SANASTO
Absintti oli vihreää ja väkevää 68 -prosenttista aperitiivia, joka on ollut kiellettyä vuodesta 1915 koko maailmassa Tanskaa ja Portugalia lukuunottamatta. Koiruoho lisättiin tislausvaiheessa, jolloin siitä liukeni tujon-nimistä keskushermostomyrkkyä. Absintti oli maustettu paitsi koiruoholla, siinä oli myös anista, iisoppia, kalmojuurta ja pinaatin lehtiä, joista tuli myös juoman vihreä väri. Jälkiviisaat arvelevat viinan vaarallisuuden olleen sen väkevyydessä ja ylettömässä käytössä. Absintti oli halpaa viinaa, jota usein kului kohtuuttomasti.
Kipuja aiheuttavana ja myrkkynuolellaan ampujana tai myrkkykeihäällään pistäjänä on ampiainen saanut nimen lemmon lintu, lempo tai hiien lintu. Onpa sitä nimitetty pirun linnuksikin. Se on vitsaus eläin jonka vihojen torjumiseksi on ollut monenlaisia loitsuja. Hämähäkillä on samankaltainen maine.
Taloustieteilijä Pietari (Pehr) Adrian Gadd (1727-1797) tuli maisteriksi Turussa 1748 ja toimi Akatemiassa aina kuolemaansa asti. 1761 hän sai ensimäisenä varsinaisen kemian professorin viran. 1753-55 hän oli matkustellut Etelä-Suomessa ja tutkinut maan talousoloja ja luontoa etsien uusia väri-, lääke- ja talouskasveja. Vuodesta 1754 lähtien Gaddilla oli Turun lähistöllä oma koetilansa tupakan ja ulkomaisten väri- ja öljykasvien viljelyä varten.
Hän teki parikymmentä vuotta erilaisia viljelykokeita, joiden ansiosta moni uusi kasvi löysi tiensä suomalaisiin puutarhoihin. Tässä ajassa Gadd kokeili noin 600 kasvin selviytymismahdollisuuksia Suomen ilmasto-oloissa. Kokeiden tuloksena Gadd saattoi todeta, että useimmat värikasvit, öljykasvi, lääkeyrtit ja tietyt hedelmäpuut selviytyivät hyvässä hoidossa Pohjolan ilmastossa. Opetusainettaan kemiaa Gadd tutki varsin vähän, mutta hänen johdollaan tehtiin väitöskirjoja, joissa pyrittiin selvittämään, miten kemia voi edistää talousoloja.
Hammasmato kuvattiin luun purijaksi, jäsenten jäytelijäksi, joka kaivaa ja kolottaa. Samantapaisia olivat myös hoitokeinot. Parannuksessa käytettiin puun ja kantojen tikkuja, vesimyyrän hampaita, murskattuja mehiläisiä, pajapölkyn paloja tai vaikka kolmasti käärmeen silmien läpi pujotettua neulaa. Myös naarassuden hammas, kokon kynsi, ketun sääriluun sälöt, matoja sisältävät aidansepään sälöt ja kolmelta tieltä löydetyt kengännauhat saattoivat toimia parannuskaluina
Yhteisenä piirteenä näille parannus välineille on terävyys ja jokin voimakas väki. Haapaa pidettiin pirun puuna, käärmeen väki oli voimakas, pajan pölkyssä oli pajan väki ja aidanseipäässä maan väkeä. Kokko, susi ja kettu voidaan käsittää usein tietäjän auttajaolentoina. Myös kalman väkeä sisältävillä esineillä on tehoa hammasmadon häätämisessä. Parannustapahtumassa esineissä oleva voima asetetaan kamppailemaan ja taistelemaan tautiolentoja vastaan.
