Mänty
Pinus sylvestris
Pinaceae-heimo (Mäntykasvit)
Aihkimänty, havupuu, honka, hyötymänty, janhus, jouhipuu, kangaspetäjä, kartti, kokkohonka, lylymänty, metsämänty, nurmipuu, näre, petäjä, raitamänty, rapahonka, räkähonka, suopetäjä, verimänty
Tall
Scotch pine (Scots pine)
Kiefer
Piirroskuva suurempana
Valokuva
Yleiskuvaus
Mänty on luontaisesti kuivien kankaiden valoa vaativa
havupuu. Se kasvaa lähes koko Suomessa aivan
pohjoisempia tuntureita lukuunottamatta. Suomen männyt
jaetaan eri ilmastorotuihin, joista Etelä- ja Keski-Suomessa
kasvava suorarunkoinen pohjoismainen rotu on
metsätaloudellisesti tärkein. Etelärannikolla kasvava
keskieurooppalainen rotu on väärä- ja lyhytrunkoinen,
ja sen neulaset ovat pitkiä ja sinihärmäisiä.
Pohjois-Suomessa kasvavalla rodulla, lapinmännyllä,
lyhyet ja vaakasuuntaiset oksat ovat muotoutuneet lumituhoja
hyvin sietäviksi. Lapinmännyn rungossa on paljon sydänpuuta,
mikä tekee siitä mm. halutun paneelipuun.
Kasvupaikkavaatimukset eivät männyllä ole kovin korkeat: se
sietää kuivuutta, märkyyttä, köyhää maaperää, happamuutta ja
kylmyyttä. Osittain tähän on syynä symbioosi monien eri
sienilajien kanssa, joiden rihmasto ympäröi männyn juuria
lisäten niiden veden- ja ravinteidenottokykyä
monikymmenkertaisesti. Männyn kukinta on kesäkuun
alkupuolella, jolloin puun alaoksien hedekukinnoista lähtee
lentoon keltaista siitepölyä pölyttämään muiden puiden
yläoksien emikukintoja. Oman puun siitepöly ei emikukille
kelpaa. Kukkien kehittyminen täysikasvuiseksi kävyiksi vie
aikaa vuoden verran ja siementen valmistumiseen menee vielä
lähes toinen vuosi niin, että emikukkaan kehittyvät siemenet
ovat valmiita tuulen kuljetettaviksi kevättalvella yli
puolentoista vuoden kuluttua hedelmöityksestä.
Mänty suojaa haavansa pihkalla, joka estää tautien ja
tuholaisten iskeytymisen puuhun. Erityisen runsaasti pihkaa
muodostuu kuolevan puun runkoon. Tätä käyttivät hyväkseen
entisajan tervanpolttajat, jotka kuorivat polttoon
tarkoitetut puut osittain muutamaa vuotta ennen kaatamista.
Männyn kuoriosan pihkasta valmistetaan tervan lisäksi
pikiöljyä ja tärpättiä.
Käyttö ravintona
Männynneulasissa on erittäin runsaasti
C-vitamiinia, noin kuusinkertaisesti appelsiineissa
oleva määrä. Männynneulasista tehty tee tai mehu
on virkistävä juoma silloin tällöin nautittuna.
Pitkäaikaisessa käytössä neulasten sisältämät haihtuvat
öljyt voivat olla haitallisia. Kuoren alla olevasta nilasta
saadaan pettua.
Ruokaohjeet
Käyttö rohtona
Männynkerkistä tehty tee sopii rohdoksi yskän ja
muiden hengitystievaivojen hoitoon. Sen sisältämät
antiseptiset haihtuvat öljyt parantavat tulehduksia
ja edistävät yskösten irtoamista. Hartsit vaikuttavat hien-
ja virtsaneritystä lisäävästi. Myös kävyt sisältävät
haihtuvia öljyjä ja hartseja. Pienistä keskenkasvuisista
nuppumaisista kävyistä tehtyä keitettä (n. 30 g käpyjä
litraan vettä) on käytetty sisäisesti yskän ja
keuhkoputkentulehduksen hoitoon sekä höyryhengitettynä nuha-
ja hengitystievaivoihin sekä suun ja nielun tulehduksiin.
Männynkävyistä tehdyn uutoksen on nykytutkimusten mukaan
todettu ehkäisevän bakteerien, virusten, loisten sekä
kasvainten kasvua. Lähinnä tutkimuksia on tehty
japanilaisella valkomännyllä (Pinus parviflora). Sen
kävyistä tehty uutos on todettu jopa tehokkaammaksi
influenssaviruksia vastaan kuin yleisesti käytetty lääke
amantadiini. Neulasista tislattua männynhavuöljyä on
käytetty mm. hieronta- ja kylpyöljyissä reumaattisten
vaivojen hoitoon. Männynpihka on ollut hyvä lääke kansan
keskuudessa märkiviin haavoihin ja kynsien
tulehduksiin. Vuorimännyn (Pinus mugo) rohdosvaikutukset
ovat samanlaiset kuin kotimaisen männyn.
Varoitukset
Männyn sisältämät pihka-aineet voivat suurempina annoksina ärsyttää munuaisia. Mahahaavasta kärsivien on oltava myös varovaisia männyn suhteen. Pitkäaikainen käyttö ja yliannokset voivat aiheuttaa painostavan olon ja verenpaineen laskua. Puhdasta eteeristä öljyä on käytettävä varoen ja vain ulkoisesti, kuten muitakin eteerisiä öljyjä.
Kansanperinne
Kauppayrtti