Uusien rohdoskasvien viljelytekniikka ja laatu
Tausta
Maatalouden tutkimuskeskuksen Ekologisen tuotannon tutkimusasema ja luontaistuotteita valmistava Hankintatukku Oy käynnistivät yhdessä v. 1993 kolmivuotisen tutkimusohjelman. Sen tavoitteena oli selvittää eräiden uusien rohdoskasvien viljelymahdollisuuksia Suomessa, kehittää niiden viljelytekniikkaa ja tutkia keskeisiä laatuominaisuuksia rohdosteollisuuden kannalta.
Uusien rohdoskasvien viljelytekniikka ja laatu -tutkimusohjelmassa oli yli 40 viljelykoetta, joissa pyrittiin selvittämään eri lajeille sopivia viljelyvaihtoehtoja luonnonmukaisessa viljelyssä. Kukin viljelykoe keskittyi erityisesti lajien massalisäysmenetelmiin, tehokkaisiin rikkaruohon torjuntamenetelmiin, eri viljelymenetelmillä saataviin satotasoihin ja viljelyn mahdollisimman pitkälle vietyyn koneellistamiseen. Tutkimuksen päätyttyä sen tilaaja, Hankintatukku Oy, on saanut yhdeksän eniten tutkitun rohdoskasvin viljelyohjeet, joiden perusteella yritys on aloittanut sopimusviljelytoiminnan omien raaka-ainetarpeidensa mukaisesti. Viljelyohjeet perustuvat kolmen vuoden aikana saatuihin satotuloksiin ja viljelykokeisiin. Alla on lyhyt selostus viljelystä. Varsinaiset kasvatusohjeet löytyvät jatkossa yrttihaku-osiosta asianomaisen kasvin kohdalta.
Viljelykokeiden tuloksia
Yksivuotiset rohdoskasvit
1. Rohtotulikukka, Verbascum phlomoides
Rohtotulikukka on Suomen luonnossa kasvavan ukontulikukan (Verbascum thapsus) keskieurooppalainen sukulainen. Rohdoksena käytetään enimmäkseen tulikukkalajien kuivattuja terälehtiä, joiden koko rohtotulikukalla on moninkertainen muihin lajeihin verrattuna.
Rohtotulikukasta tunnetaan kaksi muotoa: lajin varsinainen kaksivuotinen muoto sekä uusi yksivuotinen unkarilainen jaloste. Viljelyyn suositellaan kaksivuotista muotoa, koska sen kukinnan pituus ja siten satoisuus on parempi. Rohtotulikukka viihtyy hyvin Mikkelin korkeudella, missä se on talvehtinut joka talvi ongelmitta. Ravinteikas moreenimaa tai karkea hietamaa on paras viljelyyn.
2. Keto-orvokki, Viola tricolor
Keto-orvokki on yksivuotinen Suomen luonnossa kasvava rohdoskasvi, josta koko maanpäällinen osa käytetään pääasiassa limaa irrottavana rohdoksena. Varsinaista jalostettua lajiketta kasvista ei ole olemassa, mutta Itävallan geenipankissa on saatavilla sinisiä ja keltaisia muotoja. Keto-orvokki menestyy hyvin Mikkelin korkeudella. Muista lämpöä vaativista yrttikasveista poiketen se viihtyy alavilla ja kosteilla paikoilla, missä sitä ei tarvitse kastella. Keto-orvokki risteytyy helposti pelto-orvokin kanssa, mikä johtaa pienempien kukkien muodostumiseen. Tästä syystä sellaisia peltolohkoja, joilla kasvaa paljon pelto-orvokkia, ei voi käyttää keto-orvokin viljelyyn. Tauteja ja tuholaisia ei viljelykokeissa esiintynyt.
