Käyttö ja markkinat

Mintut ovat maailman tärkeimpiä mauste- ja rohdoskasveja. Niiden kuivattuja lehtiä sekä lehdistä tislattua haihtuvaa öljyä käytetään mm. lääkkeisiin, juomiin, makeisiin, kosmetiikkaan ja parfyymeihin sekä tupakkateollisuudessa. Tärkeimpiä viljeltyjä minttuja ovat piparminttu ja viherminttu; eniten mentholia sisältää piparminttu.

Eniten minttuja viljellään Yhdysvalloissa, missä viljelyala oli v. 1988 32600 ha ja haihtuvan öljyn vienti 1250 tonnia. Viljelyä harrastetaan paljon myös Kiinassa, Brasiliassa, Venäjällä ja Bulgariassa. Suurin minttujen tuoja on Saksa, joka tuo kuivattuja lehtiä mm. Jugoslaviasta ja Kreikasta 2500 tonnia vuosittain. Piparminttuöljyä tuotetaan maailmassa n. 2400 tonnia vuodessa, josta Suomeen tuodaan n. 20 tonnia. Suomessa on jonkin verran myös omaa piparminttuöljyn tuotantoa. Euroopassa tavanomaisesti viljellystä piparmintusta on ylitarjontaa, mutta luonnonmukaisesti tuotetuille mintuille on kysyntää ja hinta on 10 - 15 kertainen.

Lajikkeet

Piparmintun lisäksi Suomessa viljellään viherminttua (Mentha spicata) sekä sen kähärälehtistä muunnosta kähäräminttua (Mentha spicata var. crispa), pyöröminttua (Mentha suaveolens), karjalanminttua(Mentha x dalmatica) ja puolanminttua (Mentha pulegium). Näillä aidoilla mintuilla on kymmenittäin eri lajikkeita.

Piparmintusta on olemassa lehdiltään punertavalehtinen (Menha x piperita forma rubescens) ja vaaleanvihreälehtinen (Menha x piperita forma pallescens) viljelymuoto. Tummanvihreistä lajikkeista on yleisin Englannista lähtöisin oleva "Mitcham". Se on mentholi-pitoisuutensa puolesta parhaita lajikkeita saksalaisten ja tsekkiläisten lajikkeiden lisäksi. Koska piparminttu ei tuota itävää siementä, piparminttuna myytävistä siemenistä kasvaa yleensä jotain heikkolaatuista viherminttua.

Luonnonvaraisia Mentha-suvun minttuja ovat ranta- eli peltominttu (Mentha arvensis) sekä harvinainen lähinnä Ahvenanmaalla kasvava vesiminttu (Mentha aquatica). Näitä minttuja ei viljellä. Muut mintut (hurtanminttu, kissanminttu, vuoriminttu) kuuluvat eri sukuihin kuin aidot mintut.

Viljelyedellytykset

Mintut suosivat kosteaa, multavaa ja ravinteikkasta kasvualustaa sekä aurinkoista kasvupaikkaa. Eniten haihtuvaa öljyä muodostuu lämpimissä olosuhteissa. Harjuviljelyssä harjujen tulisi olla aina etelä-pohjoissuunnassa, jotta molemmat harjupuoliskot saisivat yhtä paljon valoa ja kehittyisivät tasaisesti. Sopiva perustamislannoitus on 40 - 60 kuutiota karjanlantakompostia hehtaarille. Mintut käyttävät maan kalkkivarantoja runsaasti, joten kalkkia suositellaan lisättävän vuosittain keväällä tai talvella. Eri lajikkeiden pH-vaatimukset ovat hyvinkin erilaiset; optimi pH-alue on 5,9 - 6,5. Monivuotiset rikkakasvit on syytä hävittää tarkkaan ennen minttujen istutusta. Piparminttu talvehtii täysin varmasti Hämeenlinnan - Lahden korkeudelle asti, ja tätä pohjoisempanakin talvenkestävyys on vaihtelevan hyvä. Kajaanin korkeudella piparminttu ei talvehdi enää ollenkaan. Muista mintuista viherminttu, kähäräminttu ja pyöröminttu kestävät paremmin Suomen talvea kuin piparminttu. Yrttitarhan tutkimusosiossa on tietoa Piparmintun menestymisestä Ruukissa.

