaisessa kansaperinteessä arvostettu puu, toisin kuin mm. saksalaiset ja italialaiset, jotka sanoivat Juudaksen hirttäytyneen katajaan.
Toisaalta italialaisessa kertomusperinteessä on myös kertomus että katajapensas suojeli Mariaa ja hänen lastaan heidän pakomatkallaan. Suomalainen versio siitä kuuluu näin:
"Kun Neitsyt Maria oli paossa karussa erämaassa, heillä ei ollut mitään syötävää. Niin hän pyysi katajapehkolta, ja kataja pehko ojensi Maarialle marjojaan. Sitä varten Jumala siunasi katajapehkon, jotta sen marjat eivät jäädy kovassakaan pakkasessa ja jokaisen katajanmarjan sisällä on risti, jos sen halkaisee halki, se on merkki siitä Jumalan siunauksesta."
(SKRA: Johannes, Mannonen U. 10 426 1939.)
Katajan haltijoita on pidetty kaikkein kauneimpina väkenä. Katajaa on käytetty yleisesti erilaisissa rohdoissa. Sen marjoja on voinut kerätä ympäri vuoden ja niistä on voinut valmistaa myös katajakaljaa. Lujuutensa ja oksaisuutensa ansiosta sitä on käytetty erilaisten pyydysten valmistamiseen. Katajasta tehdyt juoma-astiat ovat olleet erityisen hyviä ja turvallisia, niiden tuoksun uskottiin pitävän loitolla noidat, peikot ja pahat henget.
Suomalaisen sisun vertauskuvaksi kataja tuli sortovuosien aikana, lähinnä Juhani Ahon "Katajainen kansani"- lastukokoelmien ansiosta. Kansainvälisessä kuvastossa kataja ilmentää ikuista elämää, kuolemattomuutta, pitkäikäisyyttä ja muistojen pysyvyyttä.
Koivun hyvyydestä ja sen valkeudesta on seuraava kertomus:
"Vapahtaja kun kulki ennen aikaan täällä maan päällä, niin koivu teki hänelle palveluksen: Se antoi hänelle suojaa kuumaa aurinkoa vastaan. Silloin Vapahtaja siunasi koivun ja antoi sille valkoisen tuohiverhon, että sitä ei aurinko polttaisi eikä pakkanen paleltaisi."
(SKRA Koivisto, U. Mannonen 1589, 1936.)
Koivulla on ollut tärkeä merkitys monessa arkisessa askareessa, siitä on tehty monia tarvekaluja. Puuaineksesta on tehty tarvekaluja ja tuohesta mm. tuokkosia, kontteja, koppia ja virsuja.
Tärkeää on ollut koivusta keväällä saatu mahla. Hyvä mahlapuu oli omistajansa aarre. Parhailla puilla saattoi olla nimet kuten lehmillä. Toisen mahlapuun kaatamisesta saattoi saada sakkoja ja joutua lisäksi vielä luovuttamaan kaksi samanarvoista koivua korvauksena. Koivunmahlasta tehtiin olutta, ja varakkaamman väen tiedetään nauttineen myös mahlasta valmistettua limonadia. Mahlaa käytettiin ruokana, mutta myös rohtona. Tytöt pesivät keväällä ensimmäiseksi valutetulla mahlalla silmänsä, etteivät päivettyisi kesällä. Taika ei tehonnut, jos mahlaa oli ehtinyt maistaa.
Suomessa koivunoksia on käytetty karjan vitsoina. Myös Keski-Euroopassa joissakin paikoissa on uskottu, että lehmät lypsävät hyvää maitoa kuin koivun mahla, jos niitä virvotaan keväisillä koivun oksilla.
Koivun tuoksuvat hiirenkorvat tuovat kevään. Monilla kansoilla se on uuden alkamisen symboli, koska lehdet puhkeavat koivuun aikaisemmin kuin muihin puihin. Ajankohta saattoi määrittää vuoden alun. Muinaisessa Roomassa konsulien virkakausi alkoi huhtikuun alussa. Kristikunnassa tämä ajankohta osui lähelle pääsiäistä, joka on ollut kristittyjen vanhoja uudenvuoden päiviä. Kelteille koivu symboloi vuoden ensimmäistä kuukautta.