Tietäjä käyttää hammasmadon poistamisessa auttajaolentoja, koska hammasmatoa ei vida "palauttaa paikalleen", kuten maahista tai mesänväkeä. Tauti siirretään hampaasta otetun veren mukana esim. haapapuun pohjoispuolen kylkeen tehtyihin reikiin, pajan alasimeen tai metsässä olevaan kantoon. Koko esine johon tauti on siirretty voitiin upottaa suon silmään, maan sisään tai kosken pohjaan. Näissä paikoissa piti olla väkeä, jotka pitävät hammasmadon paikoillaan. Esim. puutikkujen naulaaminen paikoilleen saattoi varmistaa tämän. Näiden irroittaminen päästi madon takaisin vapaaksi, ja se oli kiellettyä.
Ihmisen väki, voima ilmenee sieluna tai haltijana, joka antaa luonteenomaiset piirteet ja erilaisia kykyjä. Ihmisen oma väki ilmenee ihmisen katseessa, ajatuksissa ja teoissa. Niiden avulla ihminen pystyy tahtonsa mukaan aiheuttamaan myös vahinkoa ja sairautta. Eräiden käsitysten mukaan pahan silmän omistaja saattoi saada vahinkoa aikaan myös tahtomattaan. Ihmisestä suoraan välittyvä sairaus nimitettiin katsomiseksi, pahan silmäykseksi, pahan toivotukseksi, kiroiksi ja suuteluiksi, yhteiseltä nimltä KATEIKSI, KATEUDEKSI. Kansankielessä kateet tarkoittivat myös noitaa.
Kateus saattoi aiheuttaa ruttoa tai jopa kuoleman. Kateus on kaikilla ihmisillä oleva ominaisuus, mutta pahan silmän omistajina pidettiin erityisesti kierosilmäisiä, tai ihmisiä, joilla oli muuten kummallinen katse. Sairauksien lisäksi kateus saattoi aiheuttaa kaikenlaista epäonnea, kuten tuottamantonta karjaa, huonoa satoa, kalastus- ja metsästysonnen menetystä.
Luonnontutkija Pietari (Pehr) Kalm (1716-1779) tuli ylioppilaaksi Turussa 1735 ja teki sen jälkeen tutkimusmatkoja Suomessa ja Ruotsissa. Hän kirjoittautui 1741 Upsalan yliopistoon ja pääsi Linnén oppilaaksi. 1747 Kalm nimitettiin Turun akatemian talousopin professoriksi, mutta ennen astumistaan virkaansa hän teki pitkän Pohjois-Amerikan matkan. Kalmin matkalta keräämiä kasvikokoelmia käytti mm. Linné tutkimuksissaan. Kasveja oli tarkoitus juurruttaa myös pohjoismaihin, mutta viljelykokeiden tulokset Turun akatemian puutarhassa ja Kalmin omalla maatilalla Hirvensalon Sippsalössa jäivät vaatimattomiksi. Kalmin johdolla valmistui kuitenkin 150 väitöskirjaa, joista useimmat käsittelivät metsän-, niityn-, ja puutarhanhoidon käytännön kysymyksiä.
Kohtauksen aiheuttajana pidettiin vainajaa ja tauti johtui erityisesti vainajan, manalalaiseten tai haltijoiden tapaamisesta. Lisäksi tarkemmin nimeämätön "paha" saattoi pitää ihmistä hallussaan, jolloin tautia kutsuttiin pahan pitämäksi, pieksemäksi, virmaiseksi tai kouristustaudiksi.