Kotipuutarhassa piparminttua ja nokkosta voi hyvin viljellä rinnakkain, sillä ne viihtyvät yhdessä, ja nokkosen sanotaan myös lisäävän piparmintun haihtuvien öljyjen määrää. Jos viljelee eri minttulajeja samalla palstalla, niiden ei kannata antaa kukkia, sillä mintut risteytyvät helposti keskenään.

Lisäys

Piparminttua ei voi lisätä siemenestä vaan ainoastaan kasvullisesti pistokkaista ja rönsytaimista. Myös muille minttulajeille kasvullinen lisäys on suositeltavaa. Mintuille käytetään myös mikrolisäystä kloonaamalla kasvustoa.

Pistokaslisäyksessä otetaan 10 - 15 cm pitkiä versoja, joiden alimmat lehdet poistetaan niin, että pistokkaaseen jää 2 - 3 lehtiparia. Ne istutetaan steriiliin turpeeseen, hiekkaan tai muuhun juurtumisalustaan n. 4 cm:n välein. Sopivissa olosuhteissa (lämpötila 25 - 30 °C ja ilmankosteus 95 - 98%) pistokkaat juurtuvat muutamassa viikossa, jonka jälkeen ne voidaan istuttaa varsinaiselle kasvupaikalleen. Sopiva pistokkaiden istutustiheys on 30 cm ja riviväli 60 - 100 cm. Suuressa mittakaavassa viljeltäessä juurtuneiden taimien istutukseen avomaalle käytetään mm. kaalin istutuskonetta. Pistokasmonistusta käytetään yleisesti vesiviljeltyjen minttujen lisäyksessä.

Piparminttu ja muut mintut muodostavat runsaasti rönsyjä, joista niitä on helppo lisätä. Tällöin leikataan vuoden vanhoista kasveista maanalaisia rönsyjä 5 - 10 cm:n pätkiksi, jotka istutetaan ruukkuun tai avomaalle n. 10 cm:n syvyiseen vakoon nauhamaisesti 60 - 100 cm:n rivivälein. Helpoin ja vähiten työpanosta vaativa menetelmä suuressa mittakaavassa on levittää juuriversot lannanlevittimellä tasaisesti koko peltoalalle. Levittämisen jälkeen vedetään 2-riviharjut ja jyrätään, jolloin kasvusto alkaa kasvaa koko alueelle eikä vain harjujen päälle. Rikkaruohoille jää tällöin vain vähän kasvutilaa, sillä mintut peittävät alan nopeasti.

Piparminttua voi myös lisätä juurtuneista versoista, joita on vuoden vanhoissa kasveissa jo useita kymmeniä. Versot irrotetaan varovasti kesäkuussa sateen tai kastelun jälkeen kasvin tyveltä ja istutetaan uudelle kasvupaikalleen melko tiheään eli 10 x 50 cm:n välein.

Helppo ja halpa tapa aloittaa suuressa mittakaavassa tapahtuva viljely on hankkia aluksi pieni määrä juuriversoja (esim. 1000 kpl), jotka istutetaan emokasveiksi. Näistä emokasveista voidaan sitten ottaa lehtivarsipistokkaita, tai koko emokasvusto voidaan nostaa kerralla ylös ja käyttää kaikki kasvinosat lisäykseen.

Vihermintulle, kähärämintulle, pyörömintulle ja puolanmintulle sopii myös siemenlisäys. Siemenet, jotka itävät yleensä melko huonosti, kylvetään huhtikuussa esim. 5 x 5 cm:n turveruukkuihin muutama siemen ruukkuunsa. Taimikasvatus kestää 5 - 8 viikkoa.

