Aho- ja niittysuolaheinä sopivat keväällä pinaatin tapaan käytettäväksi. Koska ne sisältävät myrkyllistä oksaalihappoa, niitä ei saa käyttää liikaa yhdellä kerralla. Siemenet kelpaavat syksyllä jauhojen jatkeeksi leivontaan.

Apilat kelpaavat myös ihmisravinnoksi. Salaatteihin voi laittaa kukkia ja kaikkein pienimpiä lehtiä. Samoja voi käyttää myös leipätaikinan lisukkeeksi tai kuivata teeksi. Höyrytettynä tai keitettynä niitä voi lisätä myös muihin vihannesruokiin.

Osmankäämin noin 20-30 cm mittaiset kevätversot aikaisin ovat kokonaan syötäviä. Ne voidaan syödä raakana tai keittää. Suurempaa kasvia on kuorittava, jotta päästäisiin käsiksi valkoiseen pehmeään sisäosaan, jota voidaan paahtaa avotulella.

Koivun nuoret hiirenkorvat kelpaavat salaatteihin ja mausteeksi tillin ja persiljan korvikkeena. Ennen juhannusta kerätyt lehdet kelpaavat kuivattuna teeksi.

Maitohorsma on ollut kaikkien pohjoisen pallonpuoliskon alkuperäiskansojen ravintona ja hätäravintona. Nuoret versot ja lehdet kelpaavat salaatteihin ja pinaatin tapaan vihannesruokiin. Niitä on myös kuivattu talvea varten. Kesällä ennen kukintaa kerätyt lehdet sopivat kuivattuna teeksi. Myöhemmin kesällä kasvi muuttuu voimakkaan makuiseksi eikä niitä voi enää syödä.

Nokkonen on tunnetuimpia ravinnoksi käytettäviä luonnonkasveja. Nuoret versot ovat parhaita 10-15 cm mittaisina. Niitä keitetään vain 5min ja käytetään keittoihin, muhennoksiin ja ohukaisiin. Vanhoissa nokkosruokaohjeissa käytetyn nokkosen määrät saattoivat olla sangen suuria, jopa 250g neljän hengen ruokaan. Nykyaikainen nokkoskeitto keitetään vajaasta litrasta, 55-70g, tuoreita nokkosia.

Nokkosta kerätään kesällä koko talven tarpeiksi ja kuivataan ilmavassa varjoisassa paikassa tai uunin jälkilämmössä. Nokkosta voidaan myös pakastaa. Sitä käytetään leivän lisäkkeeksi vaikkapa seuraavaan tapaan: nokkosen versot ja isommat lehdet keitetään pehmeiksi. Keitinvesi voidaan käytttää taikinaliemenä. Keitetyt nokkoset jauhetaaan hienoksi esim. myllyllä. Taikina tehdään tavalliseen tapaan ja leipä leivotaan esim. sämpylöiksi. Keittokirjasta löytyy nykyajan sovellutuksia nokkosleivistä.

Piharatamo kelpaa vihannesruokiin pinaatin tavoin aivan nuorena. Vanhemmiten sen maku muuttuu kitkeräksi.

Voikukka on kaikilta osiltaan syötävä. Nuoret lehdet ja nuput sopivat salaatteihin, lehdet myös pinaatin tapaan. Kasvin A-vitamiinipitoisuus on moninkertainen viljeltyyn salaattiin verrattuna. Nykyään on salaattivoikukan siemeniä saatavissa siemenkaupoista.

Voikukan lehtiä voi käyttää salaattina ja pinaatin tapaan. Kansanhuoltoministeriön ohjeissa 1941 neuvottiin käsittelemään voikukkaa seuraavasti, jotta karvas maku häviäisi: "Salaatiksi ovat tavalliset valossa kasvaneet lehdet liian karvaita. Mutta jos kasvit keväällä peitetään esim valoa läpäisemättömällä laatikolla, ovat nämä pimeässä kasvaneet vaaleat lehdet hienoa mureaa salaattia." Näin kasvatettu voikukka ei kuitenkaan ole yhtä ravintorikasta.

