Vihermintun menestyminen luonnonmukaisessa viljelyssä Kainuussa
Tausta ja menetelmät
Tutkimus toteutettiin Kainuun tutkimusasemalla Sotkamossa, ja sen tavoitteena oli selvittää vihermintun menestymistä ja satoisuutta Kainuussa kolmen vuoden ajan 1993 - 1995. Kokeessa käytettiin kahta luonnonmukaiseen viljelyyn hyväksyttyä kaupallista lannoitetta. Lisäksi selvitettiin heinäkatteen soveltuvuutta rikkakasvien torjuntaan. Tutkimuksista vastasivat Riittta Kemppainen MTT:n Kasvinsuojelun tutkimuslaitokselta Jokioisista, Bertalan Galambosi MTT:n Ekologisen tuotannon tutkimusasemalta Mikkelistä sekä Maarit Niskanen Hämeen ammattikorkeakoulusta.
Kokeessa käytetyt orgaaniset lannoitteet olivat Biolan-karjanlanta (Biolan Oy) ja Ekolannoite (Rantsilan Ekolannoite Oy). Katteena käytettiin nurmikokeista niitettyä tuoretta heinäsilppua, joka oli pääasiassa nurminadan ja timotein seosta. Kate levitettiin käsin, ja katekerroksen paksuus oli n. 10 cm. Katetta lisättiin tarpeen mukaan kasvukauden aikana.
Viherminttukasvustosta havainnoitiin talvehtiminen, rönsyjen leviäminen ja rikkakasvien kasvu. Lisäksi mitattiin satomäärät ja haihtuvan öljyn pitoisuus pääkomponentteineen.
Tulokset ja johtopäätökset
Viherminttu talvehti hyvin; eniten talvivaurioita oli lannoittamattomissa ja katteettomissa ruuduissa. Biolan-lannoitteella saatiin kaikkina vuosina enemmän satoa kuin Ekolannoitteella, ja kolmantena koevuonna Biolan-ruuduilta saatiin yhtä hyvä sato kuin väkilannoitetuilta ruuduilta, joilla sato muutoin oli korkein. Luomulannoitteiden ero johtui ilmeisesti Biolan-lannoitteen sisältämästä suuremmasta liukoisen typen määrästä ja lannoitteen rakenteesta. Kokonaislehtisadon osuus laski 62 %:sta 42 %:iin kolmen vuoden ajanjaksolla.
Öljypitoisuudet määritettiin vain vuoden 1994 kasvustosta: ensimmäisessä korjatussa sadossa se oli keskimäärin 1,1% ja toisessa 0,8%. Matalin öljypitoisuus oli lannoittamattomissa ruuduissa. Haihtuvan öljyn pääkomponentin, karvonin, pitoisuus oli ensimmäisessä korjuussa keskimäärin 32% ja toisessa 40%. Vastaavat arvot öljyn toiselle pääkomponentille, limoneenille, olivat 6,4% ja 7,1%. Näitä arvoja voidaan pitää tyydyttävinä Keski-Euroopan arvoihin verrattuna. Kuitenkin eri viherminttukannoilla esiintyy suuriakin vaihteluja öljypitoisuuksissa, joten lajiketutkimukset olisivat tarpeen korkeampia öljypitoisuuksia omaavien viherminttukantojen löytämiseksi.
Heinäkate osoittautui hyvin käyttökelpoiseksi rikkakasvien torjuntamenetelmäksi. Vaikka vihermintulle on tyypillistä leviäminen rivin leveyssuunnassa maanalaisten rönsyjen avulla, ei heinäkatteen käyttö rajoittanut rivin leviämistä, kun katekerros aseteltiin huolellisesti kasvuvyöhykkeen reunaa myötäillen. Katteen käyttö säästi selvästi kitkentätyötä etenkin kahtena ensimmäisenä vuonna. Lisäksi kate hidasti kosteuden haihtumista maasta, mistä oli hyötyä etenkin alkukesän kuivina jaksoina. Katekerros oli tarpeellista pitää n. 10 cm:n paksuisena koko kasvukauden ajan, mikä edellytti katteen lisäämistä lukuisia kertoja kasvukauden aikana. Tämä vei paljon aikaa, joten katteen nopeampaan ja tehokkaampaan levittämiseen tarvittaisiinkin tähän tarkoitukseen kehiteltyjä koneita ainakin suuremmille viljelyaloille.
Johtopäätöksenä kokeesta voidaan todeta, että viherminttua voidaan viljellä menestyksellisesti myös Pohjois-Suomessa. Se talvehtii hyvin Kainuun korkeudella ja tuottaa myös kohtalaisen hyvän sadon.