Hoito

Minttuviljelmiä kitketään ja harataan tarpeen mukaan, mutta syvää muokkausta on vältettävä juurten vaurioitumisvaaran vuoksi. Liekitystä voi käyttää vain ennen kasvuston tuloa näkyviin. Kun taimet ovat 10 - 15 cm:n mittaisia, suoritetaan haraus tai multaus. Harjuviljelyssä hoitotoimenpiteet ovat helpommat ja tehokkaammat kuin tasamaalla. Piparmintulla voimakas rönsyjen kasvattaminen vaikeuttaa rikkaruohojen torjuntaa. Jos riviväli katetaan n. 10 cm:n paksuisella heinäkatteella tai kuorikkeella, yksivuotisten rikkaruohojen kasvu estyy tehokkaasti. Keväisin niitetään edellisen vuoden kuivuneet varret. Jos kevät on kovin kuiva, kasvustoa on syytä kastella sadon varmistamiseksi. Kasvustot suositellaan uusittavaksi 3 - 6 vuoden välein, sillä vanhassa kasvustossa aromi ja öljymäärä ovat pienemmät, ja rikkaruohottuminen alkaa estää viljelyä. Lisälannoitusta tarvitaan viimeistään kolmannen vuoden keväästä lähtien esim. 20 - 30 kuutiota karjanlantakompostia hehtaarille vuosittain. Mintut leviävät erittäin tehokkaasti ja riistäytyvät helposti rikkaruohoiksi puutarhaan.

Taudit ja tuholaiset

Minttujen tuholaisista pahin on minttukuoriainen, joka on mieltynyt erityisesti piparmintun lehtiin, ja voi lisääntyä niissä valtavalla nopeudella. Ulkonäöltään se muistuttaa pisteetöntä leppäkerttua. Luonnossa minttukuoriainen viihtyy rantaminttukasvustoissa, joiden lähelle minttuviljelmää ei kannata perustaa. Kuivina kesinä sylkikaskaat voivat liata varsia, jolloin tuorekäyttö ei enää ole mahdollista. Minttujen lehtitaudeista pahin on ruoste (Puccinia menthae), jota ei kuitenkaan esiinny merkittävästi Suomessa. Sadon korjaaminen säännöllisesti vähentää taudin todennäköisyyttä. Jos lehtien alapinnalta löytyy keltaisia ruostetäpliä, sato on korjattava välittömästi. Sairastuneet kasvit on paras tuhota polttamalla.

Sadonkorjuu ja käsittely

Ensimmäisenä vuonna satoa ei korjata, tai voimakaskasvuisista mintuista korjataan yksi sato elokuun puoliväliin mennessä. Sato korjataan käsin heinäkuun alussa pääversojen kukkimisen alkaessa; kukkiminen vähentää haihtuvan öljyn pitoisuutta. Suurien alojen korjuu on onnistunut parhaiten niittokoneella. Sadonkorjuu on mahdollista myös kelasilppurilla, jos kasvimassa käytetään välittömästi tislaukseen. Lehtiä on syytä käsitellä varovasti korjattaessa, sillä ne tummuvat helposti kasaan painuessaan. Sadonkorjuussa versoihin on syytä jättää 5 -10 cm:n sänki, jotta rikkaruohot eivät pääsisi valloittamaan viljelystä. Syksyllä pitkä korjuusänki edistää myös talvehtimista. Toisesta kasvuvuodesta lähtien piparmintusta voidaan saada parhaimmillaan kolme satoa, vihermintusta ja karjalanmintusta jopa 4 satoa vuodessa. Elokuun puolivälin jälkeen korjattu sato on heikkolaatuisempaa ja sopii lähinnä tislattavaksi. Sato kuivataan +20 - 30 (- 40) °C:n lämpötilassa. Pieniä määriä kuivattaessa lehdet kannattaa riipiä irti varsista ennen kuivatusta. Kuivatuksen jälkeen lehdet pakataan kosteuden ja valon pidättäviin säkkeihin. Murskaus kuivatuksen jälkeen lisää eteeristen öljyjen hävikkiä.

Satoisuus

Sadon määrä on riippuvainen kasvuston iästä ja sijainnista. Suurin sato saadaan toisen vuoden kasvustoista. Piparmintulla tuoresadon määrä on n. 100 - 300 kiloa aarilta, mikä kuivattuna kutistuu lähes kymmenesosaan painoltaan. Kähärämintun satomäärät ovat samaa luokkaa kuin piparmintun, mutta vihermintulla ja pyörömintulla sadot voivat olla lähes kaksinkertaiset.

Lähteet: