Rosa spp.
Rosaceae-heimo (Ruusukasvit)
Metsäruusu: orjanruusu, orjanruoska, orjantappura
Karjalanruusu: koiranhörsöpuu
Koiranruusu: hevonmarja, kiulakko, orjanruoska, tappurapensas, tappuri
Ros
Rose
Rose
Piirroskuva suurempana
Valokuva
Suomessa kasvaa kuusi luonnonvaraista ruusulajia, jotka kuitenkin ovat harvinaisia suurimmassa osassa maata. Koristekasveina viljellään huomattavasti suurempaa valikoimaa, josta osa on villiintynyt luontoon. Ruusut kuuluvat kasvien aatelisiin. Niitä on arvostettu kautta aikojen kauniiden kukkiensa ja ennen kaikkea tuoksunsa ansiosta.
Metsäruusu (Rosa majalis) on luonnonvaraisista ruusuistamme ainoa, joka kasvaa koko maassa, mutta yleinen se on vain Etelä- ja Lounais-Suomessa. Sen tuntee piikeistään, joita on kahdenlaisia: vanhojen versojen tiheässä sijaitsevia ohuita piikkejä ja kukallisten versojen nivelissä olevia vahvoja käyriä ja usein parillisia piikkejä. Noin sentin pituiset kiulukat ovat punaisia, pyöreitä ja kaljuja. Lapissa metsäruusua voi tavata rantalehdoista, mutta etelässä se on kuivempien paikkojen kasvi. Se muodostaa tiheitä pensaikkoja ja sopii hyvin puutarhakasviksi.
Karjalanruusu(Rosa acicularis) on Pohjois-Karjalan maakuntakukka. Sen levinneisyys onkin varsin itäinen, ja yleinen se on kotimaakuntansa lisäksi vain Savossa. Karjalanruusu viihtyy kostealla kalkkipitoisella maaperällä, kuten lehdoissa ja rehevissä korvissa. Sillä on vaaleanpunaiset yksittäiset kukat, joista kehittyvät n. 1,5 cm:n pituiset pitkänomaiset kiulukat. Marjattomana sen erottaa metsäruususta suorien ja tiheässä sijaitsevien piikkiensä sekä kukkaperän karvaisuuden perusteella. Karjalanruusua viljellään myös puutarhoissa.
Eteläisessä Suomessa kasvaa melko yleisenä orjanruusu (Rosa dumalis) ja maamme lounaisosissa iharuusu (Rosa mollis). Ahvenanmaalta tavataan vielä harvinaisina okaruusua (Rosa sherardii) ja koiranruusua (Rosa canina, piirroskuvassa yllä). Koiranruusua käytetään paljolti jaloruusujen perusrunkona. Se on vankkahaarainen ja vankkapiikkinen pensas. Kukat ovat valkoiset tai vaaleanpunaiset ja varisevat melko nopeasti. Kukista kehittyvät oranssinpunaiset pitkulaiset kiulukat, joiden kärjessä ei ole verholehtiä.
Ruusunmarjat ovat arvokkaita marjoja, sillä ne sisältävät erittäin runsaasti C-vitamiinia. Eri tutkimuslähteet antavat kuitenkin hyvin erilaisia tuloksia pitoisuuksista. Parhaita ruusuja kiulukoiden tuotantoon ovat ruotsalaisen tutkimuksen mukaan koristekasveina viljellyt luumuruusu (Rosa villosa), omenaruusu (Rosa rubiginosa) ja juhannusruusu (Rosa pimpinellifolia) sekä luonnonvaraiset koiranruusu (Rosa canina) ja orjanruusu (Rosa dumalis). Kaikki nämä lajit menestyvät Etelä-Suomessa. Omenaruusun lehdissä on omenamainen tuoksu. Tästä lajista on löydetty kanta, jonka suurikokoisissa kiulukoissa on vain pari kolme siementä.
Koristekasvina viljellyn ja luontoonkin levinneen kurttulehtiruusun (Rosa rugosa) kiulukat sopivat käytettäväksi kotikeittiössä, vaikka ne eivät sovellukaan teollisuuden raaka-aineeksi vesipitoisuutensa vuoksi. Käyttöä haittaa myös siementen runsaus. Sen kiulukat kypsyvät aikaisemmin kuin monien muiden lajien. Kurttulehtiruusu sopii hyvin myös kotikosmetiikan raaka-aineeksi. Kerrannaiskukkaiset jaloruusut eivät muodosta kiulukoita.
C-vitamiinipitoiset ruusunmarjat eri muodoissaan ovat hyvä rohto kuumetauteihin ja kevätväsymykseen. Marjoissa on lisäksi runsaasti A-vitamiinin esiastetta ja parkkiaineita. Niillä on limakalvoja supistava ja ripulia torjuva vaikutus.
Ruusun terälehdistä tislattua erittäin kallista eteeristä öljyä käytetään aromaterapiassa mm. masennukseen ja ahdistukseen.