Humle
Hop
Hopfen
Humulus lupulus
Cannabaceae-heimo (Hamppukasvit)
Hiiva, höysipuu, koiranhumala, metsänhumala, remusen poika
Humle
Hop
Hopfen
Piirroskuva suurempana
Valokuva
Humala on alkuperäinen ja harvinainen Suomen lehtojen köynnös. Alkuperäiset humalaesiintymät voivat olla jopa 8000 vuotta vanhoja. Luonnonvaraisena tai villiytyneenä humalaa esiintyy lähes kaikilla lauhkean vyöhykkeen alueilla Euroopassa, Aasiassa ja Amerikassa. Luonnossa humalasta voi tavata sekä hede- että emiyksilöitä, sillä kasvi on kaksikotinen. Tosin monissa humalalehdoissa kasvaa vain toista sukupuolta. Viljellyt humalat ovat kaikki emiyksilöitä, joista käytetään emikukinnot eli humalankävyt. Hedeyksilöitä humalatarhassa ei suvaita, sillä emikukkien pölyttyminen heikentää humalankäpyjen aromia.
Humalan viljely oli talonpoikien lakisääteinen velvollisuus kaikissa Pohjoismaissa. Kruunulle maksettiin veroja humalan muodossa, ja laki määräsi, kuinka monta humalasalkoa kussakin talossa piti oleman. Suomessa velvoite humalan viljelystä oli voimassa vuoteen 1915 asti. Humala vaatii tuekseen pitkät tukikepit, humalasalot, sillä köynnökset kasvavat 5-7 metriä pitkiksi. Kasvi kiinnittyy tukeen pienillä jousimaisilla väkäsillä. Ennen luultiin, että humala imee ravinteita tukipuistaan. Tästä harhakäsityksestä on peräisin kasvin tieteellinen lajinimi lupulus, joka tarkoittaa pientä sutta. Humala kasvaa parhaiten kalkkipitoisilla ja kuohkeilla mailla. Paras sato saadaan alle 20-vuotiaista kasveista. Emikävyt korjataan syksyllä elo-syyskuussa, kun niiden väri on muuttunut kellertävään vivahtavaksi. Kasvit irrotetaan tukipuistaan ja kuljetetaan kotiin perattavaksi. Humalanperkaus on monin paikoin ollut suurta kansanhuvia, jossa ovat olleet mukana kaikki kynnelle kykenevät. Sadonkorjuun jälkeen pidettiin humalapidot.
Humalan nuoria versoja voi käyttää keväällä parsan tapaan ja salaattien raaka-aineena. Emitähkät sopivat hyvin sisältämänsä karvaan lupulonin vuoksi mallasjuomien mausteeksi. Perinteiset oluen mausteet, suomyrtin ja suopursun, humala syrjäytti 1800-luvulla. Oluen valmistuksessa humalan emitähkät sekoitetaan vierteeseen, jota keitetään pari tuntia aromiaineiden irrottamiseksi. Humalaa tarvitaan noin 100-400 g vierrehehtolitraa kohti.
Humalalla on lievä rauhoittava vaikutus, joka perustuu emitähkien sisältämään eteeriseen öljyyn. Öljyssä on metyylibutenolia (humulonin ja lupulonin hajoamistuotetta), joka väkevöityy varastoinnin aikana. Sen on havaittu eläinkokeissa lamaavan keskushermostoa. Humalan emitähkiä käytetään rohdoksena unettomuuteen, lieviin jännitystiloihin, kiihtymykseen ja levottomuuteen sekä ruokahaluttomuuteen. Humalateetä käytetään unentuloa edistävänä rohtona. Myös humalakylpy illalla tai tyynyn alle pistetyt humalantähkät edistävät unentuloa. Humalan alkoholiuutteella on todettu olevan voimakas kouristuksia laukaiseva vaikutus. Humalan sisältämät karvasaineet (mm. humuloni ja lupuloni) sisältävät bakteereja tuhoavia aineita. Ne edistävät mahanesteen eritystä ja saavat aikaan oluen karvaan maun. Humala lisää myös virtsaneritystä.