Nokkonen

Urtica dioica
Urticaceae-heimo (Nokkoskasvit)

Mukkonen, nokilainen, nokkeinen, nokkoskaali, nokolvainen, nokulainen, notkonen, nukulainen, nukuljainen, nupulainen, nupulkainen, polttarainen, polttiainen, riikolais-viholainen, siila, tsiila, vehreä kaali, viherkaali, vihalainen, vihantakaali, viholainen, vihulainen, ämmänkieli

Brännässla
Nettle
Brennessel

Piirroskuva suurempana
Valokuva

Yleiskuvaus

Nokkonen on monivuotinen ruoho, joka kasvaa yleisenä koko Suomessa aivan pohjoisempia osia lukuunottamatta. Sitä voi löytää asumusten ympäristöstä, teiden varsilta, lehdoista ja muilta runsasravinteisilta paikoilta. Nokkosesta tunnetaan Suomessa kaksi erillistä lajia: nokkonen (Urtica dioica) ja rautanokkonen eli polttiainen (Urtica urens). Rautanokkonen polttaa kipakammin kuin yleisempi lajitoverinsa. Se on melko harvinainen vanhan asutuksen seuralainen ja eroaa tavallisesta nokkosesta lyhyempien ja tylpempien lehtiensä perusteella. Pohjois- ja Sisä-Suomen lehdoissa kasvaa nokkosen alalaji pohjannokkonen (Urtica dioica subsp. sondenii), jossa on vain yksittäisiä poltinkarvoja. Poltinkarvat ovat kuin pieniä injektioruiskuja: karvan muodostaa pii- ja kalkkiseinäinen pitkä solu, joka päättyy pallomaiseen nystyrään. Nystyrän alapuolelta poltinkarva katkeaa pienestäkin kosketuksesta, ja katkennut kärki tunkeutuu ihoon ja solun myrkkyaine vapautuu. Nokkosen nimi juontunee nokka -sanan johdoksista, erityisesti sanasta nokata, joka merkitsee käärmeen tai hyönteisen pistämistä. Nokkonen on varmasti luonnonkasveistamme monikäyttöisin. Alunperin nokkonen on ollut kuitukasvi, jota on viljelty paikoitellen Euroopassa 1800-luvulle saakka, jolloin puuvilla syrjäytti sen. Siitä on hyödynnetty varren pitkät ja sileät kuidut, joista on tehty mm. alus- ja liinavaatteita sekä säkkejä. Verkkojen solmimiseen nokkoskuituja on käytetty jo kivikaudella. Nokkosen käyttö ravinto- ja rohtokasvina on myös ollut erittäin monipuolista.

Näköislajit

Nokkosen matkijaksi luetaan valkopeippi (Lamium album). Se on monivuotinen huulikukkaisten heimoon kuuluva ruoho, joka kasvaa hyvinkin samanlaisilla paikoilla kuin nokkonen. Valkopeippi on pehmeäkarvainen kasvi, mutta poltinkarvoja sillä ei ole (englanniksi sen nimi onkin "dead nettle", kuollut nokkonen). Lehdiltään kasvi on melkoisesti nokkosen näköinen, mutta kukkivaa valkopeippiä ei nokkoseen voi sekoittaa. Valkopeipin suuret valkoiset huulimaiset kukat sijaitsevat kiehkuramaisina rykelminä ylemmissä lehtihangoissa. Myös lehtopähkämö (Stachys sylvatica) muistuttaa lehdiltään nokkosta. Senkään lehdet eivät kuitenkaan polta, mutta niistä jää käsiin epämiellyttävä hiirenpissaa muistuttava haju. Lehtopähkämöllä on huulimaiset punaiset kukat, ja sitä kasvaa paikoitellen Etelä-Suomessa.

