Betula spp.
Betulaceae-heimo (Koivukasvit)
Hieskoivu, Rauduskoivu, Vaivaiskoivu
Björk
Birch
Birke
Koivujen latinalainen sukunimi juontuu ilmeisesti heprean sanasta "betula", neitsyt. Myös suomalaisessa kansanperinteessä koivu yhdistetään naisellisuuteen ja viattomuuteen. Koivu on intiaanienkin pyhä puu, mihin osittain voi olla syynä se, että punainen kärpässieni kasvaa koivun seuralaisena. Koivut kasvavat monesti paikoilla, joita on ennen kaskettu ja laidunnettu.
Suomessa kasvaa kaksi isoa koivulajia: kuivien paikkojen valoa suosiva raudus (piirroskuvassa) sekä vettä ja varjoa sietävä hies, jota nimitetään myös suokoksi. Rauduskoivun nimityksiä ovat ahokoivu, hyötykoivu, norokoivu, rautiainen, riippakoivu ja vihdaskoivu. Lajit eroavat toisistaan tyvikaarnan, lehtien muodon ja karvaisuuden perusteella. Rauduskoivulla (Betula pendula) on paksu tumma tyvikaarna, jossa on syviä uurteita; hieskoivun tyvikaarna ei halkeile ja se on vaaleampaa. Hieskoivulla (Betula pubescens) on pehmeää karvaa lehtien ja vuosikasvainten pinnalla. Rauduskoivun lehdissä ja versoissa karvaa ei ole, vaan nuoret oksat ovat hartsinystyiset. Hieskoivun lehti on muodoltaan soikeahko ja lyhytkärkinen ja hammastukseltaan yksinkertainen. Rauduskoivulla lehti on hammastukseltaan kaksinkertainen, eli lehtien sivusuonien päissä on isommat hampaat ja näiden välissä vielä pienet hampaat. Rauduskoivu puhkeaa lehteen viikkoa paria ennemmin kuin hieskoivu ja luopuu lehdistään saman verran myöhemmin. Rauduskoivulla on useita poikkeavia lehtimuototyyppejä, joita kasvatetaan koristepuina, mm. pirkkalankoivu, taalainmaankoivu ja loimaankoivu. Visakoivu on rauduskoivu, jolla virus on saanut aikaan visasolukon muodostumisen. Visautuminen on perinnöllinen ominaisuus. Vaivaiskoivu (Betula nana) on matala pieni- ja pyöreälehtinen rämeiden, korpien ja nevojen varpu. Tunturikoivu on hieskoivun alalaji, jossa on mukana risteymien seurauksena tullutta vaivaiskoivun perimää. Hies- ja rauduskoivu kuuluvat kauppayrtteihin.
Koivuista voi juoksuttaa mahlaa keväällä ennen lehtien puhkeamista. Mahla on koivun juuriinsa varastoimaa energiaa, joka keväällä nousee runkoa pitkin ylös oksiin. Mahlankeruussa koivun rungon tyveen porataan n. 5 mm:n läpimittainen reikä, johon laitetaan reiän kokoinen puhdas muoviputki. Putken toinen pää johdetaan kannella peitettyyn muoviämpäriin. Juoksutusastia kannattaa suojata hyvin muurahaisilta. Mahlanjuoksutuksen jälkeen puussa oleva reikä puhdistetaan ja suljetaan puutapilla. Kohtuullinen mahlanotto ei rasita puuta kovinkaan paljon, mutta arvokkaat koivut on syytä silti jättää rauhaan. Järkevintä on juoksuttaa mahlaa kaatotuomion saaneista koivuista. Suuresta puusta voi saada viikon aikana yli 50 l mahlaa. Mahlanottoon tarvitaan tietysti maanomistajan lupa.