Elias Lönnrotin saavutukset Kalevalan kerääjänä tunnetaan hyvin, mutta hänen toimintansa lääkärinä on jäänyt kansantieteellisten ansioiden varjoon. Lääkärinä Lönnrot oli uranuurtaja lääketieteellisen tiedon kansanomaistamisessa. Laajoilla matkoillaan kansan parissa hänelle oli karttunut poikkeuksellisen hyvä tuntemus suomalaisen talonpojan elintavoista ja käsityksistä. Ihmisten yleinen tietämättömyys terveyteen ja sairauteen vaikuttavista tekijöistä, antoivat alkusysäyksen ensimmäisen oikean suomenkielisen lääkärikirjan laatimiseen. Lönnrotin Suomalaisen Talonpojan Koti-Lääkäri (1838) oli vapaa noituudesta ja henkiuskonnosta. Kirja neuvoo kansankielellä ja esimerkein. Samalla Lönnrot loi perustan suomenkieliselle lääketieteen sanastolle, monet kirjassa ensi kertaa painetut nimet ovat vieläkin käytössä.
Lönnrotin teoksessa on sitä viisautta, minkä nykyäänkin uskotaan tuovan ihmiselle terveyden ja hyvän elämän. Terveen elämän ohjeet ovat edelleen samat, vika on niin nyt kuin aikaisemminkin siinä, ettei ohjeita viitsitä noudattaa.
Kohtaus-nimistä sairautta paranneettiin mm. mittaamalla: Se tapahtui ainakin Mikkelin seudulla kuvauksen mukaan seuraavasti: Mitataan sairas ristiin vaaksalla, nimittäin vasemman jalan isosta varpaasta oikean käden nimettömään sormeen. Samoin mitataan oikean jalan isosta varpaasta vasemman käden nimettömään. Jos toinen mittaus on pitempi, sairaus on tullut säikähtämisestä. Mittaajan pitää olla ruumiin pesijä. Mittaamisen jälkeen sairas säikäytetään.
Palmstruch (1770-1811) oli Ruotsin armeijan upseeri, piirtäjä ja kaivertaja eli nykytermein kuvittaja ja graafikko. Hän oli laajasti matkustellut mm. Marokossa. Jälkipolvet eivät tunne Palmstruchia niinkään taiteellisten saavutustensa ansiosta, vaan teosten "Svensk Botanik" ( 6 osainen 1802-1809) ja "Svensk zoologi" kuvittajana. Tekstit edellämainittuun teokseen olivat luonnontutkija Conrad Quenselin (1767-1806) ja kasvitieteilijä Olof Swartzin(1760-1818) käsialaa.
Tervasta potaskan kanssa tislatessa saatu öljy, joka täysin puhtaana on väritöntä. Kansanomaisessa lääkinnässä käytetty tehoaine.
Kansanomaisen tulkinnan mukaan pilaaminen tarkoitti koko ihmisen saattamista vaaraan tai tuhoamista. Pilaukset olivat tauteja, joissa pilaaja - yleensä tietäjä - vei uhriksi tarkoitetun ihmisen osan vaaralliseen paikkaan tai tuhosi sen. Ihmisen osa saattoi olla hiustupsu, kynnenpala, hikeä, verta tai vaikka lautaselle jäänyttä ruokaa. Vaarallisia paikkoja olivat pohjoiseen virtaava joki, koski, vaaran pohjoisrinteellä oleva puu tai esim hautausmaan ristin pohjoispuoli. Käsitysten mukaan Tuonela eli Vainajala sijaitsi pohjoisessa. Pilaaminen oli siis ihmisen siirtämistä kuoleman valtakuntaan. Jotta parantaminen olisi voinut onnistua oli parantavan tietäjän noudettava sairas ajoissa pois Tuonelan valtapiiristä, koska tietyn määräajan kuluttua paluu oli mahdotonta.
Esimerkkejä pilaamisesta: Uhrin verta viedään pullossa koskeen, jolloin pullon heiluminen vedessä aiheuttaa raivokohtauksia. Kitumista ja jopa kuoleman voi aiheuttaa viemällä uhriksi tarkoitetun hiuksia kahden toisiaan hankaavan puun väliin tai piilottamalla hiuksia haudassa olevan kuolleen suuhun. Myös hiuksien lähettäminen kalan suussa kohti pohjoista oli tapa pilata.