Kotikuusi lienee ollut muinaissuomalaisessa uskonnossa henkien palvontapaikka. Kuusi on kuulunut Jumalan luomiin hyviin puihin. "Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto" - sanonta löytyy Kantelettaresta, mutta sitä ei kuitenkaan löydy Lönnrotin varsinaisesta käsikirjoituksesta. Ajatus ei ole erityisen suomalainen samankaltaisia sanontoja löytyy mm. pohjoismaisesta, saksalaisesta ja hollantilaisesta perinteestä. Niissä kunnioitettava puu on useimmiten tammi.
Joka kuuseen kurottaa, se katajaan kapsahtaa, sanoo suomalainen sananlasku. Taivaitatavoittelevat suunnitelmat eivät koskaan ole olleet realistisen kansan luonteen mukaisia vai ilmaiseeko tämäkin sananlasku kuuluisaa suomalaista kateutta. "Painu kuuseen!" –komennus käskee häipymään mahdollisimman pitkälle.
Kansainvälisessä vertauskuvaperinteessä kuusella on ollut paljon kerrottavaa. Ikivihreytensä ansiosta sitä on pidettu lujuuden, uskollisuuden, toivon, voiman ja nuoruuden vertauskuvana.
Joulukuusi on vasta kaupunkilaistumisen mukana kehittynyttä hyvin nuorta kansanperinnettä. Tarina, että Martti Luther olisi keksinyt joulukuusen lastensa iloksi, on myöhemmin sepitetty epähistoriallinen kertomus. Todennäköisesti joulukuusi on peräisin keskiaikaisista joulun paratiisinäytelmien rekvisiitasta, jossa oli mukana vertauskuvallinen elämänpuu. Sittemmin sitä tuotiin koteihin jouluaatoksi, joka on Eevan ja Aatamin päivä. Suomessa joulukuusi yleistyi vasta 1800-luvun aikana. Se oli säätyläisperheiden tapoja ja kansan keskuudessa sitä pidettiin aluksi jopa syntinä.
Myös mänty on ollut suomalaisten käsityksissä Jumalan luoma hyvä puu. Sen on kerrottu syntyneen Jeesuksen verestä, Maarian maidosta. Perinteessä honkaa on pidetty hyvänä puuna, jonka haltijana on pidetty hongatarta. Hongatar on ollut myös hongistossa syntyneen karhun kasvattaja. Karhun, metsän kuninkaan, voiman liittäminen mäntyyn on antanut puulle paljon arvostusta. Männyn mahtia on lisännyt se, että pula-aikoina siitä on saatu ravinnoksi kelpaavaa pettua. Suomessa mäntyä ei voi pitää pelkästään onnenpuuna. Kun jokin menee hullusti, sanotaan sen menevän päin honkia tai päin mäntyä. Tuntemettoman sotilaan suomalaissotilaatkin löivät päänsä Karjalan mäntyyn. Voisi kuvitella, että nämä sanonnat ovat syntyneet ajalla, jolloin huonona aikana piti turvautua männyn pettuun.
Itä-Aasiassa mäntyä on pidetty elämänpuuna ja pitkäikäisyyden vertauskuvana - vielä vanhanakin se on vihreä ja vaikuttaa tuoreelta ja elinvoimaiselta. Vanhassa kiinalaisessa taiteessa mänty ilmaisee myös luonteen lujuutta ja järkähtämättömyyttä. Elämänpuuna sitä istutettiin haudoille.
Antiikin aikana ajateltiin, että paju pudottaa siemenensä ennen niiden kypsymistä ja siten sitä pidettiin "sukupuolisesti hedelmättömänä" siitä tuli kainouden ja sukupuolisen pidättyvyyden vertauskuva. Kreikkalaiset yhdistivät pajun neitsytjumalatar Koreen.