Koivun lehdet ovat hyvin C-vitamiinipitoisia; rauduskoivun lehdissä on tutkimusten mukaan noin kolmannes enemmän C-vitamiinia kuin hieskoivun lehdissä (233 mg/100 g ja 158 mg/100 g). Koivunlehdissä on myös A-vitamiinin esiastetta sekä B2 ja B3 -vitamiineja. Pitoisuudet laskevat lehtien vanhetessa ja niitä kuivattaessa. Parhaiten C-vitamiini säilyy nopeassa tehokkaassa kuivauksessa. Valkuaisainepitoisuus on korkeimmillaan silmujen puhjetessa ja laskee nopeasti juhannukseen mennessä. Koivunlehdet sopivat esim. salaatteihin ja yrttijuomiin; hiirenkorvia ja pieniä lehtiä voi ripotella voileivän päälle, raasteisiin ja persiljan tapaan ruokien pinnalle. Kotikäyttöön lehtiä voi myös pakastaa sellaisenaan silputtuna. Kuivattuna lehtiä voi käyttää lehtivihreäjauheissa ja maustesuolasekoituksissa. Kuivattavat lehdet on parasta kerätä alkukesällä, jolloin niissä ei vielä ole kovin paljon vioituksia. Hieskoivun lehdistä tehty tee on hieman miedomman makuista kuin rauduskoivun lehdistä tehty. Hiirenkorvaviinaa voi tehdä aukeamaisillaan olevista lehdistä ja maustamattomasta viinasta. Uuttoajaksi riittää vuorokausi.
Koivunmahla virkistää ja edistää munuaisten toimintaa. Sitä voi käyttää sinällään janojuomana, mehujen laimentamiseen, teevetenä, leivontaan ja puurojen nesteenä. Mahla sisältää hedelmä- ja rypälesokereita 1-2%, lisäksi mm. omenahappoa, kaliumia, kalsiumia ja magnesiumia. Säilyvyys on mahlalla melko huono, vain 2-5 vrk jääkaapissa. Mahlaa kannattaakin pakastaa tai käsitellä sitruunahapolla tai siitä voi keittää siirappia Jos mahla pääsee vanhentumaan, se sopii hyvin kukkien kasteluun.
Rohdoksena eri koivulajit ovat samanarvoisia, vaikka rauduskoivua on perinteisesti käytetty siihen tarkoitukseen. Koivun luetaan mietoihin yrttirohdoksiin, joilla ei yleensä esiinny sivuvaikutuksia. Vaikuttavina aineina ovat flavonoidit, mm. hyperosidi. Niillä on virtsaneritystä lisäävä ja munuaisten toimintaa vahvistava vaikutus. Lisääntyneen virtsanerityksen ansiosta koivunlehtitee vaikuttaa parantavasti munuaisaltaan, munuaisten ja virtsarakon tulehduksiin. Se myös lisää myös suolojen erittymistä virtsaan. Koivunlehtitee ei ärsytä munuaisia kuten muut diureetit saattavat tehdä. Koivunsilmujen sisältämä pihka edistää myös virtsaneritystä. Haihtuvan öljyn sisältämät metyylisalisylaatit ehkäisevät tulehduksia. Koivunlehtien sisältämä haihtuvan öljyn määrä vaihtelee erittäin paljon lehtien iän mukaan: hiirenkorvissa pitoisuus saattaa olla jopa 4-6% ja vanhoissa lehdissä vain 0,05-0,1%. Koivua on käytetty mm. virtsateiden tulehduksiin sekä kihdin ja reumatismin hoitoon. Koivulla on myös antiseptinen virusten ja mikrobien kasvua estävä vaikutus sekä fosfaatti- ja karbonaattityyppisten kivien muodostumista ehkäisevä vaikutus. Koivun kuori sisältää betuliinia, jota on sanottu koivukamferiksi. Koivuntuhkaa on käytetty syöpälääkkeenä, ja koivuntuohesta valmistettu terva on ollut rohto ihovaivojen hoitoon.
Kosmetiikassa koivua on perinteisesti käytetty hiustenhoidossa. Koivunlehdet vahvistavat päänahkaa, estävät hiustenlähtöä ja tekevät hiukset pehmeiksi ja kiiltäviksi. Koivunlehdistä voi myös tehdä hyväntuoksuisen kylvyn.
Rauduskoivun puuainesta käytetään huonekaluihin. Myös oikeaoppinen vihta tehdään rauduksesta, mutta vihdan sitomiseen käytetään hieskoivun sitkeitä oksia. Tuohi on tärkeä käsityö- ja askartelumateriaali.
Koivun lehdistä saadaan voimakkaan keltaista ja vihreää väriä värjäykseen. Tuoreita lehtiä voi käyttää koko kesän; kuivattavaksi lehdet kannattaa kerätä juhannuksen aikaan, jolloin väri on voimakkaimmillaan. Koivun kuorta voi käyttää värjäykseen sekä tuoreena että kuivattuna. Siitä saadaan harmaanpunertavaa väriä.