Riisitauti oli pelätyimpiä lastentauteja, jonka syitä ei vielä 1920-luvullakaan tarkkaan tunnettu.
Riisi eli engelskan tauti aiheutti epämuodostumia jäsenissä ja kasvun hidastumista. Nykyisin riisitautia ehkäistään D-vitamiinitipoilla.
Riisi saattoi tarkoittaa myös yleisnimenä kolottavana kipuna tuntuvaa tautia.
Riiden "syöjän", kolottajan ja purijan muotoon viittaa matojen käyttäminen parantavan voiteen valmistuksessa. Riiden voiteeseen otettiin puun sisältä kolme toukkaa, jotka poltetaan kirveenterän päällä tai kuivataan ja jauhetaan jauhoiksi, jotka sekoitetaan sitten suolaan ja veteen. Parantavien voimien lisäksi sekoitetaan voidetta "visapäisellä" veitsellä tai tuliraudalla. Voidetta valmistetaan usein myös näsiän marjoista tai ns. riiden heinistä. Keräämisessä noudatettiin "kolme yhdeksästä" -sääntöä - yhdeksän erilaista kolme kutakin lajia. Heinät pitäisi kerätä keväällä ennen käen kukuntaa, jolloin niiden sanottiin edustavan lajin vanhimpia ja samalla lajin alkuperää.
Riiden aiheuttamaa kipeää voitiin painella myös maan sisiästä puun juuresta otetulla pahkalla, joka taudin siihen siirryttyä palautetaan takaisin maahan.
Riiden loitsujaRyssöljyä tislattiin koivun tuohesta ja suopursusta, sitä käytettiin Venäjällä nahkojen valmistukseen. Aine tunnettiin myös kansanlääkinnän rohtoaineena.
Säikäyttäminen toimi erityisesti kalman hoitokeinona pesun ja pujottamisen rinnalla.
Sairaan uskottiin parantuvan, jos hänet yhtäkkiä työnnettiin järveen tai kuumaan lieteen ja siepattiin sitten pois.
Säikäyttämiseen saatettiin käyttää myös esineitä. Eläimen säikyttäminen onnistyi esim. heiluttamalla ukkosen kaatamia puita sen lähellä, jolloin parantava voima oli lähtöisin ukkosen väeltä. Säikytykseen käytettyjä esineitä olivat kuolleiden omistuksessa olleet esineet, myös kylmä vesi tai vesi jossa oli lionnut naisenkuukautispaita toimivat. Säikäytys ei kuitenkaan ollut paras mahdollinen hoitokeino, koska uskottiin että säikähtäessään ihmisen aina menetti jotain itsestään.
Hammasmatoa häädettäessä uuteen olinpaikkaansa manattiin vaikkapa:
"Elä sieltä ennen tule kuin tulen hakemaan yheksällä orihilla yhen tamman kantamalla."
Euroopassa ja sen ulkopuolellakin tunnetaan ns. taikapiiri lukuisine muunnelmineen. Taikapiirin sisällä seisoo esim. parantaja manatessaan demoneja. Nämä eivät kuitenkaan pysty ylittämään piirin rajaa, kun se on vedetty tehokkailla aseilla, esim. miekalla, veitsellä tai muulla teräaseella tai vaikkapa vain pajunvarvulla tai liidulla. Esim. Suojärvellä suojattiin hääväki viikatteella piirretyllä "taikapiirillä", tällä haluttiin torjua "kateet", joiden arveltiin pyrkivän vahingoittamaan hääparia. Loitsuissa takapiiriä on nimitetty mm. rautatarhaksi.
Tautiolennot eroavat muista kansanuskomusten yliluonnollisista olioista, niden tehtävä on aiheuttaa ainoastaan tauteja. Muilla olennoilla on muitakin tehtäviä uskomuksien mukaan. Näitä olentoja ovat mm. painajainen, yöitkettäjä, pelottaja, riisi, horkka, rutto ja rokko. Myös hammasmato voidaan tulkita kuuluvan tähän joukkoon. Yleensä niiden aiheuttaman taudin nimi oli sama.