Pajua on keväällä palmusunnuntaisin käytetty virpomiseen. Uskottiin että pajunoksan kosketus soi uudistavaa ja nuorentavaa elinvoimaa, samaa mitä pajussa itsessään oli. Virpomisen saattaa olla kristinuskoa vanhempi perinne, se on vain antanut vanhalle tavalle uuden lisämerkityksen. Pajua on pidetty viisauden lähteen vertauskuvana, koska se sitkeästi ja ehtymättömästi työntää uutta vesaa vaikka sitä kuinka leikkaisi.
Suomalaisessa kansanperinteessä on tunnettu "taikavarvun" teho, useimmiten se taivutettiin pajunoksasta toukokuun ensimmäisenä yönä. Oikeaan aikaan tehty varpu näytti taitajalleen maanalaiset vesisuonet. Kaivonpaikan katsojat olivat arvostettuja taidoistaan.
Taipuisia pajunoksia on käytetty korien ja mertojen raaka-aineena. Pajupuuta enemmän on arvostettu pajunkuorta, jota on käytetty myös punontatöihin, mm. virsuja on valmistettu pajunkuoresta. Nämä eivät kestäneet käytössä pitkään, mutta pajunkuorta oli aina saatavilla. Pajunkuori on käynyt nahkojen parkitsemiseen ja tekstiilien keltaiseksi ja ruskeaksi värjäämiseen.
Kansanlääkinnässä vedessä liotettua kuorta on käytetty reumarohtona, päänsärkylääkkeenä ja kuumen alentajana ennen asetyylisalisylaatin kehittämistä.
Pihlajaa on pidetty sekä pyhänä että paholaisen puuna. Alunperin se oli ukkoselle pyhitetty. Kun kristinuskon vaikutuksesta ukkonen luokiteltiin pakanalliseksi jumaluudeksi, pihlajasta tuli paholaisen puu.
Pihlaja luonteen pyhänä puuna on tulkittu juontuvan sen marjoista, jotka ovat olleet tärkeä ravintoaine. Pyhyyteen lienee vaikuttanut myös marjojen punainen väri. Ristiriitaisuudet pihlaja-käsityksissä juontunevat siitä että pihlaja-nimi on aikaisemmin tarkoittanut myös tammea. Eräiden käsitysten mukaan pihlaja ei olisi ollut lainkaan pyhä puu suomalaisessa kansanuskossa, - taikapuu kylläkin.
Pihlajaa ja sen marjoja on käytetty runsaasti taioissa. Sitä käytettiin hyviin tarkoituksiin, mutta puussa uskottiin olevan myös vahingoittavia voimia. Yleensä pihlajaan liittyi vartoiva tai suojeleva voima. Tämänkaltaisiin taikoihin sitä on käytetty ainakin Saksassa, Galliassa, Britanniassa ja Irlannissa. Matkoille on varustauduttu pihlajasta veistetyillä piiskoilla ja kepeillä. Antiikin aikana pihlajametsiköt olivat erityisesti linnustajien suosikkipaikkoja.
Pihlajaa on pidetty harkitsevaisuuden ja järkevyyden vertauskuvana.
Muihin puihin verrattuna tammi on ollut ylivertainen laivanrakennuspuuna. Se muuttuu sitä lujemmaksi, mitä kauemmin se on vedessä. Ajan mittaan puu muutttu violetin mustaksi ja kajahtaa sitä lyötäessä kuin rauta. Musta väri syntyy rautayhdisteistä, jotka kerääntyvät puuhun siinä olevien parkkihappojen vaikutuksesta. Tällaista arvostetuinta tammipuuta kutsutaan mustaksi tammeksi. Tammipuusta onkin sanottu että se on talonpojan rauta.
Lujaa tammea on pidetty jo antiikin aikana mätänemättömyyden vertauskuvana ja myös kuolemattomuuden vertauskuvana. Myös toisenlaisia tarinoita löytyy. Suomalaisessa kansanrunoudessa tammipuu on "puu katala" joka kasvoi niin suureksi, että se peitti koko taivaan ja pimensi maan. Väinämöinen oli sankari, joka onnistui kaatamaan valtaisan puun.