Käyttö ravintona

Nokkonen on ollut pitkään yleinen hyötykasvi, jota on syöty ravitsevana vihanneksena. Keittiökasvina nokkonen tunnetaan jo Rooman valtakunnan ajoilta. Pinaatti ja sen viljely on sittemmin syrjäyttänyt nokkosen. Nokkonen sisältää erittäin paljon piitä, rautaa ja C-vitamiinia (n. 100 mg/100g); vihreissä osissa on korkea klorofyllipitoisuus. Kasvi sisältää myös tärkeitä A-, B-, E- ja K-vitamiineja. Nokkosessa on mm. pinaattiin verrattuna seitsenkertaisesti rautaa. Nokkosen ravintoarvo on erittäin korkea. Mikään kasvi Suomessa ei sisällä yhtä paljon mineraalisuoloja kuin nokkonen. Nokkonen on yksi Pohjois-Euroopan merkittävimmistä luonnonkasveista, sillä sato on runsas ja sitä saadaan jo varhain keväällä. Nokkonen on lisäksi hyvänmakuinenkin ja sopii hyvin esim. keitoksi, munakkaaseen, kalakeittoon, täytteeksi uunikalan vatsaan, leipiin ja sämpylöihin, lettuihin, teeksi ja lehtivihreäjauheisiin.   Ruuaksi tarkoitettu nokkonen kerätään ennen kukintaa aurinkoisen jakson jälkeen, jolloin sen nitraattipitoisuus on alhaisimmillaan. Keruu voidaan aloittaa heti kun versot ovat 10-15 cm ja jatkaa myöhäiseen syksyyn. Ennen käyttöä tuore nokkonen ryöpätään. Keitto ja kuivaus tuhoavat poltinkarvojen myrkyn. Säilöminen talven varalle onnistuu joko kuivaamalla tai pakastamalla ryöpätyt nokkoset käyttöön sopivissa erissä. Runsastyppisiltä paikoilta nokkosta ei kannata kerätä sen sisältämien nitraattien vuoksi. Nokkonen kuuluu kauppayrtteihimme. Nokkosta on käytetty myös karjanrehuna parantamaan maidon laatua ja määrää. Nokkosen siemenet puolestaan lisäävät kanojen munintaa.

Ruokaohjeet

Ravintoainesisältö

Käyttö rohtona

Rohdokseksi kerättävä nokkonen on parhaimmillaan kukkivana. Nokkosen juuret kerätään aikaisin kesällä tai myöhään syksyllä. Ennen nokkonen kelpuutettiin rohdoksi lähes joka vaivaan. Ikivanha tapa on nokkospiiskaus: ärsytyshoito, jonka avulla saadaan haitalliset aineet poistumaan ihon kautta. Sitä on käytetty mm. kihdissä, ihottumissa, halvauksissa ja tulehdussairauksissa. Suomessa on tunnettu nokkossaunan lääkitsevät vaikutukset. Potilaan iho on voideltu ja sen jälkeen häntä on vihdottu kuivatulla nokkoskimpulla. Tätä on käytetty parannuskeinona mm. angiinan jälkitautina tulleeseen niveltulehdukseen. Nokkospiiskaus synnytti rakkuloita, jotka voideltiin vaseliinilla ja kiedottiin villahuiviin.

Nokkonen sopii hyvin anemian hoitoon, lisäämään virtsaneritystä, stimuloimaan munuaisten toimintaa ja poistamaan virtsahappoja. Nokkosta on käytetty tukihoitona virtsateiden tulehdusten yhteydessä lisäämään virtsateiden huuhtelua. Sillä on myös edullinen vaikutus eturauhasen liikakasvussa. Reumaattisiin sairauksiin nokkosta on käytetty hoitona sekä sisäisesti että ulkoisesti mm. nokkospiiskauksen muodossa. Nokkonen alentaa verensokeria, tasaa verenpainetta ja edistää suoliston toimintaa. Se myös lisää imettävien äitien maidoneritystä. Nokkosta pidetään kaikin tavoin terveellisenä, vahvistavana ja vastustuskykyä lisäävänä kasvina. Nokkosen siemeniä on käytetty potenssirohtona.

Ulkoisesti käytettynä nokkonen lisää ihon pintaverenkiertoa. Lehdistä puserrettua mehua tai juurista keitettyä teetä on käytetty ulkoisesti erilaisiin ihovaivoihin ja peräpukamiin. Nokkostee ja -kylvyt sopivat ihottuman ja ihon hilseilyn hoitoon. Pumpuliin imeytettyä nokkosen puristemehua on käytetty tyrehdyttämään nenäverenvuotoa.

Muu käyttö

Hiuksille ja hilsehtivälle päänahalle huuhtelu nokkosuutteella tai -vedellä tekee hyvää estäen myös hiustenlähtöä. Nokkosen avulla saadaan hiukset ja hevosen karvatkin kiiltäviksi. Nokkonen on tärkeä luonnonmukaisen viljelyn lannoite- ja torjunta-aine sekä biodynaamisen viljelyn preparaattikasvi. Nokkoskäyte ja nokkosvesi ovat tunnettuja ja tehokaita lannoite- ja torjunta-aineita puutarhakasveille.  

Viljelyohjeet

Kansanperinne

Kauppayrtti