Tillandz, Elias
Elias Tillandz (Til-Landz) (1640-1693) on nimetty Suomen kasviopin isäksi. Hän oli Turun akatemian lääketieteen professori, joka julkaisi ensimmäisen suomalaisen kasvikirjan Catalogus Plantarum. Ensimmäinen painos ilmestyi 1673 ja toinen laajempi kuvitettu versio kymmenen vuotta myöhemmin. Toisessa painoksessa luetellaan latinankielisten nimien lisäksi myös ruotsinkieliset ja suomenkieliset nimet, sekä satunnaisesti kasvin kasvupaikka ja ominaisuuksia. Lääkärinä Tillandzia kiinnosti kasvien käyttö rohtona. Professorin toimensa ohella hän hoiti Turussa lääkärin tointa, valmisti itse tarvittavat lääkkeet ja kunnosti yliopiston kasvitieteellistä puutarhaa.
Lisää Tillandzista voi lukea Anto Leikolan artikkelista:"Elias Til-Landz, eurooppalainen lääkäri 1600-luvun Suomessa." Hippokrates 1993.
Cajsa Warg oli keittokirjailijatar, ruotsalaisten keittokirjailijoiden esiäiti, joka ensimmäisenä käytti selkeitä paino- tai tilavuusmittoja tarjotessaan ruokaohjeita. Aikaisemmin keittokirjoissa saattoi olla hyppysellinen sitä ja ripaus tätä.
"Hjelpreda I hushållningen för unga fruentimmer" ilmestyi 1755 ja sai heti yleisön suosion. Vapaudenaikaan oli muodikasta olla kiinnostunut ruuasta ja herkuttelusta. Kaisan keittokirja paljastaa vaativien ruokalajien valmistuksen niskit, mutta hän taisi myös taidon laittaa ruokaa siitä, mitä sattui olemaan varalla - mikä lienee miellyttänyt monia emäntiä. 1700-luvun maku suosi runsaita mausteita ja keittokirjassa on useita ohjeita mm. paloviinan maustamisesta.
Anna Christina Warg oli syntynyt 23. maaliskuuta 1703 Örebron raatimiehen tyttärenä. Cajsa sai hyvän kasvatuksen ja oppi taloudenhoitajaksi, joka oli monen naimatomaksi jääneen naisen ura ja elanto tuohon aikaan. Tarkasti ei Cajsa-mamsellin elinvaiheita tunneta, mutta viimeisinä elinvuosinaan hän palveli paroni Klinckowströmin talossa Tukholman Herkulesgatanilla. Hän oli sukua talon rouvalle ja kuoltuaan 1769 hänet haudattiin Klinckowströmin perheen hautaan Klaran kirkkoon.
Vilustuminen on niin tavallinen sairaus, että se kylmän vuodenajan alettua on yhtä leinen puheenaihe kuin sää. Keskusteluissa verrataan oireita ja hoitokeinoja. On jopa hyväksyttävää huomauttaa toiselle: "Näytätpä sinä kurjalta", vaikka tällainen puuttuminen toisen ulkomuotoon ei missään muussa tilanteessa kävisi päinsä.
Vilustuminen on viruksen aiheuttama ja hoitokeinot ovat ainoastaan oireita lievittäviä. Edelleen monet käyttävät niitä iso-äidin perintönä saamia keinoja vilustumisen ehkäisyyn ja hoitoon. Lena Marander-Eklund on tutkinut lisensiaatin työssään kansan käyttämiä hoitokeinoja vilustumista vastaan. Vilustuminen on tavallinen sairaus, eikä sitä arkipäiväisyytensä vuoksi ole häädetty taianomaisia parannuskeinoja käyttäen. Laajassa aineistossa ainoita taikuueen viittaavia hoitokeinoja oli vasemman jalan sukan kääriminen kaulan ympärille. Monet käytetyistä kasvista ovat voimakastuoksuisia, ja tällaisissa kuten valkosipulissa, koiruohossa, kamfeerissa tai pirunpihkassa on ajateltu olevan jotain erityistä voimaa.