3. Veripeippi, Perilla frutescens
Veripeippi eli perilla on lämpöä vaativa yksivuotinen rohdoskasvi. Kaukoidässä siitä käytetään tuoreet lehdet salaattina ja siemenistä puristetaan ruokaöljyä. Kuivatuista maanpäällisistä osista valmistetaan rohtoja. Alkuperämaissaan (Koreassa, Kiinassa ja Japanissa) perillaa viljellään kaupallisesti tuhansien hehtaarien alalla. Suomi on ensimmäisenä eurooppalaisena maana aloittanut sen kaupallisen viljelyn rohdosten raaka-aineeksi. Perilla sopii nopeasti lämpeneville kuohkeille maille, jotka ovat suojassa kevät- ja syyshalloilta. Veripeippi kasvoi hyvin maassa, jonka pH oli 5,8 - 6,5. Kasvi vaatii keskimääräisen tai sitä vahvemman lannoituksen. Sato korjataan ennen syyshalloja. Mikkelissä parhaat sadot saatiin v.1994, jolloin kesä oli lämmin.
4. Kesämaruna, Artemisia annua
Kesämaruna on yksivuotinen kasvi, jota tavataan luonnonvaraisena eri puolilta maailmaa. Euroopassa sitä kasvaa mm. Romaniassa, Unkarissa, Jugoslaviassa, Italiassa ja Ranskassa. Lehdet ja kukat ovat hyvin aromikkaita, sillä ne sisältävät miellyttävän tuoksuista haihtuvaa öljyä. Aromaattisuuden lisäksi kesämaruna on vanha kiinalainen malariaa estävä lääkekasvi. Eri puolilla maailmaa on käynnissä laajoja tutkimuksia sen vaikuttavan aineen, artemisiinin, määrän ja lääkinnällisten vaikutusten selvittämiseksi. Artemisiinin toivotaan korvaavan tehottomat synteettiset malarialääkkeet. Kesämarunan viljelyynottokokeita on käynnissä Tasmaniassa, USA:ssa, Vietnamissa ja Sveitsissä. Kasvia jalostetaan artemisiinipitoisuuden kohottamiseksi, mutta toistaiseksi siemenliikkeistä on saatavissa vain luonnonkasvien siemeniä.
Kesämaruna viihtyy hyvin istutettuna ja kasvattaa korkeita varsia, mutta Mikkelin korkeudella se ei pysty tuottamaan siemeniä myöhäisen kukinnan vuoksi. Varsien osuus kokonaissadosta on suuri. Vihreitä oksia voidaan korjata jatkuvasti ja käyttää tuoksuseppeleiden valmistukseen tai leikkokukkien kanssa. Artemisiinin uuttoa kasvista ei ole vielä kokeiltu Suomessa.
Monivuotiset rohdoskasvit
1. Hurtanminttu, Marrubium vulgare
Hurtanminttu on Keski-Euroopasta kotoisin oleva monivuotinen kasvi, joka ei yleensä talvehdi Suomessa. Rohdoksena käytetään täyskukinnossa korjattua maanpäällistä osaa. Hurtanmintun sisältämällä marrubiini-yhdisteellä on ruuansulatusta edistävä ja immuunivastetta kohottava vaikutus. Keski-Euroopassa käytetään yleisesti hurtanminttu-uutetta sisältäviä makeisia lasten yskänrohtona.
Hurtanmintusta ei ole olemassa jalostettua lajiketta, mutta erilaista alkuperää olevia kantoja on myynnissä. Niiden sisältämän marrubiinin määrä on ollut melko tasainen. Mikkelissä hurtanminttu on kasvanut hyvin moreenimaassa., mutta talvehtimaan se ei yleensä ole pystynyt. Kasvi sopii viljeltäväksi nopeasti lämpenevillä etelänpuoleisilla lohkoilla. Viileässä Suomen kesässä on lajin sadontuottokyky kuitenkin huono.
2. Nukula, Leonurus cardiaca
Nukula on monivuotinen lääkekasvi, josta käytetään rohdoksi korkean varren kukkiva latvaosa. Kansanlääkinnässä nukulaa on käytetty mm. rauhoittavana rohtona hermostollisten ja toiminnallisten sydänvaivojen hoidossa. Nukulasta on saatavilla eri alueilta olevien kantojen siemeniä ja vain yksi jalostettu lajike. Nukulaa viljellään ainakin kolme vuotta samasta istutuksesta. Istutusvuonna ei korjata satoa. Mikkelin korkeudella moreenimaassa nukula viihtyi ja talvehti hyvin. Talvivaurioita esiintyi vasta 3-4 kasvukauden jälkeen, kun latvasato korjattiin kaksi kertaa kesässä.
3. Rohtopäivänhattu, Echinacea pallida, ja kaitapäivänhattu, Echinacea angustifolia
Näiden kahden lajin viljelymenetelmät ovat lähes samanlaiset kuin punahatun eli auringonhatun. Neljän vuoden viljelykokeiden perusteella voidaan kuitenkin todeta, että niiden siemenet itävät heikommin kuin punahatun siemenet, mistä syystä jokaiselle siemenerälle on tehtävä ennen kylvöä itävyyskoe. Myös talvehtiminen on punahattua ongelmallisempaa. Suurimmat satovaihtelut havaittiin kaitapäivänhatun viljelykokeissa. Jos koetuloksia verrataan punahatun satotuloksiin, on todettava, että näiden lajien tuotantopotentiaalit ovat hieman matalammat kuin punahatun.
4. Sahalininminttu, Mentha arvensis var. sachalinensis
Sahalininminttu on monivuotinen isolehtinen minttu, jonka kasvutapa muistuttaa piparminttua. Lisääntyminen tapahtuu maanalaisilla rönsyillä, jotka kuitenkin ovat paksummat ja voimakkaammat kuin piparmintulla. Sahalininminttu on peräisin Kiinasta. Unkarissa siitä on olemassa virallinen lajike "Mentolcsepp", joka on saatu Suomeen Unkarin Rohdoskasvi-instituutin kautta v. 1989.
Sahalininmintun kotiutuminen Suomeen on onnistunut seitsemän vuoden aikana hyvin. Kuitenkin on todettava, että viljely Mikkelin korkeudella on hieman epävarmaa. Heikon talvehtimisen takia on varauduttava pääasiassa yksivuotiseen viljelyyn. Kasvin arvo on haihtuvan öljyn korkeassa mentolipitoisuudessa. Monivuotisissa viljelykokeissa haihtuvan öljyn määrä oli 2-3% ja öljyn mentolipitoisuus 75%. Sahalininmintun laajamittainen viljely haihtuvan öljyn tai mentolin tuotannon vuoksi edellyttää emokasvuston ylläpitämistä Etelä- tai Lounais-Suomessa mahdollisten talvivaurioiden korjaamiseksi.
5. Maraljuuri, Leuzea carthamoides (Leuzea rhapontica, Rhaponticum carthamoides)
Maraljuuri on Etelä-Siperiasta kotoisin oleva monivuotinen kasvi, joka kasvaa alkuperäisessä ympäristössään 15-20 -vuotiaaksi. Toisesta vuodesta lähtien se alkaa kasvattaa 1 - 1,5 metriä korkeaa kukkavartta. Kukinta on kesä-heinäkuun vaihteessa. Rohdosvaikutus perustuu juurten ja lehtien sisältämiin ekdisteroideihin. Maraljuuri kuuluu niihin rohdoksiin, joilla on todettu olevan elimistöä vahvistavia, virkistäviä ja vastuskykyä lisääviä vaikutuksia. Siperialaisessa kansanlääkinnässä kasvia käytetään yleiskunnon parantamiseen. Lehtien käyttö eläinten rehuna on lisännyt niiden hedelmöittymisalttiutta. Entisessä Neuvostoliitossa sekä Keski-Euroopassa tehdyt tutkimukset ovat vahvistaneet kasvin vaikutukset. Nykyään maraljuurta viljellään kaupallisesti ja uutteita on myynnissä eri maissa, vuoden 1995 alusta myös Suomessa.
Maraljuuri on Siperiassa sopeutunut kosteuteen ja alhaisiin lämpötiloihin. Suomessa talvenkestävyys on erittäin hyvä, eivätkä takatalvetkaan näytä haittaavan viihtymistä. Mikkelissä ei ole vuodesta 1989 lähtien havaittu lainkaan talvivaurioita. Kasvia voidaan viljellä melkein koko maassa. Lehdet korjataan istutusvuotta seuraavina vuosina kahdesti kesässä ja juuret nostetaan toisen tai kolmannen vuoden lopussa. Juurten nosto on varsin työlästä, eikä siihen sopivaa korjuukonetta ole vielä kehitetty.