SYNTYLOITSUJEN TAUSTAA
Syntyloitsut ovat vastauksia perimmäisiin kysymyksiin, mistä kaikki maailma ja sen ilmiöt ovat saaneet alkunsa. Suomalaiset käsitykset alkuperistä ovat yleensä hyvin samanlaisia kuin muuallakin maailmalla. Syntykertomukset ja -loitsut kuvaavat, miten lajinsa ensimmäinen edustaja tuli maailmaan. Suomalaisessa kansanperinteessä on poikkeuksellista, että näitä syntytarinoista kehitettyjä loitsuja on käytetty parantamiseen. Uskottiin, että tietämällä ilmiön alkuperä pystyttiin hallitsemaan sen voimia.
Loitsuja on pitkään pidetty kaavaan vakiintuneina runomuotoisina tai suorasanaisina lukuina. Myöhempi tutkimus ei enää ole vakuuttunut loitsujen muuttumattomuudesta. Ne ovat muuttuneet lukijansa ja tilanteen mukaan sopiviksi. Loitsuja lukemalla tietäjä on yrittänyt saada hallintaan yliluonnollisia ja parantavia voimia.
Loitsut on aikanaan kerätty pääasiassa haastattelemalla ja niiden sanamuoto on usein vaihdellut.Todelliset tietäjät eivät yleensä ole paljastaneet sanatarkasti tuntemaansa runoa, koska silloin uskottiin sen tehon katoavan.
Eläimistä sisilisko, sammakko ja käärme aiheuttavat eniten erityistä parantamista vaativia vammoja. Eläimen voiman uskottiin ilmenevän eläimessä, sen osissa ja sen todellisssa tai kuvitelluissa olinpaikoissa. Puremia ja loukkaamia aiheuttavat eläimet ovat jonkinverran yhteydessä tuonpuoleiseen ja siten kykeneviä välittämään väkeä. Esim. linnut ja kalat välittävät metsän ja veden väkeä, mutta käärmeen sisiliskon ja sammakon loitsuissa paljastuu muitakin tuonpuoleisia voimia.
Seuraavassa on koottuna loitsuja tavallisimmista ilmiöistä, joiden uskottiin aiheuttavan tauteja:
Konna kankahalla makasi
kaatuvalla kalliolla
haapasen haon nenässä.
Kuola valui konnan suusta
kina ilkeilijän kijasta
tuuli sen kokon työnti
mistä on sille runko tehty
luotu kennon ruttoloista
mistä on pää pahalle pantu
pää on pantu pajun lehestä
pahalaisen patalapuista
aivot koskisen kuohunnoista
mistä on silmät siunattu
silmät silkin siemenestä
mistä on kieli tehty
kieli veitsen tutkaismesta
tahi kivestä tuonen äimän
miekasta kalevan pojan
Tieän mä sinun sukusi vaan en kanna karvojasi
Hurru herranen
Neitsyt Maaria erinomainen
vesikinttu kipula - - -
emo ensimmainen
kunsa kannon suosta nostit
kannon suosta manan maasta
likarinnan liettehestä
sammakon saven sisästä - - -
Sammakko salainen
koira luppahurtta hujottelet
aalto sen rannalle ajoi
vesa vierelle vetäis
herra hengen antoi
silmät siunas jumala - - -
Sammakko saatu veestä
saatu maasta
saatu veestä
kahen ilman halkaisija - - -
Sammakon synnystä kerrotaan monenlaisia tarinoita. Yhden tarinan mukaan sammakko on syntynyt ihmisen ja eläimen sekasikiöstä, joka on jo ennen syntymäänsä hylätty hetteikköön. Tähän alkuperään viitta myös tällainen loitsu:
"Latukka lutukan poika
nelijalkaisen sikijävä
kaksijalan kannattama
inehmisen ilmisaama"
Kansatar kaunis neiti
kesät heitu hettessä
talvet taivaan navalla
tuli tulla taivahasta
kekäleenä keikutteli
säkenisi sätkytteli
siitä sykkö syntynynnä
sijinnynnä sisilisko
Upea on sinun isäsi
kasaritar sinun emosi
sinä olet tehty koivupuusta
pantu haavan pakkuloista
kyllä minä sukusi tunnen
vaan en tiijä synnyttäjääsi
Kivien uskottiin olevan paholaisen aikaansaannosta.