Osaa hoitokeinoista voi toki kokeilla lenssun iskiessä, mutta kaikkeen ei pidä uskoa.
Kuumien juomien tehon arveltiin olevan niiden hikoilua lisäävässä vaikutuksessa. Hikoilun avulla taudin ajateltiin poistuvan ruumiista.
- Koiruohokahvin kitkerä ja voimakas maku teki rohdosta yleisesti käytetyn vilustumisoireiden hoitoon. Virallisen lääketieteen piirissä koiruoholla ei uskota olevan tällaisia ominaisuuksia.
- Mustaherukka on käytetty paitsi kuumana mehuna ja hillona myös mustaherukanlehtiteenä. Kuumaa mehua on voitu myös maustaa erilaisilla mausteilla, kuten inkiväärillä, kanelilla, neilikalla tai piparmintulla.
Kansanperinteen kasveja on käytetty vilustumisoireita helpottamaan, näitä ovat olleet siankärsämö, mäkikuisma ja lipstikka. Kaksi viimeksi mainittua sisältävät antiseptisia aineita ja siankärsämö taas kuuluu eräänlaisiin yleisrohtoihin.
Lisäksi tiedetään käytetyn ainakin islanninjäkälää, kevätesikkoa, rautanokkosta, koivunlehtitä ja seljaa. Seljateetä tiedetään ainakin Kemiön seudulla 1940-luvulla käytetyn vilustumisoireisiin.
- Sipulimaito huolimatta kauheasta mausta on käytetty lenssun lääkkeeksi. Lisäksi saatettiin sekaan laittaa hunajaa, voita, sokeria, inkivääriä tai piparminttupastilleja.
- Suomessa valkosipuli vilustumislääkkeenä on huomattavasti nuorempi ilmiö kuin tavallinen sipuli.
- Hunajaa veden tai maidon seassa.
Kotitekoinen yskänlääke saatettiin laittaa salmiakkijauhosta inkivääristäsipulista ja muutamasta tärpättitipasta.
Viinaa käytettiin lääkkeenä myös vilustumiseen, niin kuin moneen muuhunkin vaivaan.
Väen on ajateltu olevan eräänlainen voima jota pidettiin ihmisten, mutta myös eläinten, esineiden, luonnonpaikkojen ja yliluonnollisten olentojen ominaisuutena. Väkiajattelu on dynamistista, jossa persoonattoman voiman ajatellaan ilmentyvän elollissa tai elottomissa esineissä. Jossain määrin väki lähenee tahto- ja mielikäsitteitä. Väki-aatteella on laaja kansainvälinen tausta ja samankaltaisen voiman olemassa oloon on uskottu useissa kulttuureissa.
Ihmisissä väki ilmenee sieluna ja haltijana. Ihmisen persoonallinen voima taas on luonto ja tietäjän voimat omaava henkilö on erityisen luonnokas. Luonnokas voi nostattaa taudina ja kykenee vaipumaan transsiin (olemaan haltijoissaan).
Tautien uskottiin aiheutuvan siitä, että voimat siirtyivät väärille paikoille. Väen aiheuttamina pidettyjä tauteja kutsuttiin myös vihoiksi tai neniksi. Esim. veden vihat, raudan vihat tai metsännenä.
Parantaminen tapahtui usein väkeä omaavissa paikoissa: kosken äärellä, kolmen tien risteyksessä, saunassa, hautausmaalla, nuotion tai muurahaiskeon äärellä. Parantamisen uskottiin onnistuvan kun voima tai väki palautettiin alkuperäisille sijoilleen.