Juurakoista on yleisemmin tehty jauhonjatketta. Raaka-aineena on käytetty mm. maitohorsman juuria, lumpeen, ulpukan, järvikaislan ja järviruo'on juurakoita sekä juolavehnän juurakkoa. Yleisin leivän lisäke on ollut kuitenkin suovehkan juurakko, jonka myrkyllisyys on kadonnut keitettäessä tai kuivattaessa. Suurijuurakkoisten vesikasvien kuten vehkan, raatteen, lumpeen ja ulpukan käyttöä poikkeustilanteiden ravintolähteenä on tutkittu.

Tässä listassa myös muita käyttömahdollisuuksia:

Juolavehnän juuret kelpaavat keittoihin, muhennoksiin, velleihin, puuroon, pannukakkuihin ja leivontaan jauhonjatkeeksi. Juurista on joskus keitetty siirappiakin, 10 kilosta juuria tulee noin 1,5 kiloa siirappia. Paahdetut juuret käyvät korvikekahvin valmistukseen.

Kallioimarre on pieni helposti tunnistettava saniainen, jonka juurakko sisältää polttavan makeita lakritsamaisilta maistuvia sokerilajeja. Kuivattua ja jauhettua juurta voi käyttää makeuttamisaineena.

Maitohorsman juuresta voidaan tehdä jauhoja. Kansanhuoltoministeriön vuoden 1941 ohjeiden mukaan maitohorsman juuresta tehtyjä jauhoja piti seisottaa ainakin kuukausi ennen käyttöä, jotta siitä katoaisi sille ominainen kitkerä maku. Venäjällä maitohorsman nuoria juuria käytetään raakana ja keitettyinä parsan ja kaalin tapaan. Kuivatuista juurista tehdään jauhoja, josta keitetään maitopohjaista puuroa, tehdään pannukakkua ja leivotaan leipää.

Meri-, metsä-, ja järvikaislan juurakot kuivattuna ja jauhettuna käyvät jauhojen jatkeeksi.

Nokkosen juurakossa on pienia punaisia silmuja heti lumen sulamisen jälkeen keväällä. Ne kelpaavat hätäravinnoksi sinältäänkin.

Osmankäämi on perunaakin satoisampi villi ruokakasvi. Kasvin juurta on käytetty kriisiaikoina tärkkelysjauhon raaka-aineena.

Voikukan vahva tärkkelyspitoinen paalujuuri sisältää myös runsaasti ravintoaineita. Juurista saa oivallista leipää. Juuret ovat parhaimmillaan keväällä tai syksyllä. Ne kerätään ja raaputetaan puhtaiksi. Paloitellut ja halkaistut juuret keitetään, jotta karvas maku häviäisi. Tämän jälkeen juuret jauhetaan esim. lihamyllyllä hienoksi. Seokseen sekoitetaan hiiva ja tarpeellinen määrä jauhoja. Taikina leivotaan normaaliin tapaan. Voikukan juurella voi höystää joko vaaleaa tai tummaa leipää. Leivät voidaan maustaa: ruisleipä esim. kuminalla tai vehnäleipä kardemummalla. Voikukan juuri käy liemijuuresten tapaan keittoihin ja kuivattuna ja paahdettuna siitä on tehty kahvin korviketta.

Marjat ovat luonnonmuonista yksinkertaisimpia käyttää, sillä ne voidaan syödä sellaisenaan. Syötäväksi kelpaavat vadelmat, mustikat, mansikat, lakat ja puolukat. Lisääksi juolukat, karpalot, tyrnin- ja ruusunmarjat ovat käyttökelpoisia. Pihlajanmarjoja voi käyttää vaikka leipätaikinan jatkeena.

Marjojen energiapitoisuus on vain 165-300 kJ 100 g kohti. Poikkeuksena ovat tyrni, pihlaja ja ruusut, joiden energiapitoisuus on suurempi. C-vitamiinia marjat sisältävät runsaasti, rasvaliukoisia ja B-vitamiineja niukasti. Eräissä tapauksissa marjat ovat hyviä kivennäisaineiden lähteitä, mm. 200 g puolukoita tyydyttää päivittäisen mangaanin tarpeen.

