Korianterin kantakoe 1993 - 1995
Tausta
Korianteri on vanha yksivuotinen maustekasvi, jonka kotiseutua ovat Aasia, Intia ja Pohjois-Afrikka. Alkuperämaidensa mukaan korianteri jaetaan eri morfologisiin ja kemiallisiin tyyppeihin. Eri korianterilajikkeiden viljelytekniikkaa, satoisuutta ja siementen öljypitoisuuksia on aiemmin tutkittu Akatemian Maustekasvitutkimuksessa vv. 1983-85 (lajikkeet Kultive, Lucs, Hungarian I ja II sekä LD), Helsingin yliopiston Puumala-projektissa (lajikkeet Kultive, Lucs ja LD) sekä uuden kokeen tarkoitus oli testata mahdollisimman laaja lajike- ja kantavalikoima sinä toivossa, että viljakasvien koneketjuun hyvin soveltuvasta korianterista löydettäisiin Etelä-Suomeen sopivia lyhyessä kasvukaudessa tuleentuvia satoisia ja aromikkaita kantoja. Koepaikkoina olivat Lounais-Suomen Piikkiö, Länsi-Suomen Peipohja ja Keski-Suomen Laukaa.
Kolmen vuoden aikana testattiin kaikkiaan 101 siemenerää, jotka oli kerätty eri puolilta maailmaa. Koeruutujen maalaji oli hietaa. Peruslannoituksena annettiin fosforia 80, kalia 50 ja typpeä 15 kg/ha ja vielä taimettumisen jälkeen sama määrä typpeä. Kylvöt tehtiin toukokuussa heti maan lämmettyä. Havainnoissa seurattiin kukinnan rytmiä, kasvustojen korkeutta täyskukinnan aikaan sekä sadon tuleentumista. Siemensato punnittiin ja siitä tutkittiin siementen väri ja terveys, koko ja tuhannen siemenen painot. Siemenistä tehtiin myös itävyysmääritykset, ja parhaiten itäneistä lajikkeista tutkittiin siementen öljypitoisuus ja koostumus. Sato korjattiin, kun pääsarjakukintojen siemenet olivat tuleentuneita. Kasvit leikattiin varsineen varovasti korjuualustoilla ja vietiin n. 25 °C:n lämpöön kuivumaan. Sato puitiin käsin tai puimakoneella, ja siemenet puhdistettiin seulomalla. Koevuosien sää oli vaihteleva: vuoden 1993 kasvukauden keskilämpötilat olivat 0,8 - 1,2 astetta normaalia alemmat, vuosi 1994 edusti lämpötilaltaan pitkäaikaisia keskiarvoja, ja vuoden 1995 kasvukausi oli normaalia lämpimämpi.
Tulokset ja johtopäätökset
Piikkiössä jokainen kylvetty kanta tuotti kaikkina vuosina korjuukelpoista satoa, ja korjattujen siementen ulkonäkö oli yleensä hyvä. Hyvälaatuisia ja hyvin itäviä siemeniä saatiin kuitenkin vain vuonna 1994 Piikkiössä. Muilla koepaikoilla kasvuaika päättyi syyshalloihin kokeen ensimmäisenä ja viimeisenä vuonna, ja sadoissa oli vihreää tuleentumatonta tai rupisuudesta johtuvaa ruskeaa siementä. Satomäärät vaihtelivat suuresti, kuten ne vaihtelevat varsinaisissa tuotantomaissakin. Pienten koeruutujen sadot eivät kuitenkaan ole vertailukelpoisia hehtaariviljelmien kanssa.
Maantieteellisesti erilaisten korianterikantojen öljypitoisuuksissa oli eroja. Valittujen kantojen keskimääräinen öljypitoisuus vuodesta riippumatta oli 0,34%, mikä noudattaa samaa linjaa Suomessa aiemmin tehtyjen tutkimusten kanssa. Eri puolilla maailmaa korianterin öljypitoisuudet vaihtelevat suurissa rajoissa (0,08 - 1,72%).
Alhainen lämpötila rajoittaa todella merkittävästi korianterin viljelymahdollisuuksia. Korianterin lämpövaatimus on ratkaisevin tekijä sille, että siitä ei voi tulla realistista vaihtoehtokasvia laajamittaiseen peltoviljelyyn Suomessa. Kuitenkin pienemmässä mittakaavassa hyvin suotuisissa sää- ja kasvuoloissa korianterista voidaan korjata hyvälaatuista siemensatoa. Tämä edellyttää parhaiden kantojen viljelyä Etelä-Suomen parhailla alueilla.
Lehtikorianteri ei vaadi yhtä paljon lämpöä, ellei pyritä siemenen omavaraisuuteen. Lehtisadon kannalta on eduksi, ettei lajike kuki aikaisin. Kokeen kolmesta lehtikorianterikannasta vain yhdestä (Richtersin Long standing) saatiin itävää siementä. Ruokakulttuurin kansainvälistyessä lehtikorianterilla tulee olemaan yhä enemmän kysyntää maustekasvimarkkinoilla.