Tavallisimpien viljely- ja maustekasvien tulo Pohjolaan
Kasvistossa eri aikoina tapahtuneet muutokset kuvastavat mielenkiintoisella tavalla asutus- ja taloushistoriamme eri vaiheita.
Muinaissuomalaiset tunsivat ja viljelivät vain muutamia kulttuurikasveja. Niitä ovat olleet ohra, nauris ja pellava. Todisteena voidaan pitää sitä, että kasvien nimityksiä ei ole lainattu muista kielistä. Nauris on vanhimpia viljelykasvejamme. Se on erityisesti pohjoismainen kasvi, jonka viljely ei onnistu lämpimämmässä ilmanalassa. Ohran ohella se on ollut tärkein viljelykasvi, kunnes 1700-luvulla peruna alkoi korvata sitä ihmisravintona. Naurislajikkeista erityisen suomalainen ja maukas oli litteä kaskinauris, jota nimensä mukaisesti viljeltiin kaskimailla.
Viljellyt mausteyrtit saapuivat Suomeen pääasiassa Ruotsin kautta. Vaikutteet levisivät nopestikin pieneen suomalaispiiriin, mutta kaikki muotikasvit eivät selviytyneet Suomen ilmastossa. Kansan elintaso vaihteli suuresti, ja säätyläisten tavat eivät erityisesti vaikuttaneet tavallisen kansan tottumuksiin. Keskiajalla luostarien puutarhat vaalivat rohto- ja mausteyrttienkin viljelytaitoa. Uskonpuhdistuksen jälkeen Juhana Herttuan hovin renessanssielämään kuuluivat mausteyrtit, ja niitä viljeltiin Turun linnan puutarhassa. Siellä aatelistomme ja papistomme tutustuivat uusiin kasveihin. Ylimystö käytti mausteita ylenpalttisesti aina keskiajalta 1700-luvun puoleen väliin asti.
Pohjolaan ja Suomeen tulleet viljeltävät kasvit
Kivikaudella 4000-1800 eKr. tunnettiin Pohjolassa ohra ja vehnä, ehkä pellava.
Pronssikaudella tulivat kaura, hirssi, herneet ja pavut.
Rautakauden aikana 500eKr – 800 jKr. Pohjolassa opittiin kasvattamaan vuohenputkea, oopiumunikkoa, ruista, selleriä, sinappia ja villipersiljaa. Suomessa viljelykasveina olivat ainakin ohra, pellava ja nauris.
Viikinki-aikana yleistyivät kaali, suopayrtti, sikuri ja värikasvina käytetty keltamo.
Varhaiskeskiajalla (n. 1050-1300) saapuivat munkkien mukana ainakin korianteri, ukontulikukka, tilli ja minttu Suomeen.
1300-luvulla saapuivat Pohjolaan salaatti, porkkana, maruna, viinirypäle, tuoksuruuta, ruttojuuri, tuoksuorvokki ja kataja.
Suomessa tulikukat, ja maahumala ovat todennäköisesti ihmisen toimesta levinneitä alunperin lääke- ja maustekäyttöön viljeltyjä kasveja. Myrkyllistä keltamoa on käytetty värikasvina. Näiden kasvien levinneisyys on yleisintä vanhojen luostarien, kivikirkkojen ja –linnojen alueilla.
1400-luvulla puutarhoissa saattoi tavata akileijaa, pionia, laventelia, poppeleita, päärynäpuita, ruusukvitteniä ja ruohosipulia.
1500-luku toi maissin ja kriikunan.
1600-luvulla suosittiin muodikkaissa kartanopuutarhoissa puistolehmusta, syreeneiä ja hevoskastanjaa.
Herraskartanoilla ja pappiloilla oli oma osuutensa uusien kasvien kartuttamisessa. 1700-luvulla maustekasvien tehokkaan leviämisen maahamme takasi se, että Turun Akatemian kasvitarhan koekentiltä jaettiin siemeniä kaikille halukkaille.
Kalmin ja Gaddin koekentillä kasvatettin monia uusia kasveja. Mm. sitruunamelissan ja monen timjamilajikkeen siemenet olivat Kalmin Amerikan matkan tuliaisia. Koekentillä tutkittiin myös eri lajikkeiden ilmaston kestävyyttä, kokeiltiinpa silkkiäispuun viljelyäkin. Parhaiten taisi kasveista kuitenkin menestyä villiviini, joka kesti Suomen ankarat talvet. Gaddin tutkimusten mukaan anisruohon, korianterin ja venkolin tuonti voitiin korvata täysin kotimaisella tuotannolla, vaikka venkoli pitikin säilyttää hiekattuna kellarissa seuraavaa kasvukautta odottamassa.Gadd uskoi myös salvian, isohirvenjuuren, rohtoraunioyrtin, mustaseljan, suopayrtin, mustanjouluruusun ja jopa lakritsakasvin selviytyvän suomalaisessa ilmastossa. Hän laati 1700-luvulla viljelyohjeet 20 maustekasville. 1700-luvulla harrastelijapuutarhureiden määrä lisääntyi, ja useita lääkekasveja viljeltiin kohtuullisella menestyksellä. Näin Suomeen levisivät aaprotti, koiruoho, kynteli, meirami, rohtoliperi, saksankirveli sekä timjami. Näiden lajien lisäksi maassamme viljeltiin minttuja, piparjuurta, tilliä sekä harvoin jopa basilikaa, laventelia ja rosmariinia.