Kansanhuoltoministeriön ohjeet 1941 suosittelivat teeksi vadelman, mansikan, puolukan ja mustikan lehtiä. Teeksi käytettävät lehdet voi hiostaa ennen kuivaamista. Näin niiden hyvä aromi saadaan esiin.

Puiden antimista hätäravintona on tunnetuinta pettu.

Haapa on myös pettupuu, vaikka sitä ei ole Suomessa juurikaan käytetty. Puun mahla on aikaisin keväällä käyttökelpoista, mutta muuttuu pian liian salisyylinmakuiseksi. Kevättalvella nilasta ja silmuista keitetty hyytelömäinen massa on hätäravinnoksi kelpaavaa.

Koivun tuohen alla olevaa punaista parkkia on käytetty teeksi ja hätäleipiin. Talvella nuoret ohuet oksat kelpaavat teen valmistukseen paremman puutteessa. Ennen lehtien puhkeamista keväällä koivusta voi laskea mahlaa. Sokeripitoista mahlaa voi nauttia virkistävänä juomana.

Kuusen havut kelpaavat havuteen valmistukseen. Nuorista vuosikasvaimista voi keittää ennen juhannusta hilloketta. Kovettunut pihka sopii purupihkan valmistukseen.

Mänty on pettupuuna tunnettu. Paras pettu irroitettiin syksyllä tai keväällä, mutta talvellakin hätätilanteessa sitä voi käyttää jopa suoraan puunrungosta veistellen. Havut kelpaavat kuusen tavoin teen valmistukseen.

Petun valmistamisen ohjeet

Suurten nälkävuosien aikana jäkälää on käytetty runsaasti ihmisten ja eläinten ravintona. Islanninjäkälä sopii paremmin kuin poronjäkälä ihmisravinnoksi, ja sen käyttö on ollut niin yleistä, että sitä on kerätty myös myyntiin. Jo entisaikoina, kun jäkälään jouduttiin turvautumaan, tiedettiin että se pitää esikäsitellä kitkerien ja haitallisten jäkälähappojen poistamiseksi. Tehokkaaksi tavaksi on kehitetty emäskäsittely, johon ovat liittyneet keitto, huuhtelu ja kuivatus. Käsittely on tehty soodalla, potaskalla tai tuhkalla. Jäkälien on annettu olla emäsliuoksessa 1-5 vuorokautta. Emäskäsittelyn jälkeen jäkälät on valutettu ja huuhdottu, kuivattu ja jauhettu. Hätäravinnoksi käytettäessä on parempi keittää jäkäliä noin tunti ennen niiden käyttöä keittoihin tai pataruokiin. Esikäsiteltyä jäkäläjauhoa on käytetty lähinnä leipään. Jäkäläjauhoa on sekoitettu ruis- tai kaurajauhoihin, mutta leipää on tehty myös jäkälästä ja verestä. Lisäksi jäkäläjauhoja on käytetty puuroihin, velleihin, pannukakkuihin, mehukeittoihin, vihanneskeittoihin, jäkäläpyöryköihin, jopa erilaisiin jälkiruokiin. Toisen maailmansodan aikana Neuvostoliitossa toimi useita viinatehtaita, joiden raaka-aineena oli jäkälä.

Jäkälästä on mahdollista valmistaa myös hyytelöivää ainetta. Huolellisella käsittelyllä saadaan hajuton ja mauton jauhe, jota voidaan käyttää marmeladien, hyytelöiden ja kiisseleiden valmistukseen. Se tehtiin näin: puhdistetut jäkälät liotettiin soodaliuoksessa vuorokausi, jonka jälkeen ne puristettiin kuiviksi, huuhdeltiin vedessä ja keitettiin yksi tunti (5 litraa vettä jäkäläkiloa kohti). Seos suodatettiin kuumana. Liuosta haihduttamalla saatiin hyytyvä massa ja edelleen huolellisesti kuivaamalla hyydyttävä jauhe.