Syntyloitsu saattoi olla vaikkapa tällainen:
Kivi kimmon kannon poika
syöjättären syvän käpy
maammottaren maksan silppu
maan muna pellon kakara
et sä silloin suuri ollut kun sä mannusta kohosit
Kivenloukkaamaa parantaessaan tietäjä käskee kiveä ottamaan vihansa takaisina:
"Kivi kummun kannon poika
maan muna pellon kakara
tule työsi tuntemaan
pahasi parantamaan
kipeäsi voitelemaan
juomaan viinan vihasi
oluena omat pahasi
metehenä mielilausehesi
Tietäjä lukee puun synnyn osoittaakseen hallitsevansa puita. Samankaltaista loitsua käytettiin kun parannettin puunvihoja:
"Pihlaja on pirun tekemä,
haapa on hiien kasvattama,
leppä on lemmon tekemä,
honka on harmaksen tekemä,
näräne virosen poika"
Wesihiisi vettä souti
Wenehellä vaskisella
Purrella kupariperällä
Sylki nuolen lainehille
Walahutti vastaselle
Aalto rantahan ajoi
Tuuli työnsi turpesehen
Siinä sieniksi sikesi
Etanoiksi ellosteli
Sitä maahinen sikesi
Syntyi sykkö raukka
Tällaista loitsua käytettiin mm. palovammojen parantamisessa:
"Kauha on neitillä käessä
toisessa metinen siipi
mesimytty kainalossa
hyyssä on sukka
jäässä kenkä
paijan kaapu kokkareissa
hyistä kelkkaa vetää
jäistä tallaa tanuu
sen on tuonut tuonnepata
vetänyt viron takaa
läpi linnojen lumisten
läpi jäisten kaupunkien
jolla tulen tummenteleen
valkejaisen vaimentelee
visko nyt vilua vettä
kanna hyyhmän karvallista - - -
TAUTIOLENTOJEN JA TAUTIEN LOITSUJA:
Yhteydet riiden alkuperään ilmenevät loitsussa:
" riisi sinä ritvanainena retvanainena
viikon olit visakossa
kuukauden kuusikossa
kolme kuuta katajikossa
puolen vuotta pajukossa
päivät piilit juurten alla
yöksi oksille osasit
kyllä sinuns sukusi tiijän
ja teiän sykkö syntysikin
vaan en kanna karvojasi
menen konna sukuhusi
sukuhuisi syntyishisi
siellä sinua tarvitahan
ijän kaiken kaivatahan
Riiden loitsu saattoi olla myös tällainen:
Hiijen portto
pajarin huora
teki poikaa yheksän
tyttölapsen kymmenennen
yhellä vesikivellä
siinä risti lapsiansa
nimitti äpäriänsä
minkä ähkyksijäksi
minkä pisti pisteiseksi
minkä pani paiseheksi
riisi on poijan riukumaisen
riukamoisen poijan poika
Tuulikki Tapanin neiti
hoikka Honkolan miniä
salakaaren kaunis vaimo
joutui ilman vempeleellä
Äkämä, pukama, putken polttama,
siirrä sijas, muuta majas.
Tänään kuin kirkko, huomenna kuin kirppu.
Painu, paha, älä paisu
alene, älä ylene.
Puun juuret puhetkoon,
koivun juuret kohotkoot,
lepän juuret levitkööt,
haavan juuret hajotkoot,
pajun juuret paksutkoot,
iho ihmisen paratkoot.
Yheksän, kaheksan, seitsemän,
kuusi, viisi, neljä, kolme,
kaksi, ei yhtään.