Smultron
Strawberry
Walderdbeere
Fragaria vesca
Rosaceae-heimo (Ruusukasvit)
Metsämansikka
Maamansikka, malla, mansikas, mantsimarja, peltomansikka, savimansikka
Smultron
Strawberry
Walderdbeere
Piirroskuva suurempana
Valokuva
Ahomansikka on matala 5-20 cm korkea monivuotinen rönsyilevä ruoho, jonka kolmisormiset lehdet ovat alapuoleltaan harmaakarvaiset. Mansikan marja syntyy kukkapohjuksen turvotessa ja se onkin nimeltään pohjushedelmä. Pohjushedelmän pinnalla ovat pienet pähkylähedelmät. Ahomansikka on kuivahkojen mutta rehevien tienvarsien, rinnelehtojen, kallioniittyjen ja hakkuualueiden laji. Se menestyy Suomessa Etelä-Lappiin asti; etelä- ja keskiosissa maata se on yleinen. Vuosisadan vaihteessa, jolloin kaskitalous kukoisti, mansikka kasvoi runsaana viljelystä poistuneilla laidunahoilla. "Oma maa mansikka, muu maa mustikka" -sanonta viittasikin enemmän kaskeamalla valloitettuun omaan maapalstaan kuin kotimaan ihannointiin. Ahomansikkaa myytiin ennen toreilla ja käytettiin keittiössä kuin puutarhamansikkaa nykyisin. Noista ajoista ahomansikan sato on vähentynyt satakertaisesti.
Ahomansikan lisäksi luonnosta voi löytää karvamansikkaa (Fragaria viridis), ukkomansikkaa (Fragaria moschata) ja puutarhamansikkaa (Fragaria x ananassa). Karvamansikka on alkuperäinen laji Suomessa kuten ahomansikkakin, josta se eroaa karvaisemman ulkomuotonsa ja isompien kukkiensa perusteella. Karvamansikan marja on vaikea irrottaa, sillä verholehdet ympäröivät kypsääkin marjaa. Karvamansikka kasvaa lähinnä vain Ahvenanmaalla ja Lounais-Suomen saaristossa. Sen lehtiä ei saa kasvin harvinaisuuden vuoksi kerätä teeainekseksi. Ukkomansikka on rotevakokoinen 1800-luvulla viljelty mansikkalaji, jolla emi- ja hedekukat ovat eri yksilöissä. Sitä kasvaa edelleen vakiintuneena karkulaisena Suomen etelä- ja keskiosissa; aivan etelässä se on jopa yleinen. Tarhamansikkaa tapaa myös joskus viljelyjäänteenä ja -karkulaisena. Ukko- ja tarhamansikan lehtiä ei saa kerätä myyntiin ahomansikan lehtien joukkoon; kotikäyttöön ne kyllä soveltuvat. Puutarhoissa viljelty jatkuvasatoinen kuukausimansikka (Fragaria vesca var. semperflorens) on ahomansikan muunnos, joka kasvaa luonnonvaraisena Alppien eteläisillä rinteillä. Ahomansikkaa muistuttavat myös lillukka (Rubus saxatilis) ja mesimarja (Rubus arcticus), joiden molempien verso on ahomansikasta poiketen hienopiikkinen ja karkea. Mesimarja on rönsytön ja punertavalehtinen, ja sen kukat ovat punaiset. Lillukan rönsyt voivat olla jopa useita metrejä pitkiä.
Ahomansikan lehdet sopivat hyvin teesekoitusten perusaineeksi tuoreina, kuivattuina tai hiostettuna. Niiden maku sopii yhteen esim. maitohorsman, vatun ja mustaherukan lehtien kanssa, ja varsinkin yhdessä hiostettuna yhdistelmästä saa tuoksuvaa ja maistuvaa yrttiteetä. Ahomansikan lehdet on syytä poimia jo alkukesällä; myöhemmin ne ovat usein hyönteisten vioittamia. Loppukesällä kannattaa hyödyntää puutarhamansikoiden rönsyt teen raaka-aineeksi, vaikkakaan niiden maku ei vedä vertoja ahomansikalle. Myös ahomansikan sekä luonnonmukaisesti viljeltyjen tarhamansikoiden kannat sopivat kuivattuina teeaineeksi. Nuoria mansikanlehtiä voi käyttää salaateissa, voileipien päällä sekä kylmissä kastikkeissa. Kuivattuna lehdet sopivat hyvin viherjauheseoksien raaka-aineeksi. Ahomansikan marjat ovat parhaita tuoreeltaan käytettynä, mutta nopeasti pakastettunakin ne säilyttävät melko hyvin arominsa. Marjat sopivat tuoreina ja myös kuivattuina hyvin esim. salaattien joukkoon.
Mansikan marjoja ja lehtiä on käytetty rohdoksena varsinkin 1700-luvulla, jolloin niillä hoidettiin yleisesti reumaattisia vaivoja. Linne´ suositteli mansikanlehdistä tehtyä teetä kihdin ja munuaiskivien hoitoon ja käytti itsekin sitä kihtivaivoihinsa. Marjoja ei nykyisin pidetä niin tehokkaana rohtona kuin lehtiä ja juuria, joilla molemmilla on mm. virtsaneritystä lisäävä vaikutus. Juurakosta tehty keite sopii runsaan parkkiainepitoisuutensa ja limakalvoja supistavan vaikutuksensa vuoksi ripulilääkkeeksi sekä suuhygienian hoitoon. Juurakko on nostettava keväällä ennen lehtien puhkeamista tai myöhään syksyllä. Nykylääketiede on tutkinut lupaavin tuloksin ahomansikan tanniinien käyttöä osana vatsahaavarohtoa.
Odottaville äideille mansikan lehtiä ei suositella mahdollisten supistusvaikutusten vuoksi. Marjoista saattavat varsinkin lapset saada yliherkkyysreaktioita.
Mansikkasurvoksella on hoidettu ihovaivoja, mm. finnejä ja ryppyjä. Survos on levitetty illalla kasvoihin ja pesty aamulla pois vedellä. Tummuneita hampaita on valkaistu pitämällä pureskeltuja mansikoita suussa muutamia minuutteja.