Kungsljus
Great mullein
Königskerze
Verbascum thapsus
Scrophulariaceae-heimo (Naamakukkaiskasvit)
Hammasruoho, hepohiera, härkäheinä, hökäheinä, kissankynttilä, kynttiläheinä, köhkäheinä, köhäheinä, köhäruoho, köyhäntupakki, löylylehti, madontupakka, metsän-ämmänkenkä, metsätupakka, peitsiruoho, röhköruoho, sikaruoho, ukontupakka, valkenlehti, yhdeksänväkinen, yskäheinä
Kungsljus
Great mullein
Königskerze
Piirroskuva suurempana
Valokuva
Tulikukat ovat kaksivuotisia kasveja: ensimmäisenä kesänä muodostuu valkoisen karvan peittämistä lehdistä lehtiruusuke, jonka keskeltä nousee toisena kesänä jopa yli metrin korkuinen kukkavarsi. Vaikka yksi kukka on auki vain lyhyen aikaa, pitkässä kukkatähkässä riittää kukkia kahdenkin kuukauden ajalle. Kukittuaan kasvi kuolee, mutta kukkavarsi jää pystyyn talventörröttäjäksi. Koska tulikukat ovat lyhytikäisiä, ne tuottavat runsaasti siemeniä. Siemenet voivat säilyttää itämiskykynsä jopa satoja vuosia.
Ukontulikukalla aluslehdet ovat lyhytruotisia ja varsilehdet johteellisia. Sen kasvupaikat ovat yleensä ihmisen toiminnasta syntyneitä ketoja, hiekkakuoppia, tienvarsia ja niittyjä; varsinkin vanhojen linnojen liepeillä se on yleinen. Ukontulikukkaa löytää paikoitellen Etelä-Suomesta.
Tummatulikukka (Verbascum nigrum) muistuttaa ukontulikukkaa, mutta se on kuitenkin matalampi sekä tummempi lehdiltään ja varreltaan. Aluslehdet ovat pitkäruotisia ja varsilehdet johteettomia. Kukinto on erikoisen värinen: kukan terälehdissä on ruskeita täpliä ja heteiden palhot ovat sinipunakarvaiset. Tummatulikukka kasvaa tuoreemmilla paikoilla ja etelämpänä kuin lajitoverinsa ja on tätä harvinaisempi.
Suomessa viljellään rohdoksi ukontulikukan lisäksi lähinnä keskieurooppalaista suurikukkaista rohtotulikukkaa (Verbascum thapsiforme) sekä lajia Verbascum densiflorum. Rohtotulikukkaa on tavattu harvinaisena tulokaskasvina myös luonnosta. Koristekasveina viljellään useita eri tulikukkalajeja, mm. hopeatulikukkaa (Verbascum bombyciferum), jättitulikukkaa (Verbascum olympicum), huopatulikukkaa (Verbascum longifolium), purppuratulikukkaa (Verbascum phoeniceum) ja eri lajien risteymistä kehitettyjä tarhatulikukkia. Luonnonvaraiset lajimme sopivat yhtä lailla puutarhan koristekasveiksi.
Suvun tieteellisen nimen Verbascum arvellaan juontuvan sanasta barba, parta. Suomalaisen nimensä tulikukat lienevät saaneet siitä, että kuivuneita varsia kastettiin tervaan ja käytettiin soihtuna. Tähän viittaa myös antiikin aikainen nimi "candela regia", kuninkaan kynttilä.
Rohdoksi viljellään lähinnä ukontulikukkaa ja rohtotulikukkaa. Rohdoksena tulikukan kukkia on käytetty yskään, käheyteen ja keuhkovaivoihin, mihin viittaavat kansanomaiset nimet köhäruoho ja hökäheinä. Kukista tehdyssä rohdossa on saponiineja, jotka irrottavat limaa ja edistävät yskösten irtoamista. Kasvin sisältämät lima-aineet muodostavat suojaavan kerroksen limakalvoille parantaen tulehdusta ja ehkäisten ärsytystä. Keski-Euroopassa kukkia on uutettu oliiviöljyyn, jolloin on saatu korvasärkyihin käytettyä kuningasöljyä. Myös tulikukkien lehtiä voidaan käyttää rohtona. Kun tulikukan kukista tai lehdistä tehdään teetä, kannattaa se ennen juomista laskea tiheän sihdin läpi, sillä kasvissa on kurkkua ja ruokatorvea ärsyttäviä karvoja.
Tulikukilla on myös kipua lievittävä ominaisuus, ja niitä onkin käytetty mm. puudutusaineena sodissa. Kasveista tehdyt hauteet lievittävät ulkoisesti käytettynä särkyjä. Ihovaivoihin, esim. sieni-ihottumiin ja hilseeseen, voidaan käyttää ukontulikukkajauhetta.
Rooman valtakunnassa naiset keittivät tulikukan kukkia lipeässä ja värjäsivät keitteellä hiuksensa kullankeltaisiksi. Tulikukkia käytettiin myös vahvistamaan ja kasvattamaan hiuksia.
Kuivattu kasvi torjuu hiiriä ja rottia. Ukontulikukan jauhetuista siemenistä saadaan esim. maitoon sekoitettuna kaloja tainnuttava syötti, joka heitetään veteen. Sitä syöneet kalat nousevat kellumaan vatsat ylöspäin vedenpinnalle, mistä ne voidaan poimia paljain käsin.